Kun perustin kaksi blogiani pari viikkoa sitten, tarkoitukseni oli suoltaa ryyppyiltoina tähän blogiin kaikki paha olo, joka muuten olisi päätynyt Facebookiin tai keskustelupalstoille: ja sitten pitää se vedonlyöntiblogi asiallisena. No, eihän siinä niin käynyt kuin olin suunnitellut, mutta sou wot. Ongelmani on lähinnä se, että olen perfektionisti, jonka pitää suunnitella joka asia hyvin tarkkaan. Pelkään epäonnistumista aivan sairaalloisesti, vaikka elämäni on epäonnistumisten sarja. Jos en pysty olemaan täydellinen--lamaannun. Olen vuosien varrella mokannut niin monta kertaa, että olen oppinut nauramaan itselleni, mutta aina siellä jossain pinnan alla väijyy se epäonnistumisen pelko. Kuvaan mielelläni sorsia, koska ne ovat kivoja ja leppoisia eläimiä, enkä varmaan mokaa niiden kanssa.
Herrasmies viilentää koiraansa Lahen satamassa--sorsat katsovat.
Tuossa on minun teoriani Jeesuksen vettenpäälläkävelylle--Jeesus ei osannut kävellä vetten päällä, vaan
ainoastaan tiesi, missä kivet sijaitsivat.
Tykkään tästä kuvasta tosi paljon.. Tulee mieleen Don Henleyn biisi "Boys of Summer".
Jäisiä sorsia. Siitä tulikin mieleeni, että pitää ottaa broileri sulamaan illaksi.
Näin vuosia sitten auton ikkunasta pyllistäviä joutsenia ja se oli niin hauska kokemus, että tuuletin tätä kuvaa apinan raivolla. Sain satoja sorsapyllistyksiä tallennettua, mutta tässä parhaat.
Mitä tuijotat, senkin biatch?
Vino kuva, mutta eikö ole hienot värit?
Tämä symboloi mun mielestä vasemmiston Paavo Arhinmäkeä ja viherfasistien Heidi Hautalaa--ovat olevinaan vasemmalle kallellaan, mutta pinnan alla jalka on aina siellä oikealla.
Tää on hieno kuva! Marimekko, voit plagioida tämän ilman korvausta! No hei, eikö tästä tule hieno tapetti?
Jokainen itseään kunnioittava lahtelainen käy ottamassa kuvan Pikku-Veskun valkoisesta sorsasta.
Valkoinen sorsa pomottaa tummia sorsia--selvää rasismia...
Tuo on Lahden upein seinämaalaus, mutta eihän sitä mainosteta, koska tuo rakennus kai puretaan kohta ja sitten tulee betonia tilalle, tai jotain. Käykää vilkaisemassa--se sijaitsee Ristinkirkon alla, siellä jossain torilta (tai siis kuopalta) pohjoiseen päin.
:)
Tässä on luontokuva, josta mä ihan oikeasti pidän: kaukaa otettu kuva, jossa lintu on osa ympäristöänsä. Kuva Möysästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.