Ihmisarvo
Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, että ovatko kaikki ihmiset tosiaan yhtä arvokkaita--ja kenen silmissä? En usko jumaliin enkä siihen, että vain uskomalla johonkin jumalaan voi lunastaa taivaspaikan, joten olen perustellut pyrkimystäni olla hyvä ihminen vain sillä, että toisten huomioon ottaminen tuottaa hyvää oloa toisille ja varsinkin minulle. Tämän pohdinnan teen aika tukevassa nousuhumalassa.
Tarkoitukseni oli mennä tänään Lahden satamaan katselemaan trendikkäitä koiranulkoiluttajia ja tiukkapeppuisia lenkkeiliöitä, mutta päädyinkin viettämään iltapäivänii puistonpenkille hampaattoman alkoholistin kanssa. En kadu sekuntiakaan. Juttelimme koko iltapäivän naakoista, variksista ja muista akuuteista asioista. Mies oli kuten entisajan sivistyneet--Kari Suomalaisen piirrosten--spurgut: laaja yleissivistys, hyvä käytös, hieman horjuva kävely. Hän oli ihan toista kuin nykyajan tyypilliset Lahden puistojen parikymppiset sekakäyttäjät, jotka kaikki itseään kunnioittavat ihmiset kiertävät kaukaa.
Join kuutisen kaljaa siinä ajassa, kun jutustelimme--hän, noin kuusikymppinen mies, siemaili kirkasta taskumateistaan. Hän tarjosi Nortin, mutta kerroin, että olin lopettanut tupakoinnin kymmenisen vuotta sitten, poltettuani noin viisitoista vuotta, mihin hän reagoi pystyyn nostetulla peukalolla ja sisään vedetyillä poskilla. Keskustelumme oli aika non-chalantia, kuten eri puistonpenkeillä istuvien herrasmiesten keskustelun kai on oletettua ollakin. Yksi sanoi jotain, toinen kommentoi parin sekunnin päästä, kunhan sai kulauksensa nieltyä. Kaikki muuttui, kun katsoin ohi lentävää varista, mihin hän totesi, että siinä meni Corvus corone ja tuolla tulee harakka eli Corvus monedula. Yleensä olen hammasta purren yrittänyt unohtaa tuollaiset virheet, mutta nyt minun oli pakko sanoa, että harakka on Pica pica. Mies innostui ja muuttui ihan totaalisesti--olin kuulemma ensimmäinen, joka tiesi linnuista ja kehtasi korjata häntä! Hän oli ilmeisesti jonkinlainen spurgumaailman all-star-tietäjä, jota kukaan muu spurgu ei ollut koskaan uskaltanut haastaa. Tunsin jotenkin outoa mielihyvää siitä, että hän piti minua spurgu-all-starsin kirkkaimpana tähtenä.
Björn Wahlroos--kieltäydyn käyttämästä hänestä lellittelynimeä Nalle--muutti kirjansa Ruotsiin säästääkseen veroissa; mitä SDP:n populistiministeri Jutta Urpilainen paheksui. Blääh, Jutta, for real? Jutta antoi miljardeja euroja meidän kaikkien verorahoja saksalaisille pankeille--muka Kreikan puolesta; mutta sitten kun joku rahakas Wahlroos haluaa suojautua suomalaisten demarien karvaiselta riistokädeltä, hän onkin epäisänmaallinen. Kukaan ei ole niin epäisänmaallinen kuin suomalainen demari: Tarja Halonen tuhosi puolustuksen poistamalla jalkaväkimiinat, Paavo Lipponen teki Euroopan riippuvaiseksi Venäjän Putinin mielivallasta olemalla Venäjän kaasufirman lobbari, ja Jutan teothan te jo tiedätte. SDP on tämän maan syöpä.
Jutta Urpilainen on hyväperseinen muija--istuisin hänen kanssaan tuntikausia puistopenkillä naakkoja ja variksia katsellen. mutta ei herranjumala, kuka teki hänestä valtionvarainministerin? Jyrki Katainen! Kataisen EU-pyrkimykset kävivät selväksi heti kättelyssä, ja nythän ne sitten ovat realisoitumassa. Suomi jää maksumieheksi Jyrki Kataisen EU-työpaikkahaastattelussa. Suomi lähti mukaan Jyrkin ja Jutan Kreikka-vedätykseen, minkä lasku selviää vasta sitten, kun syylliset ovat jo muissa ylipalkatuissa töissään.
Juttelisinko naakoista ja variksista Jyrki Kataisen tai Jutta Urpilaisen kanssa, jos he joskus vanhoina ja hampaattomina sattuisivat samalle puistonpenkille kanssani? Luultavasti.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Sultans of Swing
https://www.youtube.com/watch?v=8Pa9x9fZBtY
Dire Straits oli pari kymmentä vuotta sitten maailman paras pändi--ainakin yhden Ylen toimittajan mielestä. Annoin sen olla--tiesin, että minun mielessäni paras oli Judas Priest tai Iron Maiden. Mutta Mark Knopfler paras kitaristi? Ei ikinä.
Paras kitaraduo ikinä: Judas Priestin Glenn Tipton ja KK Downing.
https://www.youtube.com/watch?v=NhbYnTa1N0M
https://www.youtube.com/watch?v=XqvVJnacJKs
https://www.youtube.com/watch?v=8Pa9x9fZBtY
Dire Straits oli pari kymmentä vuotta sitten maailman paras pändi--ainakin yhden Ylen toimittajan mielestä. Annoin sen olla--tiesin, että minun mielessäni paras oli Judas Priest tai Iron Maiden. Mutta Mark Knopfler paras kitaristi? Ei ikinä.
Paras kitaraduo ikinä: Judas Priestin Glenn Tipton ja KK Downing.
https://www.youtube.com/watch?v=NhbYnTa1N0M
https://www.youtube.com/watch?v=XqvVJnacJKs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)