Markkinoilla
Lahdessa on pidetty teatterin parkkipaikalla ja läheisessä puistossa kansainvälisiä suurmarkkinoita torstaista asti. Kolme päivää on nyt takana ja huomenna sunnuntaina otetaan loppurypistys. En viihdy mitenkään erityisen hyvin suurissa väkijoukoissa, mutta poikkesin eilen katsomaan, millaista meno oli. Tuoksujen kaaokseksi sitä kai voisi sanoa, kun makeiden leivonnaisten aromi törmää grillatun lihan rasvaisuuteen ja suolaisten pretzelien kirpeyteen. Suurimmassa osassa kojuista myytiin jotain syötävää, osassa vaatteita ja mitäänsanomatonta turistikrääsää. Myyjät todellakin olivat ulkomaisen näköisiä, kuten oli luvattu. Useimpien kojujen mainoskyltit olivat vielä varmuuden vuoksi kirjoitettu väärin, jottei henkilökunnan ulkomaisuudesta varmaan jäänyt mitään epäselvyyttä. Tuossa alla on joitakin kuvia tämän viikonlopun suurmarkkinoista, mutta aluksi muutama kuva ihan tavallisilta markkinoilta, jotka pidetään torilla jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Useimpia kuvia on rajattu ja niiden kontrastia paranneltu jälkeen päin.
Tuo on se kuuluisa yhden korttelin päässä torista sijaitseva Lanunaukio, jonne ei kannata eksyä yöllä, jos ei halua saada turpiinsa.
Imuliina voisi olla hyvä tytön nimi. Täh?
Olen tainnut mainita ennenkin sen, että onhan noiden keskenkasvuisten tyttöjen tuijottelu aika säälittävää, mutta minkäs teet, kun Lahdessa ei juuri aikuisia A-luokan kaunottaria näy.
Tänä kesänä en ole kovin montaa hyvän näköistä pyöräilijää nähnyt. Useimmat ovat tuollaisia ihan kivoja, mutta melko tavanomaisia fillaristeja. Missä ovat kaikki rullaluistelijatytöt?
Tuo kuva on otettu teatterin ja kirjaston väliltä, missä on pitkä kävelytie täynnä kojuja. Sinne kannattaa poiketa, jos on sunnuntai-iltana Lahdessa päin.
Nuo kyltit ovat kielioppisääntöjä noudattavalle pilkunviilaajalle täyttä kidutusta.
Oi, kuinka ihanaa! Ehdin jo luulla, että naisten pitkät mustat kalsarit olivat poistuneet muodista, mutta vielähän niitä näkee.
Ihan hyvä taidekuva, vaikka vain heilautin kameraa johonkin suuntaan ja painoin laukaisinta.
Tuollaiset karmeat lökäpöksyt pitäisi kieltää lailla, ainakin hyvävartaloisilta naisilta.
Päivän sporttisin peppu. Ei mitään moitittavaa.
Pitää aina välillä kuvata jotain muutakin kuin naisten takapuolia, jotteivät luulisi pervoksi, buahahaa.
Tuo on oikeastaan aika onnistunut kuva: valotus on osunut nappiin ja nuketkin näyttävät kiinnostavilta--noh, lähinnä pelottavilta, kuin jostain kauhuelokuvasta.
Sekunnin verran ehdin luulla, että miehinen charmini oli kiinnittänyt tuon kaunottaren huomion, mutta sitten tajusin, että nukkehan se vain oli. Nyyh.
Tässä istun, enkä muuta voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.