Mikä televisio-ohjelmissa ärsyttää?

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka on tottunut katselemaan ainakin uutiset ja sarjat suorina televisiosta. Nuorethan kai nykyään eivät juuri television edessä enää istu, vaan räpeltävät niitä älypuhelimiaan ja tablettejaan ja mitä niitä hilavitkuttimia nyt onkaan. Internettiä vierastavat vanhukset taas saattavat istua television edessä tuntikausia päivässä, jos nyt yleensä ovat kiinnostuneita niistä sähkövempeleistä. Minä olen netissä noin 2-3 tuntia päivässä tehokasta peliaikaa, siis varttitunnin silloin tällöin. Luen yleensä sieltä myös uutiset, mutta kyllä perinteistä töllötintäkin tulee vielä katseltua ainakin se pari tuntia päivässä. Tykkään katsella huumori- ja komediasarjoja, kuten Rillit Huurussa, 70's Show ja Simpsonit.  Myös hienot YLE:n luonto-ohjelmat ovat parhaita tv-ruudulla. Olen ollut aika huono sitoutumaan todellisten laatusarjojen katsojaksi--lähinnä tulee mieleen Sopranos, jonka olen nähnyt parikin kertaa alusta loppuun. Se vain on niin hienosti näytelty. Niitä vähän huonommin näyteltyjä poliisi- ja rikossarjoja tuleekin sitten katseltua melkein joka ilta, vaikka ihan vain sen takia, ettei sieltä töllöstä muutakaan tule, eikä huvita lukea tai lähteä ulos lenkille. Katselen niitä, vaikka joka sarjan jokaisessa jaksossa on jotain, mikä ärsyttää ihan suunnattomasti.

Luulen, että poliisisarjoissa ärsyttää eniten se, että sillä naisetsivällä on aina niin kamalan korkeat piikkikorot kengissään. Miksei sitä naispoliisia oteta näyttelemään joku ihan normaalin kokoinen nainen, vaan rooliin valitaan sellainen puolitoistametrinen lyyli, jota sitten pitää väkisin yrittää pidentää korkokengillä? Esimerkkejä on kymmeniä: CSI Miami, Castle, NCIS rikostutkijat, jopa suosikkisarjani Salaiset Kansiot (The X Files). Castlen naispääosan esittäjä Stana Katic on itse asiassa kuulemma 175 cm pitkä, joten en tajua, miksi hänetkin on pistetty missityyliin piikkikorkoihin.  Onhan Castle huumorilla tehty sarja, mutta silti. Ei se nyt oikein ammattimaista vaikutelmaa tee, että jos tehdään rynnäkkö johonkin rikollisten hallussa pitämään rakennukseen, niin ensin sisään menee upean pitkä tukka hulmuten piikkikoroissa viihtyvä naisetsivä, ja sitten vasta erityisesti niitä tilanteita varten koulutettu SWAT-tiimi (Special Weapons And Tactics).  

Toinen asia, mikä poliisi- ja rikossarjoissa ärsyttää todella paljon. ovat naisten ankanhuulet. Tarkoitan siis näyttelijälle tehtyä esteettiskirurgista operaatiota, jossa hänen huuliinsa on ruiskutettu täyteainetta. Yleensähän tuo operaatio menee kai meidän tavallisten miesten mielestä pieleen; ei muutama ryppy todellakaan tee keski-ikäisestä naisesta epäseksikästä, mutta ne ryppyjen poistamiseksi annetut botox-ruiskeet ja huuliin survaistut täyteaineet kyllä tekevät naisesta ulkoavaruudesta tulleen humanoidin näköisen. Yksi pahimmista esimerkeistä oli vastikään kuollut huippukomedienne Joan Rivers, joka oli käynyt niin monessa operaatiossa elämänsä aikana, ettei enää muistuttanut ihmistä, vaan jotain nukkea. Hän sentään osasi nauraa itselleen, ja oli jotenkin loppuun asti sympaattinen ja luonnollinen, mutta miksi ihmeessä poliisia tai rikostutkijaa näyttelevä nainen menee teettämään itselleen joanriversmäiset ankanhuulet?  Lopetin CSI Miamin katselun sen jälkeen, kun tutkija Calleigh Duquesnen eli näyttelijä Emily Procterin nenän alle ilmestyivät täysin elottomilta roiskeläpiltä näyttäneet lerputtimet. Kuinka moni oikea naispuolinen rikostutkija käy teettämässä itselleen sellaiset? 

