Ensilumi

Lahteen satoi toissa viikolla ensilumi. Jo ennestään väritön kaupunki muuttui entistä harmaammaksi. Lähdin sunnuntaina kameran kanssa muutaman kilometrin walkaboutille, vaikka olin melko varma, ettei siinä säässä saisi hyviä kuvia. Keskustaan en edes halunnut, koska torin seutu pilattiin toriparkin rakentamisen yhteydessä lopullisesti pystyttämällä torille pohjois-korealaisia sotilasparakkeja muistuttavia neliskulmaisia harmaita pömpeleitä, jotka kuulemma ovat kahviloita ja toriparkin uloskäyntejä. Sen sijaan menin metsään. Ylivoimaisesti paras asia Lahdessa ovat metsäiset mäet, joiden päälle on usein sijoitettu kuntoratoja, luontopolkuja ja muutama hautausmaakin. Ulkopaikkakuntalaisille tunnetuin Lahden mäki on luultavasti Radiomäki, jonka laella ne tutut radiomastot seisovat. Oma suosikkini on Mustankallionmäki, jonka voi paikallistaa sinivalkoisesta vesitornista. Sieltä suurin osa noista, yllättävän hyvin onnistuneista, synkän taiteellisista kuvistakin on. Uskokaa tai älkää, mutta en ole jälkikäteen muuttanut noita kuvia mustavalkoisiksi, vaan ne ovat värikuvia!

Näkeekö kukaan muu tuossa kuvan vasemmalla puolella gorillan profiilia? Kuvassa on Palolampi, jonka hennon jään päälle on satanut ensilumi. Tarkoitan siis sitä, että eikö tuo sulan veden muodostama tumma alue muistuta oikealle katsovaa gorillaa, jonka suu on auki? 

Linnunjälkiä Palolammen jäällä. Ehkä olen tullut vanhuudenhöperöksi, mutta minusta tuollaiset eläinten jättämät jäljet ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. En tiedä, mikä lintu on syyllinen, mutta tuolla päinhän on paljon variksia ja harakoita, joten olisiko sylttytehdas niiden suunnassa? 

Kuvia syksylle

Hyväryhtinen tyttö. 

Mediakatsaus 

Tässä kirjoituksessa pohdiskelen viime aikojen mediailmiöitä. Tänään ei huvita ruveta tekemään mitään kunnianhimoisia pakinoita, joten tyydyn naputtelemaan muutaman lauseen mittaisia kuvatekstejä. 

Olen ollut viime päivät surun murtama, koska Pikku Kakkosen Mari on kadonnut ruudusta. Hän ei ollut normaaliin tapaansa vuorossa viime torstaina, eikä näytä olevan ensi torstainakaan. Jos hänen katoamisensa on lopullinen, niin kyllä se tekee tästä synkästä syksystä vieläkin synkemmän. 

Olen saattanut pohdiskella tätä jo aiemminkin täällä, mutta se vain vaivaa päätäni vuodesta toiseen. Mitä tekisin, jos päätyisin jostain syystä Myytinmurtajien Kari Byronin kanssa samaan sänkyyn? Hänen ulkonäössään ei ole mitään valittamista, mutta kun se nimi. Olen aika varma, ettei minulla seisoisi, koska ajattelisin vain, että Kari on suomalainen miehen nimi. 

Tuo seksipommi on nimeltään Keke Palmer. Hänenkin nimensä on kiusallinen. Hänhän on mielettömän kaunis nainen, mutta jos hyppäisimme vällyjen väliin, ajattelin vain formulakuski Keke Rosbergia ja hänen mursuviiksiään. 

Tutkija Maria R. on varmaankin aika lähellä ihannenaistani. En silti haluaisi olla töissä hänen kanssaan samassa tutkijankammiossa. Miten voi keskittyä tutkimiseen, jos vieressä on tuollainen jumalatar?

Erään suuren pankin pääekonomisti Heidi S. On se kyllä niin väärin, että pääekonomisti on noin kaunis poikatyttömäinen nainen. Kaikkien pääekonomistien pitäisi olla rillipäisiä ja kaljuja keski-ikäisiä miehiä.

Tämä on aika vanha kuva, mutta silti jaksaa naurattaa aina vain. Pitkä ja rankka sotilaskoulutuskaan ei antanut tuolle merijalkaväen sotilaalle voimaa olla tuijottamatta Scarlett Johanssonin takapuolta. 

