Elokuun viimeinen kännipostaus

Kirjoitan kahta blogia, joista sitä vedonlyönti/jaarittelublogia lukee päivässä noin 65 kävijää--tai ainakin siellä käy sen verran ihmisiä joko lukemassa tai muuten vain. Tämä känniblogiksi perustamani blogi on jostain syystä saanut viime viikkoina noin 20-30 päivittäistä kävijää, vaikka yleensä täällä on käynyt ehkä 2-6 ihmistä päivittäin, hekin varmaan vahingossa eksyneitä. Perustin tämän blogini muutama vuosi sitten sitä varten, että kun otan napanderia ja haluan tietysti melko nopeana 10-sormijärjestelmän haltijana kirjoitella, niin en kirjoittelisi Facebookin tai keskustelupalstoille (varsinkaan omalla nimelläni), vaan voisin anonyyminä oksentaa tänne känniajatukseni--ja ehkä sitten seuraavana päivänä deletoida ne, jolloinka syntini olisivat ikään kuin pois pyyhityt, kuten katolisen papin lapsennussinnat ripin jälkeen. Eihän siinä sitten ihan niin käynyt, vaan alitajuisesti nostin rimaa kirjoittaa tähän blogiin, koska pelkäsin, että se satunnainen lukija voisi säikähtää kännijuttujani. Nyt yritän jälleen aktivoitua tällä kännibloggaamisen saralla: yritän suoltaa tänne synkkiä kahden tai kolmen promillen ajatuksia, koska parempi tänne kuin jonkun kansanedustajan Facebook-sivuille klo 02.30 lauantaiyönä (been there, done that). En ihan oikeasti välitä, mitä aikuiset, tätä blogiani lukevat ihmiset ajattelevat, mutta tunnen koko ajan syyllisyyttä sen takia, että joku toisesta blogista tänne eksynyt pikkutyttö saattaa ymmärtää ne takapuolikuvani ja kaksimielisyyteni väärin. Oletan, etteivät pikkutytöt jaksa lukea näitä minun jaarituksiani, mutta silti tunnen, että minulla on kamala tarve selitellä kirjoituksiani koko ajan--ja se on kyllä ihan Tarja Halosen, Eva Biaudet'n ja muiden miesvihaajien syytä! Röyh! Koska en tiedä, ketkä tätä jurriblogiani lukevat, yritän jälleen kerran miellyttää koko seurakuntaa laittamalla sekä luonto- että peppukuvia.

Pikku-Veskun kaislikossa meinasi suhista, kun melkein horjahdin jorpakkoon ottaessani rannalta noita taidekuvia.

Lahdessahan on satanut eilisestä alkaen, joten nuokin punaiset terälehdet ovat nyt karisseet maahan. Harmi, että luonnonvaloa on ollut aika huonosti tarjolla valokuvausta ajatellen, sillä vesipisarat punaisella lehdellä näyttivät todella hienoilta.

Olenko ainoa, jolle orapihlajan marjat ovat aina tuoneet mieleen punaisten omenoiden pienoismallit?

Viikonloppuna myrskytuuli taivutteli puita ja lennätti kaikenlaista. Tuulen jälkeen tänne päin ilmestyi todella paljon leppäkerttuja. Toiko tuuli ne jostain meren takaa? 

Viehättävä ja ilmeisen hyväkuntoinen hölkkääjä. Tykkään pyöreämmistä pyllyistä, mutta ei noissa kapeammissakaan valittamista ole, jos kroppa muuten on kondiksessa. Ja pyydän tässä samalla anteeksi femakoilta sitä, että kohtelen naista kuin lihanpalaa, kjäh kjäh.

Tuossa on aika lailla täydellinen nainen: nätti mekko, upea vartalo, pitkä tukka. Tummat sukat ovat aina plussaa. 

Uuh...

