sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Maahanmuuttajat ja minä

Tuli se synkkä ja myrskyinen sadepäivä, jota olen odotellut saadakseni tekosyyn pysyä sisällä ja kirjoittaa kaikki mitä tulee mieleen maahanmuuttajista. Vedin verhot kotikorsuni ikkunoiden eteen, pistin kassillisen Nobelaneria jäähtymään (paitsi sen yhden, jonka jo korkkasin) ja nyt sukellan pääni sisässä vellovaan maahanmuuttokeskusteluun.

Heti aluksi sanon, että vihaan maahanmuuttaja-sanaa. Käsitykseni mukaan sana keksittiin ihan vain sen takia, että suvaitsevaisto ja maahanmuutosta elantonsa saavat virka- ja bisnesmiehet ja -naiset saisivat kritiikittä ujutettua maahan ei-toivottuja kieli- ja ammattitaidottomia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tänne töihin ja opiskelemaan tulevien siirtolaisten seassa. Maahanmuuttaja-sanan lanseeraaminen yleiskäyttöön oli luultavasti vihervasemmiston idea; varmaankin hehkulamppu syttyi ensin jonkun demarinaisen päässä, heillähän tasapäistäminen on verissä. Suunnitelma on kuitenkin kääntynyt keksijäänsä ja haluttuja siirtolaisia vastaan, koska nyt maahanmuuttaja-sanalla on negatiivinen merkitys, kiitos ahkerasti rötöstelevien humanitääristen pakolaisten ja heidän syrjäytyneiden lastensa. Kirjoitin aikoinani Iltalehden keskustelupalstalle mielestäni hyvin asiallisen ja pohdiskelevan kommentin nimellä "Maahanmuuttaja on uusi neekeri", mutta se sensuroitiin hyvin äkkiä, todennäköisesti neekeri-sanan takia. Pohdin siinä kommentissani mm. sitä, että aikoinaanhan neekeri-sanakin oli neutraali ja nekru-sana oli loukkaava, kunnes suvaitsevaisto keksi, että "neekerikin" on loukkaava. Tuli "maahanmuuttaja", joka alussa oli neutraali sana, mutta nythän sen synonyymi on "ulkomailta tullut yhteiskunnan elätti". Ei kukaan rehellinen maahanmuuttaja, joka haluaa tulla suomalaiseksi ja olla osa tätä yhteiskuntaa, halua itseään kutsuttavan maahanmuuttajaksi. Siitä sanasta on tullut kirosana, osaksi rasistien ja osaksi hyysärien takia. Itse olen pyrkinyt välttämään maahanmuuttaja-sanan käyttöä, mutta minkäs teet, kun keskusteluihin osallistuminen on lähes mahdotonta nykyään ilman sitä.

Olen kai aika ennakkoluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan (tungen lompakon syvemmälle etutaskuun, jos näen romaniseurueen lähestyvän), mutta en pidä itseäni rasistina. Sen tiedän, etten koskaan ole käyttäytynyt rasistisesti muun rotuisia ihmisiä kohtaan. Nykyäänhän tosin taitaa olla niin, että vaikkei tekisikään mitään rasistista, on rasisti, jos on ajatellut joskus jotain ilkeätä muun rotuisesta ihmisestä. Äärisuvaitsevaiston mielestä kai kaikki valkoihoiset kristityt poikalapset ovat rasisteja jo siinä vaiheessa, kun tulevat lapsiveden perässä äitinsä karvakauluksesta ulos. Tiedättekö muuten, mitkä ovat mustalaispojan ensimmäiset sanat? "Hai sie, osta hyvä karvakaulus!" Okei, tuo saattoi olla rasistinen vitsi, mutta romanithan itsekin viljelevät tällaista mustaa huumoria. Tuossa vitsissähän viitataan vain siihen, että romanit ovat kovia kauppamiehiä ja supliikki on heillä verissä. Itse en pidä tuota vitsiä loukkaavana, mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka pitävät. Ollaan kai sillä kuuluisalla harmaalla alueella. Jotenkin vain tuntuu siltä, että useimmat loukkaantujat ja mielensäpahoittajat ovat ihan muita kuin romaneita tai muita vähemmistöjä. Meille ovat tulleet loukkaantumisen alakulttuuri ja ammattiloukkaantujat, joiden tarkoituksena on saada huomiota itselle, ei sille ryhmälle, jota on loukattu. Näillä ammattiloukkaantujilla tarkoitan Jani Toivolan kaltaisia elämäntapapöyristyjiä ja demareita, jotka yrittävät loukkaantumalla ja rasismikortin vetelyllä välttää kannatuksensa tipahtamisen alle 10 prosentin. 