Harmittaa, kun minun teini-iässäni ei ollut mahdollisuutta ruveta miespuoliseksi cheerleaderiksi. Se olisi ollut mukava tapa tutustua tyttöihin. 

Okei, tunnustan, että tuo mainos tuli vastaan, kun olin vilkuilemassa nakusivustoja. Suomennos olisi voinut onnistua paremminkin. 

Hyvän näköiset äidit

Olen viime viikkoina viihdyttänyt itseäni katselemalla iltapäivälehdistä kuvia Susanna Tannista, joka tunnetaan "suomalaisena Playboy-äitinä". Playboyhan on perinteisesti tarkoittanut varakasta miestä, jolla on kalliit harrastukset ja joka käyttää rahojaan keräämällä ympärilleen viehättäviä naisia. "Playboy-äiti" kuulostaakin hieman hassulta termiltä, vähän kuten poikamiestyttö, mutta se tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että Susanna Tanni on esiintynyt Playboyssa ilman vaatteita. Kirjoitin jonkun lehden kommenttiosioon tykkääväni Susanna Tannin nätistä pyllystä, mutta en ole viitsinyt pahoittaa mieltäni lukemalla kovin paljon muiden kommentteja. Voin kuvitella, että nelikymppinen viiden lapsen äiti, joka poseeraa alasti ulkomaisessa lehdessä, ei kerää ylistäviä kommentteja. Eihän sellaisesta äidistä ole pakko tykätä, mutta olen aika varma, että hän on saanut osakseen todella suhteettomankin rajua arvostelua tietenkin nimettömiltä kirjoittajilta. Saako äiti olla seksikäs vai onko lapsen saaneen naisen ainoa hyväksyttävä rooli pullantuoksuinen äiti? Tuossa alla on muutamia kuvia hyvän näköisistä lahtelaisäideistä. 

Tuon äidin (tai siis naisen, joka työnsi lastenrattaita) olen nähnyt vain kerran, hän ei siis ole paikallinen). Tulee mieleen, että onkohan tuo äiti venäläinen, koska a) on noin upeavartaloinen b) ei halua peitellä vartaloaan edes äidin roolissa. Minusta on ihan okei, jos äiti haluaa näyttää seksikkäältä, mutta en ole varma, mitä olisin itse lapsena ajatellut, jos oma äitini olisi ollut tuollainen seksipommi. 

Ihanavartaloinen äiti numero 1. Hän oli juuri tulossa lapsensa kanssa Möysän uimarannalta, kun pervessiin tyyliini otin hänestä kuvia takaa päin. Kun tuollaista täydellisen tiukkaa peppua katselee, tulee miettineeksi, että voiko tuo nainen ihan oikeasti olla pullauttanut vauvan ulos jalkovälistään vai onko hän varastanut tuon lapsen?

Ihanavartaloinen äiti numero 2. Vanhana hevosmiehenä osaan arvostaa tuon äidin hyvää ryhtiä ja suoria jalkoja. Jos nivelpinnat ovat suorassa, se viittaa siihen, että tamma ei vanhempanakaan kärsi nivelrikosta, vaan pystyy ravaamaan kilpailutasolla kypsään ikään asti. Todennäköisesti myös tällaisen tamman jälkeläiset omaavat terveet nivelet. Jos olisin ori, haluaisin siittää tuon tamman. 

Kunnioitan kyllä äitejä, jotka haluavat kondikseen mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen, mutta hieman vierastan näitä himokuntoilijaäitejä, jotka juoksevatkin vauvansa kanssa. Mutta onhan se tavallaan herttaista ja hienoa, ettei äiti halua jättää lastaan yksin edes juoksulenkin ajaksi. Peukku pystyyn tuolla himokuntoilijaäidille! 

Tykkään tästä valkoshortsisesta äidistä kaikkein eniten. Hän on paitsi söpö ja suloinen, myös joskus niin apean ja surullisen näköinen, että tekisi mieli rynnätä ovesta ulos kadulle halaamaan häntä. Olen ehkä kerran joskus vuosia sitten nähnyt hänen kävelevän miehensä kanssa, mutta aina muulloin hän on yksin työnnellyt lastenrattaita, viime aikoina taluttanut kävelemään oppinutta lastaan. Häipyikö se hampuusi jonkun toisen naisen perään jättäen hänet kasvattamaan yksin lapsensa vai mistä johtuu, ettei hänen seurassaan ole enää vuosiin ollut miestä? Miten joku voi jättää noin ihanan naisen? Jos se johtui vauvan tulosta, pitikö se vauva mennä tekemään? Jos olisin pari kymmentä vuotta nuorempi, kysyisin, voisinko kenties auttaa häntä jotenkin lapsen kanssa. Hän varmaan sanoisi, että ei kiitos, koska kuvittelisi, että haluan seksiä palkkioksi, eikä hän varmaan olisi kovin väärässä. Ainahan me miehet sitä ajattelemme. 

