keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Parempia tv-ohjelmia

Olen aikani kuluksi kehitellyt parempia versioita televisiossa pyörivistä ohjelmista. En ole vielä tarjonnut ehdotuksia tuotantoyhtiöille, mutta tuossa alustavia ideoitani. 

-Haasta Hans --> Haista Hans. "Haasta Hans" on kokkiohjelma, jossa julkkiskokit kilpailevat palkittua keittiömestaria Hans Välimäkeä vastaan aterian valmistuksessa. Kehittelin ideaa vielä pitemmälle ja päädyin kilpailuun nimeltä "Haista Hans". Siinä Hans Välimäki on ollut pari viikkoa peseytymättä, samoissa vanhoissa pitkissä alushousuissa ja samoissa sukissa. Ennen kilpailun alkua Hans piiloutuu johonkin kolmesta keittiökaapista, ja julkkiskilpailijoiden tehtävä on haistaa, missä kaapissa pahanhajuinen Hans lymyilee. 

-Selviytyjät, Alastomat selviytyjät, Poliisit --> Alastomat poliisit. Ensin oli "Selviytyjät", jossa joukko ihmisiä laitettiin putoamistaisteluun karuihin luonnonoloihin. Seuraavaksi tuli "Alastomat selviytyjät", jossa myös oltiin karuissa oloissa, mutta alasti. Ajattelin, että alastomuuden voisi tuoda myös johonkin suomalaiseen ohjelmaan, vaikkapa Poliiseihin. "Alastomat poliisit" olisi ohjelma, jossa kamerat seuraisivat nakujen poliisien partiota sen suorittaessa tavallisia tehtäviään. Syntyisi varmasti mielenkiintoisia tilanteita, kun alastomat poliisit ilmestyisivät ovelle selvittelemään perheriitaa tai ohjaisivat liikennettä onnettomuuspaikalla. Alastomuus sopisi hyvin kaikille poliiseille, ovathan he hyväkuntoisia miehiä ja naisia. Ainoastaan koirapoliisin homma on sellainen, ettei se varmaankaan sovi alastomalle poliisimiehelle, koska koira saattaisi epähuomiossa luulla poliisimiehen heiluvaa etuveitikkaa nakiksi ja iskeä siihen kiinni terävillä hampaillaan.

-Sinkkulaiva --> Kinkkulaiva. En ole koskaan "Sinkkulaivaa" katsonut, mutta käsittääkseni se kertoo sinkuista laivaristeilyllä. Eihän sellainen jaksa tällaista tavallista suomalaista kiinnostaa. "Kinkkulaiva" sen sijaan nostaa heti veden kielelle ja saa korvat hörölle! Idea lyhykäisyydessään on se, että kamerat kuvaavat risteilylaivaa, joka on lastattu täyteen kinkkuja. Yhtäkään ihmistä ei kuvissa näy, vaan salit, huoneet ja käytävät ovat täynnä joulukinkkuja, joista näytetään yhteis- sekä lähikuvia. Myös komentosilta ja konehuone voidaan tarvittaessa täyttää kinkuilla. Tämä ohjelmaidea on johdettu vuosien takaisesta Sinkkuelämää-sarjasta, josta suunniteltiin tehtäväksi spin offeja, kuten Vinkkuelämää ja Kinkkuelämää. 

-Vain elämää --> Vain elimiä. "Vain elämää" on varmasti tuttu ohjelma monille. Siinähän neljä artistia viettävät yhdessä aikaa, laulavat toistensa lauluja, ja lopulta itkevät. Kehittelin tästä formaatista vielä paremman. "Vain elimiä" on sarja, jossa neljä artistia viettävät yhdessä aikaa, esittelevät toisilleen sukuelimiään, ja lopulta itkevät näkemälleen. 1. tuotantokaudelle olen ajatellut mukaan ainakin Dannyä. En taatusti ole ainoa suomalainen, joka on miettinyt, että ovatkohan Dannyn munankarvat yhtä naurettavan näköiset kuin hänen tupeensa. Varmasti miljoonat suomalaiset katsoisivat sen jakson, jossa Danny heittää nahkahousunsa pois ja muut alkavat itkeä. 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Silmänruokaa miehille -- ja miksei myös naisille

Eräällä keskustelupalstalla minulta kysyttiin, olenko kenties ottanut kuvia naisten pepuista. No, välillä tosiaan on käynyt niin, että kun olen ollut lintuja tai muita kivoja juttuja kuvaamassa, kuvaan on vahingossa ikuistunut ohi kulkenut naishenkilö. Tuossa joitakin sellaisia kuvia. Mukana on muutama kuva tältä kesältä, mutta enimmäkseen kuvat kuuluvat nostalgia-osastoon.   

Enpä ollut aiemmin nähnyt tuollaisia housuja, joissa taskut ovat poikittain. Mikäs siinä, ihan kivaltahan nuo näyttävät. 

Tuo shortsiblondi oli yhtä kaunis edestä katsottuna kuin takaakin--kuuluu kaikkien aikojen TOP 10 -tyttöihin. 

Tuollainen herkkupeppuinen äiti herättää ainakin minussa ristiriitaisia tunteita, koska olen perinteisesti ajatellut, että kun nainen saa lapsen, hän lakkaa olemasta kiinnostava. Ehkäpä olen ajatellut niin, koska en ole itse koskaan kokenut olevani valmis vanhemmaksi. 

Ihan nätti pylly, mutta rupsahtaa varmaan ennen pitkää ilman treeniä. Gravitaatio vie voiton nopeasti, ellei sen voimaa vastusta. 

Tuo upea vartalo kuuluu eräälle melko tunnetulle SM-tason yleisurheilijalle. Meinasin kävellä päin lyhtypylvästä tuijottaessani noita pakaroita. 

 Kaunis lenkkeilijä, mutta valitettavasti valo tuli väärästä suunnasta, minkä takia kuvasta ei tullut kovin hyvä. 

Tuollaisessa pyöreässä lenkkeilijänpepussa silmä lepää. 

Vanhempi kuva linja-autoasemalta. 

Tuosta takapuolesta olisi tullut tosi hyvä kuva, jos olisin ehtinyt painaa laukaisinta vähän aikaisemmin.

En erityisemmin tykkää tuollaisista kivikovaksi treenatuista pepuista, mutta eihän tuo nyt mitenkään ruma ole, kun asiaa tarkemmin ajattelee. 

Uusi kuva muutaman viikon takaa. Pinkit shortsit näyttävät melkein aina hyvältä. 

Erittäin vanha, mutta rakas kuva. En koskaan nähnyt tuota erittäin tyylikästä ja viehättävää nuorta naista uudelleen, mutta olen kyllä ajatellut häntä lämmöllä monta kertaa näinä vuosina :P

Tämäkin kaunissäärinen shortsityttö oli todella kaunis myös edestä päin. Ilman tuota tatuointia hän kuuluisi ehdottomasti all time TOP 10 -listalle. 

Tuo pyöräilijä on ehkä tämän hetkinen suosikkini. Aivan upea vartalo, joka todella saa katseen kääntymään. Voi, kunpa saisin joskus tuosta pyllystä kuvan, kun se on klassisissa 80-luvun kiiltävissä shortseissa. Slurps ja nam!

Tällaisia valkaistuja shortseja on aina kiva katsella. Varsinkin hieman pullukoiden, tai siis kurvikkaiden tyttöjen jalassa ne saavat minut aina hyvälle tuulelle :)