Tajusin juuri, että rupesin jaarittelemaan romaneista, vaikka otsikko oli maahanmuuttajista. No, ovathan romanitkin maahanmuuttajia, jotka tulivat tänne 500 vuotta sitten ja joiden sopeutuminen ja kotoutuminen on vielä kesken. Pitkän mietiskelyn jälkeen olen valmis tunnustamaan, että ehkä minä tosiaan sitten suhtaudun romaneihin rasistisesti--mutta en tietenkään koskaan ole sitä näyttänyt ulos, enkä ole koskaan syrjinyt romaneita. Tykkään jutella romaninaisten kanssa ja olenkin niin tehnyt monta kertaa. Ne romanimiehet, joihin olen törmännyt, ovat yleensä olleet tupakanpummaajia tai juopuneita yksilöitä, mitä olen pyrkinyt välttämään ihan sen takia, että pidän kaikkia humalaisia potentiaalisina turvallisuusriskeinä, varsinkin niitä, joilla on takki päällä ja mahdollinen puukko povarissa. Olen treenannut hankalien ihmisten taltuttamista, mutta tärkein taito siinäkin on riskien välttäminen--älä siis halaa humalaista romania äläkä humalaista valkolaista! No joo, se siitä. Takaisin romaneihin. Olen heistä kuitenkin vitsaillut kaveripiirissä ja kirjoitellut netissä heidän stereotyyppisestä käytöksestään--kurkkuäänellä puhumisesta, rakkaudesta karaokeen ja tangoon, kanttihousuihin ja perinnehameeseen pukeutumisesta, "mutkan" tai "Moran" kantamisesta osana kansallispukua jne. Tajuan kyllä sen, että on olemassa romaneita, jotka todellakin haluavat ja ovatkin pärjänneet ihan samoilla pelisäännöillä kuin me pottunokkaiset tupauunot--ja kunnioitan heitä suuresti--mutta kyllä romaniyhteisökin voisi tehdä vähän enemmän sen eteen, että sen jäsenet sopeutuisivat yleisiin pelisääntöihin. Nythän heillä ovat verikosto ja väistämissääntö, joita he eivät vain tunnu saavan kitkettyä pois--vähän sama homma kuin Briteissä oli se Rotherhamin pakistanilaismiesten lapsenraiskausjengi, jonka olemassaolon muslimiyhteisö tiesi, muttei tehnyt sille mitään, kuten ei Rotherhamin virkamieskoneistokaan (hyi vittu, mitä touhua!!). Äh. Yhteiskunnan rahallinen tuki kyllä kelpaa romaneille, mutta yhteiskunnan säännöt eivät--Briteissä kuulemma puhuttaan tietyistä afrikkalaisista samalla lailla. Jos joku romani haluaa mennä naimisiin valkolaisen kanssa ja katkaista suhteensa entiseen yhteisöönsä, häneen suhtaudutaan kuin moottoripyöräjengistä tai uskonnollisesta yhteisöstä lähtevään: olo tehdään erittäin tukalaksi mitätöimällä eroavan henkilön ihmisarvo. Tuollaiset pakkosysteemeistä eroavat ihmiset ansaitsisivat enemmän tukea myös yhteiskunnan varoin, mutta viimeisten vuosien aikana homman nimihän on ollut se, että hallitukset säästävät näistä ennalta ehkäisevistä toimista ja kasvattavat hallintoa. Tukipalveluita vähennetään, jotta saataisiin palkattua lisää avustajia ja kengännauhansolmijoita kokoomuksen ja demareiden ministereille. 

