Ensimmäiset pakkaset jäädyttivät lätäkön.
Luulin aluksi, että veden alla oli sukeltaja, jolla oli kamalat ilmavaivat, mutta ilmeni, että Möysässä pidetään vesi avoimena talviuimareita varten.
Rautatieaseman viereinen silta.
Mustankallion tunneli.
Komeita jääpuikkoja omakotitalossa.
Metsässä.
Tämä kuva on kuvattu eilen -16C pakkasessa.
Viime keväältä. Kevätaurinko sulattaa jäätä, mutta vesi jäätyy uudelleen ennen kuin ehtii maahan asti.
Sibbe-talon edestä. En tykkää kuvata tuolla, koska kaikki käyvät siellä kuvaamassa. Paikka on ruma, mutta lahtelaiset luulevat sen olevan kaunis, kun eivät jaksa muuallekaan mennä.
Vesijärvi.
Pikku-Vesijärvi. Taustalla radiomastot.
Joutjärvi kevättalvella. Tuo on oikeastaan ihan hauska kuva.
Kenttää jäädytetään tammikuun puolivälissä 2014. Muistan, että usein lapsuudessani tuo kenttä oli jäässä jo marraskuun puolella.
Aurinko sulattaa Radiomäen kentän jäätä maaliskuussa.
Sorsia Pikku-Vesijärven jäällä.
Uskaliaan ulkoilijan jäällä kävely päättyi yllätysavantouintiin, mutta tuloksena oli kaunis kuvio.
Lehtiä juuri jäätyneen lammen pinnalla.
Viimeisiä jäitä viedään pari päivää ennen vappua 2013.
Tuota kuvaa olisi voinut vaalentaa hieman, mutta koska en ole muitakaan kuvia käsitellyt, jos ei pientä rajaamista lasketa, niin jätin tämänkin siihen kuntoon, missä se oli kamerasta tullessaan.
Kuvasarjasta jäi puuttumaan oikeastaan vain keväinen jääpuikkokuva, jossa aurinko paistaa kirkkaan sulavan jääpuikon läpi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.