Oma suhteeni äitiini jäi aika etäiseksi. Äitini ei ollut pullantuoksuinen kotiäiti, vaan pikemminkin pullontuoksuinen kaappijuoppoäiti. Isäkin joi rankasti ja todennäköisesti pahoinpiteli äitiä. Minulta ne lyönnit ja mustelmat tietenkin pimitettiin. Vietin suurimman osan lapsuudestani isovanhempieni luona--sekä karjalaisten isän vanhempien että hämäläisten äidin vanhempien--mistä olen vieläkin hyvin kiitollinen. Mummot ja vaarit olivat niitä maailman turvallisimpia ihmisiä, kun isä ja äiti ryyppäsivät, panivat vieraita ihmisiä ihan vain kostaakseen toisilleen ja hajottivat kännipäissään paikkoja. Ilman isovanhempiani minusta olisi tullut suurella todennäköisyydellä joko rikollinen tai ruumis. 

Äitini kuoli muutama vuosi sitten vain kuusikymppisenä. Hän ei ollut enää kovin hyvän näköinen äiti, kun kävin häntä katsomassa syöpäosastolla. Istuin hänen sairaalavuoteensa vieressä kertomassa, mitä minulle oli tapahtunut viimeisten vuosien aikana, kun emme olleet enää olleet yhteyksissä. Sitten puhuttiin kissoista. Kesken puheenvuoroni huomasin, että äitini oli nukahtanut kaiketi morfiinin vaikutuksesta, joten hipsin hiljaa pois huoneesta hänen untaan häiritsemästä. Seuraavana aamuna setäni soitti, että äitini oli mennyt lopullisesti pois. Hän kuulosti järkyttyneeltä siskonsa kuoleman johdosta. Minäkin yritin teeskennellä itkua, mutta todellisuudessa olin vain iloinen siitä, että äitini kärsimykset olivat vihdoinkin ohitse. Enemmän itkin, kun meidän kissamme piti lopettaa. 

Äitini hautajaiset olivat kiusallinen tapahtuma. Aikuinen, siis aikuinen, serkkutyttö säntäili koko tilaisuuden ajan eestaas ottaen kuvia vieraista, jotka olivat tulleet purkamaan suruaan ja kunnioittamaan poismennyttä. Kuka helvetti haluaa räpsiä salamavalon kanssa valokuvia arkusta kesken hautajaisten? Tuo kolmekymppinen serkkutyttö lähetti hautajaisten jälkeen kopiot kuvista minulla ja ilmoitti, että koska olin lähisukulainen, minun ei tarvitsisi maksaa niistä kopioista. Ei vittu, siis ihan totta...muija pilaa äitini hautajaiset salamavalojenräpsyttelyllään ja sitten kehtaa vielä ottaa pisteet kotiin sillä, että ööh, annan sulle anteeksi valokuvalaskun, koska se kroppa oli sun äitisi. Vituttaisi ihan oikeasti, ellen tietäisi, että se serkku on oikeasti ihan hyvä muija. Hänelle vain sattui typerä hetki.

Olen miettinyt, että pitäisikö sitä joskus käydä äidin haudalla Levon hautausmaalla. Minut tuotiin taksilla paikalle, kun äidin tuhkat piti laskea kuoppaan. Sen teinkin, nakkasin törtsän kuoppaan ja yritin näytellä vakavaa, setäni katsoi vierestä. Itkettiin ja käytiin kaljalla sen jälkeen. Sitten otin taksin ja menin himaan. Setä meni minne meni, varmaankin ryyppäämään ja sen jälkeen hakkaamaan vaimoaan. En halua edelleenkään olla yhteyksissä setääni enkä muuhun äitini sukuun, koska sen suvun miehissä esiintyy väkivaltaisuutta. Se tarkoittaa sitä, että jos heidän kanssaan ryyppää, joku voi ihan äkkiarvaamatta hyökätä päälle. Katsotaan sitten joskus 10 vuoden päästä, josko voitaisiin muistella minun äitini kuolemaa järkevästi suvun miesten kesken. En oikein usko, mutta ainahan me voidaan leikkiä, että me muistelemme äitejä, jotka kaikki ovat hyvän näköisiä.