SDP:n opetusministeri Krista "kotiinpäinvetoministeri" Kiuru kävi vähän aikaa sitten kouluissa ihmettelemässä nuorten rasismin paljoutta. Hän ahdisteli seiskaluokkalaisia mm. kysymällä, voisivatko he ottaa puolison Mosambikista.  Omasta mielestäni 13-14-vuotiaiden ei pitäisi vielä ajatella avioliittoa, mutta kaipa tuo lasten totuttaminen avioliiton ajatukseen sopii demareiden monikulttuurisuuspyrkimyksiin. En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, miten Kiurun hanke oppivelvollisuusiän pidentämisestä sopii yhteen lasten avioliittoon totuttamiseen, mutta kaipa siellä SDP:n puoluetoimistossa tiedetään tarkemmin. Jos unohdetaan sarkasmi, vai oliko se ironia?, ja puhutaan vakavasti, niin kyllähän SDP:n politiikka on niin vastenmielistä minulle kuin vain voi olla. SDP haluaa vain lisätä verotusta ylläpitääkseen pöhöttynyttä virkamieskoneistoa, vaikka nyt pitäisi miettiä todella rajuja rakenteellisia muutoksia. Miksi SDP:n vanha isäntä Paavo Lipponen niin kiihkeästi kannattaa kaksikielisyyttä? Kuulemma siksi, että suomalaiset oppisivat ruotsia ja lähtisivät Ruotsiin töihin, jotta tilalle saataisiin Afrikasta isomulkkuisempaa ja vähemmän koulutetumpaa työvoimaa--nämä tyhmemmät ihmiset äänestävät helpommin SDP:tä, nääs. Miksi kuntaliitoksissa kunnan työntekijämäärä vain lisääntyy? Miksi Kelassa ja työkkärissä pitää olla sellaisia virkamiehiä, joiden ainoa tehtävä on valvoa, ettei tuen hakija vain tee työtä? En tosin ole tämän alan asiantuntija, koska en ole tämän vuosituhannen aikana hakenut minkäänlaista tukea yhteiskunnalta. 90-luvulla hain pari kertaa toimeentulotukea ja sitä myös sain, turhankin helposti ja pärstäkertoimen perusteella. Niistä 20 vuoden takaisista ajoista jäi se mielikuva, että sossusta saavat ne, jotka kehtaavat pyytää. Tiedän, että on mummoja ja vaareja, jotka eivät kehtaa hakea sossusta rahaa, vaikka he olisivat siihen oikeutettuja, vaan mieluummin keräävät öisin pulloja, että saisivat lääkkeensä ostettua. Sitten on näitä henkilöitä, jotka vaativat uusia lastenvaunuja sossulta, koska heidän kulttuurinsa sitä vaatii. Romaninuorillekin pitää kuulemma kustantaa uusi asunto muiden hakijoiden ohi, koska romanikulttuurin mukaan nuori romani ei saa asua vanhempiensa päällä. Vai oliko alla(h)? Onneksi siihen väistämissääntöön sentään on puututtu. Ennenhän asia oli niin, että kunta kuunteli vanhempia romaneita ennen kuin antoi rahaa uudelle romanille kämpän hankintaan. Kuulostaa ihan mafialta, mutta näin oli esim. Vantaalla vielä vähän aikaa sitten. Romanimafia marssi lakipykälien yli.

