Missistä timmiksi mimmiksi
Kirjoitan kahta blogia--vedonlyöntiblogiani lukee tilastojen mukaan arkisin noin 20-30 ihmistä ja viikonloppuisin 50-70. Tätä känniblogia lukee 5-10 ihmistä päivässä. Ihan ansaitut lukemat. Tiedän, etten ole teinityttöjen joukossa suuri mielipidevaikuttaja, kuten tuhansia lukijoita keräävät muotiprinsessat, mutta haluan silti edes yrittää korjata muutaman vallalla olevan mielipidevääristymän.

Ei, ei, ei! Tuo ei ole timmi vartalo, vaan karmea muoviviritelmä. Voi herrajjumala, voiko joku ihan oikeasti haluta tuollaista vartaloa? Kysyn sitä siis sekä miehiltä että naisilta? Vai onko kyseessä vain bodareille tuttu ilmiö, eli mopo karkasi käsistä?  Tuo kuvan tyttö tarvitsee apua, ei meidän ihailuamme.

En ole psykologi, mutta amatööridiagnoosini on, että tuo kuvan tyttö kärsii kroonisesta huomionkipeydestä. Ehkäpä häntä ei halattu tai muuten huomioitu tarpeeksi, kun hän oli lapsi ja nuori? Siksi nuo karmeat silikonit ja luonnoton rusketus. Hän ei halua muuta kuin, että hänet vihdoinkin huomattaisiin ja nostettaisiin puheenaiheeksi. Noh, kai mä ymmärrän häntä, koska itsekin olin hiljainen koulukiusattu nuori, joka vannoi hiljaa sisimmässään, että vielä jonain päivänä kaikki tietäisivät, kuka oli se koulukiusattu pieni tyttö/poika siellä jossain nurkassa.

Rupesi tulemaan paha mieli sen takia, että teen tässä pilkkaa Sofia Ruusilasta sen takia, että minua kiusattiin koulussa. Ehkä Sofiaa ei kiusattu. Mutta jos ei kiusattu, niin miksi nuo karmeat silikonitisut? En puhu kaikkien miesten puolesta, mutta olen aika varma siitä, että suurin osa miehistä ei pidä luonnottoman isoista rintapallukoista. What's the point? Emme me miehet kiihotu elottomista muovipalloista, vaan lämpimästä ihosta ja naisen kurveista, joita me silittelemme lasittunut katse silmissämme :)

Parasta ja huonointa kesässä
Olen aika pitkälti sitä mieltä, että huonointa lämpimässä kesässä on se, että oluet pitää viedä jääkaappiin kylmenemään ennen niiden kumoamista. Talvipakkasilla kassillinen Nobelaneria ehtii mukavasti jäähtyä jo parin kymmenen minuutin kauppamatkan aikana. Kylmänäkin se pysyy kätevästi tuntikausia oven ulkopuolella. Myös sopat ja soossit jäähtyvät talvella helposti ulkona, kun taas kesähelteillä minulla on ollut tapana jäähdyttää ne kylmässä kraanavedessä tiskialtaassa ennen jääkaappiin siirtoa. Olen aika pihi, joten ilmainen jäähdytys luonnon omassa jääkaapissa on aina käytettävä hyödyksi. Myös elintarvikehygienisessä mielessä nopea pakkasjäähdytys on hieno juttu. Kesällä nämä asiat hoituvat huonommin ja niistä joutuu maksamaan, mikä ärsyttää.

