Tuli se synkkä ja myrskyinen sadepäivä, jota olen odotellut saadakseni tekosyyn pysyä sisällä ja kirjoittaa kaikki mitä tulee mieleen maahanmuuttajista. Vedin verhot kotikorsuni ikkunoiden eteen, pistin kassillisen Nobelaneria jäähtymään (paitsi sen yhden, jonka jo korkkasin) ja nyt sukellan pääni sisässä vellovaan maahanmuuttokeskusteluun.
Heti aluksi sanon, että vihaan maahanmuuttaja-sanaa. Käsitykseni mukaan sana keksittiin ihan vain sen takia, että suvaitsevaisto ja maahanmuutosta elantonsa saavat virka- ja bisnesmiehet ja -naiset saisivat kritiikittä ujutettua maahan ei-toivottuja kieli- ja ammattitaidottomia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tänne töihin ja opiskelemaan tulevien siirtolaisten seassa. Maahanmuuttaja-sanan lanseeraaminen yleiskäyttöön oli luultavasti vihervasemmiston idea; varmaankin hehkulamppu syttyi ensin jonkun demarinaisen päässä, heillähän tasapäistäminen on verissä. Suunnitelma on kuitenkin kääntynyt keksijäänsä ja haluttuja siirtolaisia vastaan, koska nyt maahanmuuttaja-sanalla on negatiivinen merkitys, kiitos ahkerasti rötöstelevien humanitääristen pakolaisten ja heidän syrjäytyneiden lastensa. Kirjoitin aikoinani Iltalehden keskustelupalstalle mielestäni hyvin asiallisen ja pohdiskelevan kommentin nimellä "Maahanmuuttaja on uusi neekeri", mutta se sensuroitiin hyvin äkkiä, todennäköisesti neekeri-sanan takia. Pohdin siinä kommentissani mm. sitä, että aikoinaanhan neekeri-sanakin oli neutraali ja nekru-sana oli loukkaava, kunnes suvaitsevaisto keksi, että "neekerikin" on loukkaava. Tuli "maahanmuuttaja", joka alussa oli neutraali sana, mutta nythän sen synonyymi on "ulkomailta tullut yhteiskunnan elätti". Ei kukaan rehellinen maahanmuuttaja, joka haluaa tulla suomalaiseksi ja olla osa tätä yhteiskuntaa, halua itseään kutsuttavan maahanmuuttajaksi. Siitä sanasta on tullut kirosana, osaksi rasistien ja osaksi hyysärien takia. Itse olen pyrkinyt välttämään maahanmuuttaja-sanan käyttöä, mutta minkäs teet, kun keskusteluihin osallistuminen on lähes mahdotonta nykyään ilman sitä.
Olen kai aika ennakkoluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan (tungen lompakon syvemmälle etutaskuun, jos näen romaniseurueen lähestyvän), mutta en pidä itseäni rasistina. Sen tiedän, etten koskaan ole käyttäytynyt rasistisesti muun rotuisia ihmisiä kohtaan. Nykyäänhän tosin taitaa olla niin, että vaikkei tekisikään mitään rasistista, on rasisti, jos on ajatellut joskus jotain ilkeätä muun rotuisesta ihmisestä. Äärisuvaitsevaiston mielestä kai kaikki valkoihoiset kristityt poikalapset ovat rasisteja jo siinä vaiheessa, kun tulevat lapsiveden perässä äitinsä karvakauluksesta ulos. Tiedättekö muuten, mitkä ovat mustalaispojan ensimmäiset sanat? "Hai sie, osta hyvä karvakaulus!" Okei, tuo saattoi olla rasistinen vitsi, mutta romanithan itsekin viljelevät tällaista mustaa huumoria. Tuossa vitsissähän viitataan vain siihen, että romanit ovat kovia kauppamiehiä ja supliikki on heillä verissä. Itse en pidä tuota vitsiä loukkaavana, mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka pitävät. Ollaan kai sillä kuuluisalla harmaalla alueella. Jotenkin vain tuntuu siltä, että useimmat loukkaantujat ja mielensäpahoittajat ovat ihan muita kuin romaneita tai muita vähemmistöjä. Meille ovat tulleet loukkaantumisen alakulttuuri ja ammattiloukkaantujat, joiden tarkoituksena on saada huomiota itselle, ei sille ryhmälle, jota on loukattu. Näillä ammattiloukkaantujilla tarkoitan Jani Toivolan kaltaisia elämäntapapöyristyjiä ja demareita, jotka yrittävät loukkaantumalla ja rasismikortin vetelyllä välttää kannatuksensa tipahtamisen alle 10 prosentin.
