Informaatiotulva
Tämä känniblogi on ollut koko syksyn lapsipuolen asemassa, koska olen suoltanut niin paljon diibadaabaa vedonlyöntiblogin puolelle, etten ole enää jaksanut tänne kirjoitella. Suhteeni tähän blogiin on sellainen, että mielessä pyörii koko ajan paljon ajatuksia asioista, joista haluaisin kirjoittaa, mutta sitten kun viikonloppuna istun alas, korkkaan bissen ja pläjäytän isot ja karvaiset nakkisormeni näppäimistölle, mitään ei tapahdu. Kun kymmenen bisseä on tuulensuojassa ja vihdoin tekstiä alkaa syntyä, tulos on jossain hävettävän ja naurettavan rajamailla. Tänään yritän tissutella sen verran hitaaseen tahtiin, että saisin kirjoitettua edes parista aiheesta ennen kuin ylikunto iskee. Eihän se helppoa ole, koska luonteeltani en ole mikään sivistynyt cocktailien siemailija tai hauska sitsimies, vaan ennemminkin sellainen yksinäinen ja alkoholisoitunut majakanvartija, joka on viettänyt pienellä luodollaan niin monta vuotta ilman ihmisseuraa, että on ruvennut keskustelemaan lokkien ja tyhjien viskipullojen kanssa.
Informaatiotulva tarkoittaa kohdallani ensinnäkin sitä, että en millään pysty käymään läpi tai edes tutustumaan läheskään kaikkeen siihen hyödylliseenkään tietoon, mitä netissä olisi tarjolla. Olen mielestäni aika hyvä hakemaan tietoa--kiitos hyvän englantini ja laajan sanavarastoni--mutta silti joudun suodattamaan järkyttäviä määriä typeriä tutkimuksia ja suoranaista valheellista huuhaata ennen kuin löydän luotettavalta tuntuvan aineiston. Onneksi on olemassa erityisiä tietokantoja, joista löydettävä tieto on luotettavaa ja vertaisarvioitua. Ilman tällaisia etukäteen suodatettuja aineistokokonaisuuksia luotettavan tutkimustiedon haku olisi aika toivotonta. Nykyään ei tosin sekään riitä, että osaa hakea tietoa, käsitellä sitä ja muodostaa siitä lopuksi mielipiteensä. Jos luen iltapäivälehdestä jonkun teinitoimittajan pseudotieteellisen jutun jostain ns. punaviinitutkimuksesta ja haluan esittää siitä eriävän mielipiteeni, niin siinä vaiheessa kun olen kaivanut netistä (esim. PubMedistä) tutkimuksen tukemaan mielipidettäni, ihmiset ovat jo siirtyneet keskustelemaan jostain muusta. Totta kai on hyvä, että kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä, mutta mielestäni kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia. Nykymaailmassa hyvin perustellut mielipiteet jäävät typerän älämölön alle. Olin vielä pari vuotta sitten ehdottomasti sitä mieltä, että nettien keskustelupalstoilla ei tulisi vaatia rekisteröitymistä, mutta olen kääntänyt takkia. Sensuuria en edelleenkään hyväksy, varsinkaan jos sillä on poliittinen tarkoitus, mutta kannatan rekisteröintipakkoa ihan sen takia, että turhat puskasta huutelijat ja häiriköt eivät pääsisi tuhoamaan mielekkäitä keskusteluja.
Informaatiotulva tarkoittaa minulle myös sitä, että maailmassa otetaan nykyään aivan liikaa valokuvia--kiitos digikameroiden tulon ja kuvaamisen kustannusten romahtamisen. Ennen piti miettiä tarkkaan, mitä kuvaa, varsinkin jos piti itse maksaa diansa ja paperikuvansa. Nykyään kuvaaminen on käytännössä ilmaista alkuinvestointien jälkeen. Ja se näkyy kaduilla ja blogeissa: blogit ovat täynnä teinityttöjen ottamia kuvia itsestään, kavereistaan, housuistaan, kaulaliinoistaan, kengistään, kahvikupeista, pizzoista ja muista sapuskoista joita he eivät varmaan edes syö. Mutta mikäpä minä olen heitä arvostelemaan, koska oma koneeni on täynnä tärähtäneitä, alivalottuneita tai muuten vain mitäänsanomattomia kuvia aiheista, jotka eivät varmaan kiinnosta ketään muuta kuin minua--jos minuakaan. Mikä pistää meidät kuvaamaan koko elämämme? Itse en vielä ole vajonnut siihen pisteeseen, että minun pitäisi Facebookia tms. varten taltioida ihan jokainen päivän asuni tai vessassa käyntini, mutta otan kyllä kuvia joka päivä--yleensä suurta yleisöä epäkiinnostavista aiheista kuten roskiksia tonkivista naakoista ja variksista. Ongelmani on se, että en osaa heti tuhota epäonnistuneita otoksia, vaan jätän ne talteen muiden joukkoon "varmuuden vuoksi". Ne pitäisi heti siirtää eroon muista sellaiseen tiedostoon, mitä ei luultavasti koskaan avaa. Minulla on sellainen: "Kaatopaikka", mutta en ole raaskinut passittaa sinne kuin joitakin satoja epämääräisiä otoksia. Täysin pilalle menneet olen sentään poistanut heti kun ne olen ladannut kamerasta koneelle. Tilanne on se, että koneellani ja erillisillä kovalevyillä on satoja tuhansia kuvia ja niiden varmuuskopioita. Jokaista sataa tuhatta tallennettua kuvaa kohti minulla on ehkä kymmenen loistavaa otosta, tuhat aika hyvää kuvaa ja pari tuhatta ihan mukiin menevää. Loput ovat ihan silkkaa
Scheißea.
Teille parille teinille, jotka ehkä olette eksyneet blogiini ja luette tämän, antaisin sen neuvon, että älkää säilyttäkö älkääkä postatko julkisuuteen ihan jokaista ottamaanne kuvaa. Ei niitä kuitenkaan kukaan katso ja varsinkaan muista seuraavana päivänä, paitsi joku pervo. Säilyttäkää ja varmuuskopioikaa ne hyvät ja mahdollisesti muuten hyödylliset kuvat. Muistakaa sekin, että vaikka nykyään on olemassa ammattijulkkiksia--kuten BB-törpöt, Tuksu, duo Taiveaho&Kaikkonen sekä Matti Nykänen--niin ei tavallisen ihmisen ole tosiaankaan mikään pakko jakaa koko elämäänsä tuntemattomien ihmisten kanssa. Tällaista keski-ikäistä lahtelaismiestä ihmetyttää--ja vähän aluksi jopa ilahdutti--miten estottomasti nykyiset nuoret laittavat rohkeitakin kuviansa kaikkien nähtäväksi. Minun nuoruudessani ei olisi tullut kyseeseenkään, että joku 14-vuotias tyttö pistää blogiinsa bikinikuviansa kaikkien nähtäväksi--kyllä, myös pervojen ja pedarien. Nykyään sekin on arkipäivää. No, ehkä olen fossiili, enkä ymmärrä, mitä nuorten päässä liikkuu, mutta sen ymmärrän, että ne bikini- ja pikkupöksykuvat pysyvät netissä ikuisesti, kun ne kerran sinne laittaa. Tehkää kuten minä, yrittäkää kuvien postaamisen sijaan välillä kirjoittaakin jotain! Röyh ja näkemiin!
.jpg)