Ensimmäinen hyvä asia kesässä on sen odotus. Vihreä luonto heräilee talven jäljiltä, kun lumi sulaa pois sen päältä. Sitten ilmestyvät kesän eläimet. En ole ötököiden fanittaja, joten en koe mitään suuria tunteita nähdessäni ensimmäiset pörriäiset, mutta toki niitä on ihan kiva seurata. Hyönteisten kanssa ei oikein tiedä, että mihin se raja mukavan ja inhottavan välillä pitäisi vetää. Perhosista periaatteessa tykkään, koska ne ovat yleensä kauniin värisiä ja vaarattomia, mutta ampiaiset taas ovat aika vastenmielisiä, koska ne pistävät ja ovat aika aggressiivisen värisiä ja muotoisia. Jossain niiden välissä ovat hyttyset, jotka eivät ole niinkään vastenmielisiä vaan ennemminkin ärsyttäviä. Eihän täällä Suomessa vielä toistaiseksi ole ötökkäongelmia, jos vertaa Afrikkaan ja muihin kuumiin paikkoihin, joten en halua valittaa turhasta, mutta kyllähän se pistää kiroilemaan, kun on metsässä kuvaamassa vaikka sammalia, ja hyttyset tunkevat suuhun ja silmiin. Hyttysongelma poistuu yleensä vasta 8-10 Nobelanerin jälkeen, mutta siinä vaiheessa alkavat sitten muut ongelmat, kuten horjuminen ja vaikeudet pitää kamerakäsi vakaana. Sanoisin, että hyttyset sijoittuvat inhottavuusasteikolla kaikesta huolimatta lähemmäs perhosia kuin ampiaisia.

Kesän suosikkieläimiäni ovat tällä hetkellä västäräkit. Toki pidän kaikista linnuista, mutta esim. variksiahan näkee sekä kesällä että talvella, joten en erityisemmin nauti niistä kesällä. Västäräkkejä sen sijaan ei talvella näy, koska ei ole hyönteisiäkään, joten ne kuuluvat kesään kuin nyrkki silmään. Sorsiakin on mukava katsella Pikku-Veskulla tai Joutjärvellä, mutta ei niiden tuijottaminen tuota sellaista mielihyvää kuin västäräkkien tuijottaminen. Sorsathan ovat oikeastaan aika hölmön näköisiä lintuja, jotka enimmäkseen vain uiskentelevat laiskasti pullanpaloja tai luomuruokaansa etsiskellen. Jos on nähnyt yhden sorsan, on nähnyt ne kaikki. Västäräkit sen sijaan ovat arvaamattomia: ne seisovat paikallaan, kääntelevät päätänsä sinne tänne, sitten spurttaavat yhtäkkiä hyönteisen perään mahanalus täynnä jalkoja! Siinä missä sorsa on tympääntyneen virkamiehen näköinen, siinä västäräkki on innostunut ja moni-ilmeinen uraohjus!

Luonnon ja eläinten kauneudesta huolimatta ei ole mitään epäilystä siitä, mikä on parasta kesässä: muodokkaat naiset ja tytöt pyöränsatulassa. Kyse ei ole niinkään siitä, että minua kiihottaisivat mahdollisimman vähäpukeiset naiset, vaan siitä, että istahtaminen pyöränsatulaan vaatetuksen määrästä riippumatta saa naisen vartalon sellaiseen asentoon, mikä miellyttää kaikkein eniten silmää. Sellainenkin nainen, jolla ei ole kovin paljon kurveja seisoma-asennossa, muuttuu yleensä todella seksikkääksi otettuaan Jopon allensa. Ja kesällähän näitä pyöräileviä naisia on paljon enemmän kuin talvella, minkä takia kesä on naisten peppuja tuijottavan miehen kiireisintä aikaa. Ihan kaikki naiset eivät tietenkään saa viisaria värähtämään, vaan edellytyksenä on se, että uuma on aika kapea ja pakarat vastaavasti mehukkaan pyöreät. Jos nainen on jenkkakahvojen kohdalta leveämpi kuin pepun kohdalta, hän ei ole seksikäs. Kurveja pitää olla. Nainen on siitä hämmästyttävä luomus, ettei ole vain yhtä viehättävää vartalotyyppiä, vaan monenlaiset naiset ovat ilo silmälle. Tällä hetkellä pidän kuitenkin eniten sellaisista aika hoikista ja sopivan urheilullisista naisista, joilla on pienet rinnat, eikä juuri hyllyvää rasvaa ainakaan vatsan alueella. Reidet saavat mieluusti olla aika paksut, mutta ne eivät ole niin tärkeät kuin muodokas peppu.  Pyöräilevän naisen ihanin asu on kevyt kesämekko, jonka läpi näkyvät pikkupöksyt aavistuksen verran. Myös nätti hame, veltot collegehousut tai shortsit ovat kivoja. Tiukat ja venyvät mustat pyöräilyshortsit eivät näyttäneet hyvältä 80-luvulla, eivätkä näytä hyvältä tänä päivänäkään.