Tajusin juuri, että rupesin jaarittelemaan romaneista, vaikka otsikko oli maahanmuuttajista. No, ovathan romanitkin maahanmuuttajia, jotka tulivat tänne 500 vuotta sitten ja joiden sopeutuminen ja kotoutuminen on vielä kesken. Pitkän mietiskelyn jälkeen olen valmis tunnustamaan, että ehkä minä tosiaan sitten suhtaudun romaneihin rasistisesti--mutta en tietenkään koskaan ole sitä näyttänyt ulos, enkä ole koskaan syrjinyt romaneita. Tykkään jutella romaninaisten kanssa ja olenkin niin tehnyt monta kertaa. Ne romanimiehet, joihin olen törmännyt, ovat yleensä olleet tupakanpummaajia tai juopuneita yksilöitä, mitä olen pyrkinyt välttämään ihan sen takia, että pidän kaikkia humalaisia potentiaalisina turvallisuusriskeinä, varsinkin niitä, joilla on takki päällä ja mahdollinen puukko povarissa. Olen treenannut hankalien ihmisten taltuttamista, mutta tärkein taito siinäkin on riskien välttäminen--älä siis halaa humalaista romania äläkä humalaista valkolaista! No joo, se siitä. Takaisin romaneihin. Olen heistä kuitenkin vitsaillut kaveripiirissä ja kirjoitellut netissä heidän stereotyyppisestä käytöksestään--kurkkuäänellä puhumisesta, rakkaudesta karaokeen ja tangoon, kanttihousuihin ja perinnehameeseen pukeutumisesta, "mutkan" tai "Moran" kantamisesta osana kansallispukua jne. Tajuan kyllä sen, että on olemassa romaneita, jotka todellakin haluavat ja ovatkin pärjänneet ihan samoilla pelisäännöillä kuin me pottunokkaiset tupauunot--ja kunnioitan heitä suuresti--mutta kyllä romaniyhteisökin voisi tehdä vähän enemmän sen eteen, että sen jäsenet sopeutuisivat yleisiin pelisääntöihin. Nythän heillä ovat verikosto ja väistämissääntö, joita he eivät vain tunnu saavan kitkettyä pois--vähän sama homma kuin Briteissä oli se Rotherhamin pakistanilaismiesten lapsenraiskausjengi, jonka olemassaolon muslimiyhteisö tiesi, muttei tehnyt sille mitään, kuten ei Rotherhamin virkamieskoneistokaan (hyi vittu, mitä touhua!!). Äh. Yhteiskunnan rahallinen tuki kyllä kelpaa romaneille, mutta yhteiskunnan säännöt eivät--Briteissä kuulemma puhuttaan tietyistä afrikkalaisista samalla lailla. Jos joku romani haluaa mennä naimisiin valkolaisen kanssa ja katkaista suhteensa entiseen yhteisöönsä, häneen suhtaudutaan kuin moottoripyöräjengistä tai uskonnollisesta yhteisöstä lähtevään: olo tehdään erittäin tukalaksi mitätöimällä eroavan henkilön ihmisarvo. Tuollaiset pakkosysteemeistä eroavat ihmiset ansaitsisivat enemmän tukea myös yhteiskunnan varoin, mutta viimeisten vuosien aikana homman nimihän on ollut se, että hallitukset säästävät näistä ennalta ehkäisevistä toimista ja kasvattavat hallintoa. Tukipalveluita vähennetään, jotta saataisiin palkattua lisää avustajia ja kengännauhansolmijoita kokoomuksen ja demareiden ministereille.
SDP:n opetusministeri Krista "kotiinpäinvetoministeri" Kiuru kävi vähän aikaa sitten kouluissa ihmettelemässä nuorten rasismin paljoutta. Hän ahdisteli seiskaluokkalaisia mm. kysymällä, voisivatko he ottaa puolison Mosambikista. Omasta mielestäni 13-14-vuotiaiden ei pitäisi vielä ajatella avioliittoa, mutta kaipa tuo lasten totuttaminen avioliiton ajatukseen sopii demareiden monikulttuurisuuspyrkimyksiin. En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, miten Kiurun hanke oppivelvollisuusiän pidentämisestä sopii yhteen lasten avioliittoon totuttamiseen, mutta kaipa siellä SDP:n puoluetoimistossa tiedetään tarkemmin. Jos unohdetaan sarkasmi, vai oliko se ironia?, ja puhutaan vakavasti, niin kyllähän SDP:n politiikka on niin vastenmielistä minulle kuin vain voi olla. SDP haluaa vain lisätä verotusta ylläpitääkseen pöhöttynyttä virkamieskoneistoa, vaikka nyt pitäisi miettiä todella rajuja rakenteellisia muutoksia. Miksi SDP:n vanha isäntä Paavo Lipponen niin kiihkeästi kannattaa kaksikielisyyttä? Kuulemma siksi, että suomalaiset oppisivat ruotsia ja lähtisivät Ruotsiin töihin, jotta tilalle saataisiin Afrikasta isomulkkuisempaa ja vähemmän koulutetumpaa työvoimaa--nämä tyhmemmät ihmiset äänestävät helpommin SDP:tä, nääs. Miksi kuntaliitoksissa kunnan työntekijämäärä vain lisääntyy? Miksi Kelassa ja työkkärissä pitää olla sellaisia virkamiehiä, joiden ainoa tehtävä on valvoa, ettei tuen hakija vain tee työtä? En tosin ole tämän alan asiantuntija, koska en ole tämän vuosituhannen aikana hakenut minkäänlaista tukea yhteiskunnalta. 