Mitä minä nyt sitten oikeastaan ajattelen "maahanmuuttajista"? ja "niistä muista" No en mitään, mitä en ajattelisi meistä kantasuomalaisista pottunokistakin. Pelkään, että tännekin tulevat samanlaiset rotumellakat ja -getot kuin Ranskaan ja Ruotsiin. Siksi suhtaudun erittäin huolestuneesti muslimien humanitääriseen maahanmuuttoon. Toivotan tervetulleeksi muslimit, jotka tulevat tänne töihin tai opiskelemaan. Myös rakkaus kelpaa tulosyyksi :) Mutta miten estäisimme maahanmuuttajanuorten syrjäytymisen ja kenties radikalisoitumisen? No, emme ainakaan höpöttömällä fasismista ja joka puskan ja nurkan takana väijyvistä äärioikeistolaisista, kuten vasemmiston Dan Koivulaakso, Li Andersson ja se kolmas vasuri, plus tämä uusin tuhofeministi Tiina Rosenberg tekevät. Suomeen ei pitäisi ottaa yhtään sen enempää pakolaisia kuin pystytään kotouttamaan. Somaleista on tulossa ihan samanlainen sisäsiittoinen ja yhteiskunnan tuella elävä vähemmistö kuin romaneista. Muutama käy työssä, mutta lopuille loisiminen on tehty liian helpoksi vaihtoehdoksi. En koe romaneita suureksi ongelmaksi, koska he ovat kristinuskoisia, eivätkä potentiaalinen turvallisuusuhka, mutta kaikki muslimit valitettavasti saavat kärsiä al-Shabaabin, al-Qaidan, ISIS:in ja Boko Harumin maineesta. Äärimuslimit ovat todellinen uhka meille länsimaisille kristityille--ja muillekin--eikä minun mielestäni heitä saa väheksyä. On vain inhimillistä, että muslimeihin suhtaudutaan varauksella. Todellinen rasismi on sitten ihan eri juttu. Sitä paitsi en tajua, miten uskonto liittyy rasismiin. Jos vierastan islaminuskoista, olenko rasisti? Miten jonkun uskonnon tunnustaminen voi tehdä alttiiksi rasismille? Tuliko Cassius Clay alttiimmaksi rasismille, kun hän vaihtoi uskontoa kristitystä muslimiksi ja vaihtoi nimensä Muhammad Aliksi?

Lopetan tämän kännijaarittelun keveämmissä merkeissä. Voisinko ikinä ihastua ja rakastua mustaan tyttöön? Teen sitä joka päivä. Viimeksi ihastuin näyttelijätär Naomie Harrisiin. En ole jaksanut katsoa ihan viimeisiä James Bond -elokuvia, mutta kuulin, että hän näyttelee seuraavassa Bondissa Miss Moneypennyä. Olen tykännyt useimmista Moneypenny-näyttelijöistä, varsinkin upeasta ja nokkelasta Samantha Bondista, mutta kyllä mustakin tyttö maistuu. Naomie Harris on henkeäsalpaavan kaunis ja niin järjettömän ihana ja söpö, että jos katson  liian kauan hänen kuvaansa, aivoni sulavat ja valuvat korvistani ulos. 




lauantai 6. syyskuuta 2014

Peloista ja painajaisista
Olen vilkuillessani tämän blogin vanhoja kirjoituksia huomannut, etten ole enää kirjoittanut siten, miten alunperin ajattelin kirjoittaa--ihan mitä sylki suuhun tuo, välillä kännissä, välillä selvin päin. Olen langennut perisyntiini, perfektionismiin, mikä tarkoittaa sitä, etten ole edes alkanut kirjoittaa mielenkiintoisesta aiheesta, koska olen tiennyt, ettei kirjoituksesta kuitenkaan tule täydellisesti suunniteltua. Perfektionismi on muutenkin pilannut elämäni, koska epäonnistumisen pelko on lamauttanut minut hyvin usein ja saanut jättämään projektit kesken. Ainakin kirjailijat ja gradun tekijät tietänevät "valkoisen paperin kammon". Se on elämäni teema: en uskalla kirjoittaa elämääni uusia lukuja, koska pelkään, että lopputulos ei vastaa odotuksiani; tai siis: muiden odotuksia minusta. En enää hallitse pelkojani, vaan ne ovat lamauttamassa minut.