Kuvia ja jaarituksia viime viikoilta

Olin pari viikkoa juopottelematta, mikä oli sinänsä ihan hauska kokemus, mutta nyt olen taas palannut normaaliin rytmiin: tuulensuojassa mahassa taitaa olla tällä hetkellä viisi tai kuusi Nobelaneria, jääkaapissa odottaa loppu lava + muutama iso Perlenbacher. Jos nekään eivät riitä, lähipubi on 150m päässä.  Ehdin istuskella kotiintuloni jälkeen pihalla aivan mielettömän kauniissa ja oranssin pehmeässä ilta-auringon valossa, mikä suoraan sanottuna pelasti viikon. Hyviä kuvia en pystynyt ottamaan tuulenpuuskien takia, mutta olihan se elämyksellisesti hieno tuokio, kun talitintti tuli parin metrin päähän nakuttamaan omenaa ja mustarastas juoksi ruohon seasta naapurin puolelle karkuun röyhtäisyäni. Ennenvanhaan ei ollut pakonomaista tarvetta kuvata kaikkea, mutta sitten tuli muotiin, että koko elämä piti tallentaa. Me keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset välillä mietimme, miksi nuoret elävät nykyään koko elämänsä käsi ojossa, kaiken kuvaten. Aikovatko he katsoa joskus myöhemmin kaiken kuvaamansa? Jos eivät, niin kenelle he kuvaavat koko elämänsä? Mikseivät he edes joskus nosta katsettaan ja katso, että helou, jotain tapahtuu myös näytön ulkopuolella! En minä missään nimessä pilkkaa nuoria, koska vanhemmatkin ovat kyllä riippuvaisia esim. televisiosta, mutta mietin vain, että jos nuoret saadaan helposti tuijottamaan älykännykkäänsä ja vaikka jahtaamaan jotain Pokemonia, niin kuinkahan helppoa olisi vieraan vallan käyttää tällaista joukkosuggestiota hyväkseen paljon vakavimpiin tarkoituksiin? Jos tuhannet nuoret saadaan jahtaamaan jotain virtuaalista hahmoa, heidät voidaan saada myös jahataamaan vaikka ministeriä tai presidenttiä. Kunhan ajattelin...

Tavanomainen neitoperhoskuva. Laitoin sen tänne, koska olin iloinen, että sain kuvan aika harvoin näkemästäni perhosesta. Näin myös suruvaipan samana päivänä, mutta vain ikkunan takaa.  

Tiedän, ettei näistä meikäläisen läpivalaistuista lehtikuvista moni tykkää, mutta olen ihan varma, että tykkääjiä on ainakin yksi tai kaksi.  

Tyypillinen taivaskuva. Otin tuon, kun odottelin aurinkoa päästäkseni kuvaamaan perhosia tai lintuja. Muistuttaako tuo sininen alue teistä koiraa, jolla on tuuhea häntä? 

Tässä on se, mikä on vikana lahtelaisessa peppuskenessä. Uskomattoman upea nainen peittää takapuolensa jollain fakin paidanhelmalla. Tuo nainen oli ihan törkeän kaunis, mutta miksi hänen piti salata upea farkkupeppunsa?

Tiedän tasan tarkkaan, mitä tuo päiväänsä tympääntynyt ilmapallotyttö ajattelee "Miksi isi haluaa katsoa autokilpailua, vaikka minä haluan kotiin?" Minä olin tuo lapsi 35v sitten. Isi raahasi minut speedway- ja mikroautokisoihin, vaikka minua ei kiinnostanut pätkääkään joku vitun autoilu. Olisin vain halunnut metsään käpysotaa leikkimään naapurin Jarin ja Petrin kanssa. Silti minut kuskattiin näihin hemmetin päristelyihin. Taisin olla vain isin alibi, jolla hän perusteli sen, että pääsi eroon äidistäni.

Ihana pylly. Tuo tyttö muistutti kasvoiltaan Kiira Korpea, mutta ei ollut ihan yhtä prinsessamainen. 

 Onpas tärkeän näköinen pulu.