Muutama sana nuorten naisten ja teinityttöjen blogeista
Minulla on ollut jo kuukausien ajan pakottava tarve selitellä sitä, miksi tykkään seurata nuorten naisten ja tyttöjen blogeja. Perfektionistina en ole päässyt alkuun, koska en ole mielestäni löytänyt tarpeeksi hyviä alkusanoja ja olen kai hieman pelännyt sitäkin, että minut käsitetään väärin--eihän se varmaankaan ihan normaalia ole, että keski-ikäinen mies tunnustaa olevansa kiinnostunut tuntemattomien naistenalkujen elämästä. Nytkään en ole tyytyväinen selittelyni alkusanoihin, mutta lasken rimaa, pakotan itseni unohtamaan jäsentelyt ja juonenkäänteet ja kirjoitan mitä mieleen tulee.
Seuraan viikottain ehkä paria kymmentä lifestyle-blogia. Sen lisäksi surffailen kerran tai pari kuussa tuntemattomia blogeja. Olen yrittänyt olla kiintymättä liikaa yksittäisiin bloggareihin, jotta en tulisi riippuvaiseksi heidän postauksistaan, mutta tunnustan, että muutama seuraamani bloggari on niin kiehtova hahmo, etten millään jaksaisi odottaa seuraavaa postausta. En ole rakastunut yhteenkään bloggariin, enkä edes halua tavata ketään heistä. Muutamaan bloggariin olen varmaankin ihastunut--tai siis lähinnä muutaman bloggarin ulkonäköön--mutta se on sellaista viatonta yksipuolista kaukoihastusta, mitä koetaan jotain etäistä artistia tai näyttelijää kohtaan. En ole rakentanut kellariini kenellekään bloggarille hänen kuvillaan vuorattua alttaria, enkä vietä iltojani alasti betonilattialla syöksylaskija-asennossa keinuen ja miettien, miltä minun ja suosikkibloggarini lapset näyttäisivät.
Eniten pidän aivan tavallisten, söpöjen, meikkaamattomien, kaupankassojen näköisten nuorten naisten blogeista. En tunne minkäänlaista kiinnostusta lukea täydellisten solarium-prinsessojen täydellisistä päivistä ja katsella heidän täydellisiä vaateposeerauksiaan tai kuvia heidän täydellisesti sisustetuista huoneistaan. Sellaisia täydellisiä tyttöjähän monet suositut muotibloggarit tuntuvat olevan. En missään nimessä tuomitse näitä naisia, jotka pitävät yllä kulissia täydellisestä elämästään ja haluavat kaikkien luulevan, että heidän elämänsä on unelmien täyttymystä päivästä toiseen. Heidänkin jutuilleen on tilauksensa ja innokkaat lukijansa, mutta minä en kuulu heihin. Tajuan toki senkin, että moni suosittu bloggari haluaa pitää oman elämänsä visusti erossa blogistaan ja näyttää suurelle yleisölle vain valikoituja pätkiä, mitä saattaisi olla monelle harrastajabloggarillekin hyvä ratkaisu. Vaikka itsekin tykkään lukea teinityttöjen kommelluksista ja ihmissuhdekonflikteista, välillä tulee sellainen olo, että kannattikohan tuonkin tytön omalla nimellään ja naamallaan kertoa blogissaan kaikille siitä, miten hänen poikaystävänsä oli pahoinpidellyt hänet eron hetkellä, rikkonut hänen puhelimensa ja jättänyt hänet yksin itkemään sateeseen, farkut rikki ja hammas lohjenneena. Eikö tuollaiset tunteet pitäisi käsitellä perheen ja kavereiden kesken? Haluaisin lohduttaa ja auttaa, mutta ei sekään oiken taida toimia, että tällainen toisessa kaupungissa asuva vanha ikäkriisiä poteva körmy ilmoittaa 16-vuotiaalle tytölle, että kerro kaikki, minä voin auttaa. Ehkäpä luen tyttöjen blogeja siksi, ettei minulla ole omia lapsia, mutta haluaisin silti osallistua tyttöjen kasvatukseen ja jättää jonkinmoisen jälkeni tuleviin sukupolviin? Haluaisin vain suojella näitä koheltavia, skoottereilla hurjastelevia, hupsuja mutta ihania tyttöjä kaikelta maailman pahalta.
Tämä jaarittelu nuorten naisten ja tyttöjen blogeista alkaa riittää tällä kertaa. Tätä kirjoittaessani otin pari saunakaljaa (sauna tosin vielä lämmittämättä). Jatkan sitten joskus myöhemmin. Kehuin viime vuonna (lokakuu 2014) muutamaa teinibloggaria ja tajusin vasta jälkikäteen, että ne kaikki viisi olivat blondeja. Olen aina tykännyt enemmän bruneteista, joten tasapuolisuuden vuoksi: käykää vilkaisemassa Roosan blogi ( http://rosalias-inspirations.blogspot.fi/). Roosa on kuvankaunis ja kirjoittaa todella kivoja ja hauskoja lauseita! (löysin hänen bloginsa vasta äskettäin, enkä ole ehtinyt kuin selailla hänen juttujaan, yksittäisiä lauseita). Roosa olisi ehdoton suosikkinibloggarini, jos hänellä olisi muitakin poseerausasentoja niiden kahden perusasennon lisäksi.
Enkä unohda Liljaa (http://itisnotallaboutme-lilja.blogspot.fi/), jonka syytä tämä perverssi blogikiinnostukseni alun perin oikeastaan on. Lilja on ehkä aliarvostetuin bloggari ikinä, ainakin kommenttien pienestä määrästä päätellen. Hän on tällä hetkellä vaihto-oppilaana Ausseissa, mikä selittää osaksi huomaamattomuuden. No, se ja norjalainen turskanlutkuttaja poikaystävä. Seurasin Liljan blogia jo pari vuotta sitten ja olen satunnaisesti käynyt katselemassa hänen kuulumisiaan tänäkin talvena. Liljan hymy saattaa olla maailmanhistorian ihanin (nyt tuli sellainen deja-vu-olo...että olen joskus ennenkin pienessä nousuhumalassa näin kirjoittanut...). Pari vuotta sitten ihailin hänen hymyään; nykyään olen lähinnä kateellinen hänelle sen takia, että hän pääsee taputtelemaan kenguruita ja pitämään sylissään ihania vompatteja ja koalakarhuja. Lilja haluaisi isona tulla valokuvaajaksi, mikä on ihan realistinen haave. Hän on hyvä kuvaaja, tosin kaikki hänen kuvansa ovat omasta mielestäni ylivalotettuja--mikä saattaa johtua vain siitä, että minä tykkään synkistä tuokiokuvista, kun taas Lilja on valon lapsi.