Uusin pelkoni on kuolemanpelko. En pelkää omaa kuolemaani--itse asiassa olen ruvennut toivomaan sitä huolestuttavan usein, kunhan se olisi kivuton--vaan pelkään vanhojen sukulaisteni poismenoa. Mitä laitan päälleni hautajaisiin? Ainoa musta pukuni alkaa olla jo liian vanha ja sitä paitsi se on numeroa liian iso. Toivon, että jos joudun hautajaisiin, ne olisivat talvella, jotta voisin laittaa sen liian suuren mustan puvun alle villapaidan näyttämättä liian omituiselta. En halua, että kukaan sukulaiseni kuolee kesällä, koska liian iso musta pukuni näyttäisi silloin karmealta, eikä hautajaisiin voi mennä pelkässä kauluspaidassa. Voisin kai ostaa uuden mustan puvun, mutta rahani ovat nyt tosi tiukilla, joten en halua tuhlata turhaan. Ostan mieluummin puvun, jota voin käyttää muulloinkin kuin hautajaisissa.  Välillä pyörin tuntikausia sängyssä hiestä märkänä toivoen, ettei se mummo nyt vain kuolisi näiden helteiden aikana, vaan vasta tammikuussa tai helmikuussa.

Pelkään myös sitä, että joku tosi ruman näköinen tai muuten vastenmielinen ihminen saa sairauskohtauksen tai joutuu onnettomuuteen silloin, kun minä olen ainoa mahdollinen auttaja. En voi paeta paikalta ja jättää loukkaantunutta ihmistä kuolemaan, vaan omatuntoni pakottaa minut auttamaan. Osaan elvyttää ja olen niin tehnytkin pari kertaa--onnistumisprosentilla 50%--mutta en vain haluaisi elvyttää esim. entistä koulukiusaajaani tai vaikkapa jotain ISIS-jihadistia. Mutta pakkohan se on, perkele! En ole mielestäni välinpitämätön tai tunteeton ihminen. Pysähdyn ilman muuta mielelläni auttamaan tuntematonta ihmistä tai tuntemaani hyvän näköistä naista. Jos sen meidän Lidlin tiukkapeppuisen brunetin kassaneidin on ihan pakko joskus kaatua pyörällä, niin toivon, että minä olisin paikalla, koska teen ihan varmasti kaikkeni, että hän selviäisi :)

Kuolemanpelon lisäksi olen perinteisesti pelännyt myöhästymistä koko elämäni. En osaa enää laskea niitä öitä, kun olen nähnyt painajaisia, missä olen myöhästynyt joko koulusta tai junasta. Koskaanhan näin ei muistaakseni ole oikeasti tapahtunut, mutta se ei ole estänyt minua näkemästä painajaisia niistä.  Inttiaikojen jälkeen näin unia taisteluista; siitä, miten piilouduin männyn taakse vihollisen tulta; mutta en pidä niitä enää painajaisina. Ne olivat sen ajan oire.  Pelkään kyllä sotaakin jonkin verran, mutta jos sellainen tulisi, minulla olisi etulyöntiasema, koska muut pelkäisivät sotaa vieläkin enemmän. Minullahan ei ole mitään menetettävää, koska minulla ei ole vaimoa eikä varsinkaan lapsia. Sodan syttyessä voin ihan surutta ottaa riskejä, hyökätä yksin Molotovin koktaili händyssä kohti vihollisen tankkia, hakea sankaruutta. Noh, oikeasti olen koulutettu kenttätykistön patteriston laskijaksi, joka istuu koko sodan ajan patteriston komentopaikan teltassa laskien tykkien ammusten lentoratoja, joten siinä hommassa ei kuuluisuutta saa, vaan kuuluisaksi pääsee vain, jos mokaa ja tykit ampuvat omia sotilaita. Sekin tietysti perfektionistin painajainen.