Huppupäät 

No ne oikeussaleista tutut tyypit juuri. Ne, ketkä arasti piiloutuvat college-puseronsa huppuun, kun on aika vastata teoistaan. Ne parikymppiset miehet ja joskus naiset, jotka eivät arastelleet, kun piti kiduttaa ja tappaa joku ihminen, mutta ovat niin arkoja ettei tosikaan, kun oikeudessa kamerat uhkaavat. Tiedän homman nimen--syytön, kunnes toisin todetaan.  Ja hyvä niin.  Muistetaan Alpo Rusi ja Anneli Auer, jotka saivat karmean käsittelyn lähinnä sen takia, että poliisi oli heidät leimannut syyllisiksi ja media tuominnut. Rusi vapautettin, Auerille ruvettiin keksimään uusia syytteitä.

Juoksen vaikka toiselle puolelle tietä, jos näen, että tavallinen, siistin näköinen ihminen on maassa, tarvitsee apuani. Teen kaikkeni auttaakseni häntä. Mutta jos huppupää makaa maassa, soitan ensin hätänumeroon, en koske, enkä varsinkaan yritä elvyttää. Kuolkoon, jos pitää huppua kesähelteillä. Pidän aina huppupäähän etäisyyden--koska jos käyttää huppucollegea, on todennäköisesti huumeiden käyttäjä. Kuka muu kuin narkkari pitää 30C helteillä pitkähihaista hupparia? Ainoastaan henkilö, joka haluaa peittää kyynärvartensa neulanreiät.

Sydämeni särkyy hiljalleen, kun katson naapurustoni tyttöjä, jotka rakastuvat huppupäihin. Se alkaa niin, että ensin juuri täysikäisyyden partaalla olevat ihanat tytöt ihastuvat huppupäähän--varmaan ison peniksen takia--tai muusta syystä. Tyttö ja tämä kuvioihin ilmestynyt huppupää kävelevät kesän käsi kädessä. Sitten käsi-kädessä-kävely muuttuu kävelyksi Koffin tölkki yhdessä kädessä, tyttö/poika toisessa kädessä. Syksyn tultua tytöllä on musta silmä. Huppupäätä ehkä haetaan poliisin Maijalla tai tuodaan. Sitten tyttö katoaa. Näin on käynyt täällä päin ainakin kaksi kertaa--ja kolmas kerta on nyt käymässä. Ihana tyttö, jonka nimeä en tiedä, enkä haluakaan, yrittää kai käydä koulua ja siinä samalla miellyttää huppupäätä. Tyttö lähtee aamulla kouluun, huppupää ryyppää päivän ja käy sitten hakemassa tytön koulusta. Tyttö on niin väsynyt--silmäluomet mustat, iho valkea, etten tiedä, kauan hän enää kestää sitä huppupäätä.. 

Tekisi mieli mennä jalkakäytävälle ja lyödä sitä huppupäätä niin lujaa kuin vain pystyn. Luulisin, että maailma tulisi siitä paremmaksi :) Se nyt kuitenkin on väärin, joten jätän sen tekemättä. Tytöllekään en voi puhua, koska ei nyky-Suomessa voi puhua toiselle muuten kuin viranomaisten välityksellä--kiitos sosialidemokratian.

Jään katsomaan sitä murhenäytelmää sivusta.  Olen aika varma, että tämä nykyinenkin huppupään ja paikallisen tytön romanssi päättyy huonosti.