90-luvulla hain pari kertaa toimeentulotukea ja sitä myös sain, turhankin helposti ja pärstäkertoimen perusteella. Niistä 20 vuoden takaisista ajoista jäi se mielikuva, että sossusta saavat ne, jotka kehtaavat pyytää. Tiedän, että on mummoja ja vaareja, jotka eivät kehtaa hakea sossusta rahaa, vaikka he olisivat siihen oikeutettuja, vaan mieluummin keräävät öisin pulloja, että saisivat lääkkeensä ostettua. Sitten on näitä henkilöitä, jotka vaativat uusia lastenvaunuja sossulta, koska heidän kulttuurinsa sitä vaatii. Romaninuorillekin pitää kuulemma kustantaa uusi asunto muiden hakijoiden ohi, koska romanikulttuurin mukaan nuori romani ei saa asua vanhempiensa päällä. Vai oliko alla(h)? Onneksi siihen väistämissääntöön sentään on puututtu. Ennenhän asia oli niin, että kunta kuunteli vanhempia romaneita ennen kuin antoi rahaa uudelle romanille kämpän hankintaan. Kuulostaa ihan mafialta, mutta näin oli esim. Vantaalla vielä vähän aikaa sitten. Romanimafia marssi lakipykälien yli.
Mitä minä nyt sitten oikeastaan ajattelen "maahanmuuttajista"? ja "niistä muista" No en mitään, mitä en ajattelisi meistä kantasuomalaisista pottunokistakin. Pelkään, että tännekin tulevat samanlaiset rotumellakat ja -getot kuin Ranskaan ja Ruotsiin. Siksi suhtaudun erittäin huolestuneesti muslimien humanitääriseen maahanmuuttoon. Toivotan tervetulleeksi muslimit, jotka tulevat tänne töihin tai opiskelemaan. Myös rakkaus kelpaa tulosyyksi :) Mutta miten estäisimme maahanmuuttajanuorten syrjäytymisen ja kenties radikalisoitumisen? No, emme ainakaan höpöttömällä fasismista ja joka puskan ja nurkan takana väijyvistä äärioikeistolaisista, kuten vasemmiston Dan Koivulaakso, Li Andersson ja se kolmas vasuri, plus tämä uusin tuhofeministi Tiina Rosenberg tekevät. Suomeen ei pitäisi ottaa yhtään sen enempää pakolaisia kuin pystytään kotouttamaan. Somaleista on tulossa ihan samanlainen sisäsiittoinen ja yhteiskunnan tuella elävä vähemmistö kuin romaneista. Muutama käy työssä, mutta lopuille loisiminen on tehty liian helpoksi vaihtoehdoksi. En koe romaneita suureksi ongelmaksi, koska he ovat kristinuskoisia, eivätkä potentiaalinen turvallisuusuhka, mutta kaikki muslimit valitettavasti saavat kärsiä al-Shabaabin, al-Qaidan, ISIS:in ja Boko Harumin maineesta. Äärimuslimit ovat todellinen uhka meille länsimaisille kristityille--ja muillekin--eikä minun mielestäni heitä saa väheksyä. On vain inhimillistä, että muslimeihin suhtaudutaan varauksella. Todellinen rasismi on sitten ihan eri juttu. Sitä paitsi en tajua, miten uskonto liittyy rasismiin. Jos vierastan islaminuskoista, olenko rasisti? Miten jonkun uskonnon tunnustaminen voi tehdä alttiiksi rasismille? Tuliko Cassius Clay alttiimmaksi rasismille, kun hän vaihtoi uskontoa kristitystä muslimiksi ja vaihtoi nimensä Muhammad Aliksi?
Lopetan tämän kännijaarittelun keveämmissä merkeissä. Voisinko ikinä ihastua ja rakastua mustaan tyttöön? Teen sitä joka päivä. Viimeksi ihastuin näyttelijätär Naomie Harrisiin. En ole jaksanut katsoa ihan viimeisiä James Bond -elokuvia, mutta kuulin, että hän näyttelee seuraavassa Bondissa Miss Moneypennyä. Olen tykännyt useimmista Moneypenny-näyttelijöistä, varsinkin upeasta ja nokkelasta Samantha Bondista, mutta kyllä mustakin tyttö maistuu. Naomie Harris on henkeäsalpaavan kaunis ja niin järjettömän ihana ja söpö, että jos katson liian kauan hänen kuvaansa, aivoni sulavat ja valuvat korvistani ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.