Syksyn viimeinen sunnuntai
Kävin äsken sunnuntaikävelyllä (=hakemassa kaljaa Lidlistä). Lähdin harmaaseen syksyyn, mutta paluumatkalla alkoi sataa isoja lumimattoja. Ei se sade ollut räntää, mutta ei kiteitäkään. Kun tulin takaisin synkkään kotikorsuuni, vedin verhot ikkunoiden eteen, korkkasin ensimmäisen Nobelanerin ja rupesin odottelemaan illan matsia (Liverpool-West Bromwich). Olen yksinäinen, mutta onneksi minun ei enää tarvitse teinipojan lailla leikkiä olevani suosittu. Tiedän, että minulla on pari hyvää kaveria oikeassa elämässä ja pari hyvää kaveria netissä, mikä riittää minulle tällä hetkellä. Olisi kiva, jos vielä olisi sellainen suht suloinen nainen, jota voisi pitää sylissä ja jonka hiuksia voisi silittää silloin tällöin, mutta näinhän ei ole. Olen jo oikeastaan luovuttanut naisten suhteen: tiedän, ettei kukaan nuorempi nainen halua tällaista miestä, joka ei halua lapsia ja joka ei ehkä halua pysyvää suhdetta, koska pelkää vieläkin sitoutumista. Kukaan vanhempi menestyvä nainen taas ei halua tällaista miestä, koska on jo kokenut kaiken ja haluaa nuorempaa. Olen korvannut puuttuvan parisuhteeni vedonlyönnillä ja kuvaamalla lahtelaista luontoa. Tuossa alla on kuvia syksyltä. Lahdessa on viime kuukausien aikana ollut pari aurinkoista päivää, mutta enimmäkseen synkkää.
Olen viime viikkoina viihtynyt synkissä kaupunkimetsissä kuvaamassa näitä selviytyjiä.
Okei, ehkä minulla on pakkomielle näitä nättejä vesikasveja ja niiden päälle muodostuneita pisaroita kohtaan, mutta sou wot?
Googlatkaa: Salvador Dali, Persistence of time.
Tätä kuvaa on rajattu. Jospa vain olisin ottanut kuvan ihan vähän myöhemmin, olisi tuon oikean puoleisen kundin musta paita erottunut paremmin vaaleaa taustaa vasten.
Lahden keskusta on ruma ja harmaa, mutta jos aurinko paistaa oikeasta suunnasta, voi tylykin talo näyttää ihan nätiltä.
En voi kieltää sitä, ettenkö tykkäisi sporttisista teinitytöistä. He nyt vain ovat niin ihania ja suloisia. Tykkäämisestä on kuitenkin erittäin pitkä matka ahdisteluun, jonka tuomitsen jyrkästi.
Tykkään tästä kuvasta. Otin vastavaloon kuvan aamuisista vesipisaroista ihkauudella kuparista tehdyllä pinnalla Lahden matkakeskuksen ylittävällä sillalla. Takana rautatieasema.
Näkemykseni pakkasesta joulukuussa. Kuvattu Kiveriön entisen koulun campuksella.
Tuo vastavalokuva on otettu pari sataa metriä Sibelius-talosta Mukkulaan päin. Aurinko paistoi tosi kirkkaasti, enkä yhtään nähnyt, osuiko tuo pari kuvaan, mutta tuloshan osoittautui myöhemmin ihan nätiksi. Kuva on spontaani otos, enkä tunne tuota nuortaparia, mutta jos haluaisi lavastaa hyvän hääkuvan tai muun parisuhdekuvan, tuo paikka on siihen todella hyvä. Aurinko paistaa tuohon aallonmurtajan päähän tähän vuodenaikaan noin klo 13-13.30.
Lahden Pikku-Veskun puisto 10. joulukuuta.
Onpa söpö orkku!
Keskinkertainen oravakuva, mutta oravakuvistahan tykkäävät kaikki.
