Majakanvartijan muistelmia

En ole ihan varma, olenko aiemmin kertonut blogissani kehittämästäni hahmosta "majakanvartija kuivalla maalla", mutta jos en ole, niin kerta se on ensimmäinenkin. Hahmo on majakan alakerrassa, kallioisella ja tuulisella luodolla yksinään--no, jos merilintuja ei lasketa--elelevä ikääntynyt ja elämäänsä pettynyt mies, joka ei oikein osaa päättää, haluaisiko hän muiden seuraa ja huomiota vai ei. Kaikki hänen naissuhteensa ovat menneet enemmän tai vähemmän pieleen ja kaikki hänen sukulaisuus- ja ystävyyssuhteensa ovat olleet enemmän tai vähemmän näyttelemistä. Viimeksi hän pystyi olemaan jonkun toisen ihmisen seurassa vilpitön ja avoin parikymppisenä miehenalkuna reissatessaan lapsuudenkaverinsa kanssa kuukausia ulkomaita ristiin ja rastiin. Siellä hän ja hänen kaverinsa joutuivat toistuvasti pulaan, mutta aina jotenkin selvisivät, minkä johdosta heidän ystävyyssuhteensa syveni. Sitten oli aika lähteä omille teille, kaverikin muutti ulkomaille ja perusti perheen. Sen jälkeen kaikki tulevan majakanvartijan elämässä vain jotenkin alkoi mennä pieleen, eikä hän koskaan pystynyt kääntämään elämänsä suuntaa positiiviseen. Hän ei löytänyt vaimoa, saanut lapsia, eikä ollut onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Jos hän joskus pääsi naisen kanssa sänkyyn, suorituspaineet olivat niin valtavat, että seksi oli pelkkää suorittamista ja oikeastaan pelkkää kärsimystä. Parasta seksiä hän saikin omalta kädeltään, joka ei koskaan seksin jälkeen huokaissut, että joo, olihan se kivaa, mutta parempaakin on ollut.

Nyt lähes kaikkeen katkeroitunut majakanvartijani asuu eristäytyneenä luodollaan, saaden iloa vain kauniista luonnosta--niistä merilinnuista ja muutamasta jäkälästä, joita hän kuvailee ilta-auringossa miettien, ryyppäisikö tänäänkin piippu suussa ja musta laivapipo päässä vai editoisiko kuviaan ja tekisi niistä postauksen nettiin--ehkä jollekin satunnaiselle lukijalle. Vaikka majakanvartija on jo lähestulkoon luovuttanut elämänsä kanssa, eikä halua oikeastaan  muuta kuin vain elellä päivänsä pois ja sitten kuolla ja muuttua atomeiksi, niin joskus hyvänä hetkenä hän toivoo yksinään, että hän vielä ennen kuolemaansa jaksaisi ja pystyisi kirjoittamaan tai valokuvaamaan jotain ainutlaatuista, mitä kukaan muu ei olisi aiemmin tehnyt.  

Majakanvartijan tulevia ajatuksia odotellessani laittelen oheen muutamia viime viikkojen aikana ottamiani kuvia Lahdesta, tuosta lihamukien ja radiomastojen luvatusta kaupungista. Aloitan tyylilleni uskollisena luonto- ja kaupunkikuvilla ja lopetan peppukuviin.