Ne kamalat tatuloinnit
Kuvassa on kaksi viestiä Etelä-Suomen Sanomien tekstiviestipalstalta. Ensimmäisessä kauhistellaan tatulointeja ja pari päivää sen jälkeen ilmestyneessä vastauksessa ollaan närkästyneitä siitä, ettei ensimmäisen viestin kirjoittaja ollut osannut kirjoittaa kauhistelunsa kohdetta oikein. No, totta kai hän osasi, mutta koska tämä oli jo ainakin kolmas tai neljäs kerta, kun tällainen lyhyt ajatustenvaihto on käyty tänä vuonna, niin kyse on ilmiselvästä huumoristista. Varmaankin kaikki muut lehden lukijat tajusivat viimeistään sen toisen viestin jälkeen, että ensimmäinen kaveri kirjoitaa tahallaan väärin "tatulointi", mutta tämä tosikko, joka jaksaa närkästyä ja valittaa virheestä, ei vain millään sitä tajua. Itse olen aika varma, että tämä 3-4 kertaa närkästynyt kirjoittaja on yksi ja sama tyyppi. Valistunut arvaukseni on, että vielä tämän kesän aikana joku lähettää uuden tatulointiviestin--ja seuraavana päivänä tatuointitosikko huomauttaa väärinkirjoituksesta :D
Minulla ei ole tatuointeja, mutta olen ajatellut niitä aika paljon viime vuosina. Olen tässä asiassa melkoinen fundamentalisti, enkä pidä tatuoiduista naisista. Miehilläkin tatuointi näyttää asialliselta lähinnä vain urheilijoilla, sotilailla, rikollisilla ja merikarhuilla. En ymmärrä, miksi tv-kokin pitää hankkia koko käsivarren peittävät tatuoinnit. Eihän tatuointi tee ihosta likaista, mutta ei se nyt kyllä lisääkään ruokahalua, kun katselee kokin survovan lihapullataikinaa tribaalikuvioisin rantein. Ongelma on tietysti minun eikä sen tatuoidun tv-kokin. Olen sen verran vanhanaikainen, että tv-kokki on minulle lähinnä Veijo Vanamo tai Jaakko Kolmonen--eikä heillä tasan tarkkaan ollut tatuointeja. Ajan myötä varmaankin totun tatuoituihin tv-kokkeihin kuten myös bussikuskeihin ja asfalttityömiehiin, mutta niin kauan en usko eläväni, että tatuoitu hammaslääkäri tai käräjätuomari alkaisi vaikuttaa normaalilta näyltä.
Totun ennen pitkää luultavasti myös tatuoituihin naisiin, ainakin niihin, joiden tatuoinnit ovat pieniä ja henkilökohtaisia. En todennäköisesti koskaan opi tykkäämään kymmenien senttien tribaalitatuoinneista ja mielikuvituksettomista tähdistä. Niitähän on miljoonilla ihmisillä ympäri maailman, joten mikä tekee sellaisesta tatuoinnista henkilökohtaisen? Naisen alaselkä muuttuu epäseksikkääksi siinä vaiheessa, kun siihen ilmestyy kammottava parin kymmenen sentin tribaaliväkkyrä. Mutta jos sellainen on pakko johonkin ottaa, niin mieluummin kai sitten selkään kuin vatsaan. Oma lukunsa ovat aforismit ja muut tekstit. Okei, hyväksyn naispuolisella merijalkaväen sotilaalla heidän mottonsa "Semper Fidelis" tai "Semper Fi", mutta jonkun mitään sanomattoman ja typerän tekstin painattaminen nahkaansa on pelkkä osoitus junttiudesta, oli sitten kyse naisesta tai miehestä. Tuo asia konkretisoitui minulle muutama kuukausi sitten, kun täällä päin asuva kuvankaunis parikymppinen tyttö meni ja otti hauikseensa (sic!) suuren englanninkielisen mietelauseen. Olin himoinnut tuota tyttöä ja hänen mehukkaita reisiään ja peppuaan, mutta tatuoinnin myötä hän muuttui jotenkin halvan näköiseksi. En vain saa pois päästäni mielikuvaa hänen päällään röhnöttävästä, ihramahaisesta ja verkkopaitaan pukeutuneesta miehestä, joka sikaria tuprutellen ja hikeä valuen piirtää tatuointineulalla kirjaimia tytön käsivarteen. Jos ihminen tykkää jostain aforismista tai muusta lauseesta, miksi se pitää tatuoittaa suurin kirjaimin ihoon? Miksei siitä voi tehdä taulua tai painattaa sitä t-paitaan? T-paidan voi ottaa pois, kun kyllästyy tuohon lauseeseen, mutta tatutointia pitää katsoa koko loppu elämä. Ja mikä pahinta, muut, kuten minä, joutuvat sen näkemään.
