Trump
Eihän siinä ihan näin pitänyt käydä, että tv:stä tuttu oravannahkatupeinen öykkäri voittaa Amerikan presidentinvaalit. Media, suurin osa suomalaisista ja minäkin, uskoimme ja kai toivoimmekin viimeiseen asti, ettei tuo karikatyyri vain voisi viedä show'taan Valkoiseen Taloon asti. Amerikan kansa kuitenkin halusi toisin, joten tämän kanssa on nyt sitten elettävä ainakin seuraavat neljä vuotta.
Minä en niinkään vihaa Trumpin mielipiteitä tai edes hänen valheitaan, vaan ihan rehellisesti hänen oksettavan ylimielistä habitustaan ja varsinkin sitä karmeaa combover-oravannahkaa, joka hänen päälakeensa on liimattu. Katsoin dokumentista, kuinka Trump tunki itsensä valheellisilla lupauksillaan Skotlantiin, mihin hän lupasi rakentaa menestyvän ja totta kai ylellisen golf-kentän hotelleineen. Vituralleenhan se hanke meni, mutta Trump ei välittänyt jälkisiivouksesta, vaan jätti tuhotun rantamaiseman paikallisten asukkaiden siivottavaksi. Skottipoliitikot uskoivat Trumpin katteettomiin lupauksiin, kuten nyt näkyivät uskovan myös miljoonat amerikkalaiset äänestäjät. Pahiten petti media, joka väheksyi Trumpia ja mahdollisia protestiäänestäjiä loppuun asti. Suomenkin media jauhoi ihan viimeiseen asti Clintonin hyvyyttä ja Trumpin pahuutta. Miksi Suomen media teki vaalityötä Clintonin puolesta? En ymmärrä, emmehän me suomalaiset voi äänestää. Nyt sitten Suomen medialla on edessään nolo takinkääntöoperaatio, kun sen pitää yrittää totuttautua siihen ajatukseen, että Trump todellakin on Valkoisessa Talossa vähintään seuraaviin vaaleihin asti. Miksi Suoman media väheksyi ennen vaaleja Trumpin potentiaalista äänestäjäkuntaa? Nyt se joutuu kuuntelemaan syvän Amerikan valkoisten miesten ääntä.
Olen nyt, tätä kirjoittaessani, ottanut pari Lidlin Nobelaria ja pari bulkki-OLUTTA. No, minä halusin kokeilla, maistuuko OLUT yhtä keskentekoiselta litkulta nyt talvella kuin silloin kesällä. Ei maistu, vaan kylmyys tekee siitä siedettävän makuista. OLUT maksaa 82 centtiä bär tölkki, Nobelaner 92 centtiä. Ostin myös pari alkoholitonta (2.8%) tölkkiä 0.59c sakubisseä, ihan vain sen takia, että olen huomannut, että kun on tarpeeksi bisseä tuulensuojassa, on ihan sama, onko juotava keskikuraa vai vettä. Minun juopotteluni päätarkoitus ei ole tulla humalaan, vaan tulla nousukänniin ja säilyttää se mahdollisimman pitkään.
En halunnut kumpaakaan näistä karmeista ehdokkaista Amerikan presidentiksi. Trumpin jo haukuin. Hillary on kylmä, laskelmoiva akka, joka tuhosi vastuksensa ja raivasi tieltään Bernie Sandersin ja demokraattipuolueen säälimättömällä vallanhimollaan. Hän joukkoineen raivasi tieltään kaikki oman puolueensa vastustajat, viimeisenä Bernie Sandersin, joka olisi voittanut Trumpin, jos siihen olisi annettu mahdollisuus. Hillaryn ahneus maksoi Amerikalle todella paljon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.