 


torstai 4. syyskuuta 2014

Selityksen makua
Minulla on sellainen hatara mielikuva, että olen saattanut pari päivää sitten pienessä tuiterissa kommentoida sisäänkirjautuneena Sika-Kyöstinä ainakin yhteen muuhun blogiin. Olen minä ennenkin muiden postauksia kommentoinut, mutta anonyyminä. Nytkään tarkoitus ei ollut houkutella tähän blogiini lukijoita, varsinkaan nuoria, mutta jos niin kävi, niin totean, että tämän blogin perustin ihan sitä varten, että olisi joku "turvallinen" paikka, mihin suoltaa känniviestejä ja muita örvellyksiä. Humalatila ja netti ovat kaksi asiaa, joita ei pitäisi yhdistää, mutta koska niin kuitenkin silloin tällöin käy, niin parempi sitten purkautua nimettömänä tänne kuin esimerkiksi Facebookiin. Mitä tulee kommentteihini, mitkä olen kirjoittanut muihin blogeihin, niin olen kyllä yrittänyt kirjoitella hyvin asiallisesti, ns. kieli keskellä suuta, varsinkin jos kyse on alaikäisen pitämästä blogista. Toivon, että olin asiallinen myös pari päivää sitten, enkä kirjoittanut mitään sopimatonta. Yritän tulevaisuudessa entistä tarmokkaammin suunnata kaikki känniviestit tähän omaan blogiini :)

tiistai 2. syyskuuta 2014

Minä ja mustaihoiset 
En pidä itseäni rasistina, mutta olen varmaankin aika ennakkoluuloinen. En antaisi mustalaisen...korjaan..romanin...pitää lompakkoani sillä aikaa kun käyn kusella. Ennen sitä kutsuttiin terveeksi järjeksi--nykyään rasistiseksi käytökseksi--jälleen yksi syy, miksi minä vihaan Eva Biaudet'n ärkkoopeetä. Mustiin ihmisiin en jostain syystä suhtaudu läheskään yhtä ennakkoluuloisesti kuin romaneihin.

Olen miettinyt, voiko kaltaiseni valkoinen mies koskaan tulla hyväksytyksi mustien piiriin. Voivatko musta ja valkoinen mies olla ihan oikeasti kavereita keskenään? Katselen satunnaisesti MTVmusiikkikanavan ohjelmaa Ridiculousness, missä aikuinen valkoinen pikkupoika Rob Dyrdek pelleilee ja esittelee videoita, ja videoita kommentoi tosi hyvän näköinen ja katu-uskottava musta "Steelo Brim". Steelo nauraa Robin jutuille ja näyttää, että tällä parilla, musta ja valkoinen kundi, menee hyvin.

Mutta tykkäävätkö he toisistaan vain kameroiden edessä vai ihan oikeasti? Ainakin minä tykkään ihan oikeasti Steelosta! Hän on nätti, hän on komea ja hän on musta mies! Mutta miksi hän nauraa Rob Dyrdekille? Dyrdek on dyyshbäg, Dudeson, mulkku. Musta komea kundi saisi parempaakin seuraa. Onko tämä ohjelma vain järjestety rotusovittelu?  Nauraako Steelo Dyrdekin vitseille vain sen takia, että tuottaja käskee?

Futispeleissä, jenkkifutiksessa yms. halaillaan. Se on aitoa miesten välistä ystävyyttä, eikö muka ole? Kun musta mies tekee maalin ja valkoinen joukkuetoveri halaa häntä, eikö se ole muka aitoa? Miksei sama voisi toimia myös normaalissa maailmassa. Kysyn arkana. Jos olisin urheilija, halaisinko yhtä homona valkoista ja mustaa toveriani? Vai onko siinä takapuolen taputtelussa jotain antirasistista mukana?

TÄTÄ JUTTUA ON EDITOITU la klo 19 (pilkkuvirheet pois)


Lisää taidetta kaapelijakokaapeissa
Ensimmäinen kuvasatsi näistä ns. sähkökaapeista tai sähkölaatikoista ilmestyi tässä blogissa marraskuussa 2013. Olen sen jälkeen kuvaillut satunnaisesti lisää kaappeja eri puolilta Lahtea. Taidekaappeja löytyisi vielä luultavasti kolmanteenkin postaukseen, mutta saa nyt nähdä, jaksanko niitä enää syksyllä käydä etsimässä.