Mediakatsaus
Tässä kirjoituksessa pohdiskelen viime aikojen mediailmiöitä. Tänään ei huvita ruveta tekemään mitään kunnianhimoisia pakinoita, joten tyydyn naputtelemaan muutaman lauseen mittaisia kuvatekstejä.
Olen ollut viime päivät surun murtama, koska Pikku Kakkosen Mari on kadonnut ruudusta. Hän ei ollut normaaliin tapaansa vuorossa viime torstaina, eikä näytä olevan ensi torstainakaan. Jos hänen katoamisensa on lopullinen, niin kyllä se tekee tästä synkästä syksystä vieläkin synkemmän.
Olen saattanut pohdiskella tätä jo aiemminkin täällä, mutta se vain vaivaa päätäni vuodesta toiseen. Mitä tekisin, jos päätyisin jostain syystä Myytinmurtajien Kari Byronin kanssa samaan sänkyyn? Hänen ulkonäössään ei ole mitään valittamista, mutta kun se nimi. Olen aika varma, ettei minulla seisoisi, koska ajattelisin vain, että Kari on suomalainen miehen nimi.
Tuo seksipommi on nimeltään Keke Palmer. Hänenkin nimensä on kiusallinen. Hänhän on mielettömän kaunis nainen, mutta jos hyppäisimme vällyjen väliin, ajattelin vain formulakuski Keke Rosbergia ja hänen mursuviiksiään.
Tutkija Maria R. on varmaankin aika lähellä ihannenaistani. En silti haluaisi olla töissä hänen kanssaan samassa tutkijankammiossa. Miten voi keskittyä tutkimiseen, jos vieressä on tuollainen jumalatar?
Erään suuren pankin pääekonomisti Heidi S. On se kyllä niin väärin, että pääekonomisti on noin kaunis poikatyttömäinen nainen. Kaikkien pääekonomistien pitäisi olla rillipäisiä ja kaljuja keski-ikäisiä miehiä.
Tämä on aika vanha kuva, mutta silti jaksaa naurattaa aina vain. Pitkä ja rankka sotilaskoulutuskaan ei antanut tuolle merijalkaväen sotilaalle voimaa olla tuijottamatta Scarlett Johanssonin takapuolta.
Harmittaa, kun minun teini-iässäni ei ollut mahdollisuutta ruveta miespuoliseksi cheerleaderiksi. Se olisi ollut mukava tapa tutustua tyttöihin.
Okei, tunnustan, että tuo mainos tuli vastaan, kun olin vilkuilemassa nakusivustoja. Suomennos olisi voinut onnistua paremminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.