torstai 28. syyskuuta 2017

Satunnaisia kuvia uppoavasta lännestä

Kyllähän se turhauttaa välillä, etten ole jaksanut panostaa tähän blogiin, vaikka tämän aikoinaan kännikirjoittelun kanavaksi perustinkin. Ajattelen kyllä silloin tällöin, kuinka mukavaa olisi, jos minulla olisi satoja tai edes kymmeniä seuraajia, joiden iloksi jakaisin luonto- ja satunnaisia peppukuvia. Faktahan on kuitenkin se, ettei tällä blogilla ole varmaankaan yhtään vakituista seuraajaa johtuen laiskasta postaustahdistani ja masentavista jutuistani. En halunnut lähteä mukaan kilpailemaan muiden bloggaajien kanssa ihmisten mielenkiinnosta, koska kauniiden ja päivittäin postailevien nuorten naisten blogit nyt vain kiinnostavat kansaa enemmän kuin minun kaltaiseni pessimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuvan keski-ikäisen jampan kirjoitukset. Ja hyvä niin. En minäkään lukisi omia postauksiani, hehheh. Laitan kuitenkin näytille muutamia satunnaisia kuvia viime päiviltä siltä varalta, että joku blogeja surffaava sattuu tähänkin blogiin puolivahingossa törmäämään. 

Kaikki nuo kuvat ovat Lah(d)esta. Tykkään kuvata cityluontoa, kuten aika monet muutkin lahtelaiset. Olen yrittänyt erottautua joukosta siten, etten tuhansien muiden tavoin ota niitä samoja kuvia Sibelius-talon takana makaavista laivoista, enkä Pikku-Veskun sorsista, vaan olen yrittänyt keksiä jotain uutta Lah(d)en kaupunkimetsistä. Näin--90% varmuudella--eilen palokärjen omassa lähimetsässä, mikä toi ihan uutta energiaa jo hieman lässähtäneeseen kuvausintooni. Ehkäpä seuraavassa postauksessa voin näyttää upean palokärjen kuvia.




















tiistai 19. syyskuuta 2017

Halla-ahoa miettien

Olen istunut järven rannalla viimeiset illat, kuten nykyajan vanhan setämiehen kuuluukin. En ole Lahden keskustaan juuri vaivautunut, koska ei sinne taida olla kantasuomalaisella aikuisella miehellä enää mitään asiaa. Suomalaisten setämiesten rooli on rahoittaa irakilaisten ja afganistanilaisten aikuisten miesten ja suomalaisten tyttöjen seurustelu. Aikansa suomalaiset setämiehet voivat viettää poissa paremman väen näköpiiristä.