Bones oli ihan kiva ja leppoisa rikossarja, ennen kuin kyllästyin sen mahdottomuuteen. Siinä oli useita melko nättejä naisia ja miespääosankin esittäjä David Boreanaz oli sopivan komea ja huumorintajuinen, mutta kuitenkin melko uskottava--vähän niin kuin Salaisten Kansioiden Fox Mulderin karvalakkiversio. Mutta ne muoviluurangot ja ruumiinnesteitä esittävä cajun-kastike tuhosivat lopulta innostukseni sitä sarjaa kohtaan.  Jos kerran sarjaan on hommattu ihan hyvät näyttelijät ja hienot lavasteet, eikö olisi kannattanut hommata myös sellainen kaveri, joka osaa tehdä muoviluurangosta oikean näköisen? Muissakin sarjoissa ruumiit ovat yleensä se heikoin lenkki. Luulen tietäväni, mistä puhun, koska olen koulutukseni ja entisen työni puolesta nähnyt paljon eläinten ruhoja ja vanhoja raatoja. Eivät kai ihmisruumiin hajoamistulokset niin paljon poikkea eläimen raadosta?  Olen nähnyt pari viikkoa vanhan sianraadon, joka tuoksahteli sen verran voimakkaasti, että luulisin myös viikkojen vanhan ihmisruumiin tuovan kokemattoman rikospoliisin nauttiman aamiaisen takaisin suuhun. Se ei siis liene ylinäyttelyä, jos Wallander-elokuvien söpöä naispoliisia näyttelevä Nina Zanjani meinaa yrjötä nähtyään vanhan ruumiin rikospaikalla. Tykkään muuten Wallandereista ja Beckeistäkin tosi paljon, vaikka välillä ihmettelenkin, miten jossain Ruotsin pienessä Ystadissa voi koko ajan tapahtua niin paljon murhia.

Väkivaltaisissa poliisisarjoissa minua on häirinnyt vuosikausia eniten se, että jos ihmistä ammutaan navan tienoille vatsaan, niin muutaman sekunnin päästä hänen suustaan valuu verta. Ei niin tapahdu oikeasti. Vatsa- ja rintaonteloiden välissä on lihaskalvo nimeltä pallea, jonka läpäisevät periaatteessa vain sydämestä johtavat verisuonet, selkäranka ja ruokatorvi. Ei sieltä pallean alta tule verta suuhun, vaikka vatsaonteloon osuisi kuinka suuri luoti. Verta voi tulla suusta vain, jos pallean yläpuolella oleviin keuhkoihin tai verenkiertoelimiin, hengitysteihin, nieluun tai suuhun tulee verenvuoto. Verta voi tulla suuhun myös, jos pallea rikkoontuu, mutta silloin pitää myös ruokatorven tai vatsalaukun rikkoutua, missä tapauksessa niiden motoriikka kärsii, eikä ole ole enää todennäköistä, että ne voisivat välittää veren suuhun asti. Toivoisin vähän tarkkuutta näissä asioissa!

Tämä ei häiritse enää uusissa elokuvissa, mutta vanhoissa länkkäreissähän näki usein, että miestä oli ammuttu ja hänen sisällään oleva luoti aiheutti sen, että mies oli kuolemassa. Sitten kun joku kaivoi luodin pois hänestä, mies koki ihmeparantumisen ja toipui. Mikä luodin poistamisessa voisi aiheuttaa ongelman katoamisen ja potilaan toipumisen? Ei siinä paikata rikkoutuneita verisuonia, eikä siinä poisteta luodin mukana elimistöön joutuneita patologisia mikrobeja. Suurin osa entisaikojen sotien uhreista kuoli mikrobi-infektioon, kuten kävi myös lännenmiehille. Antibiootteja ei ole ollut olemassa edes sataa vuotta, joten ei vanhassa villissä lännessä tapahtunut näitä ihmeparanemisia, vaan kontaminoitunut haava johti yleensä kuolemaan. Ehkäpä tämä on juuri se syy, miksi en ole hienojakaan länkkäreitä enää jaksanut uudelleen katsoa, kun YLE on niitä esittänyt. Saattaisin katsoa jonkun realistisen lännen raakuudesta kertovan sarjan kuten Klondike, jos se lähetettäisiin uusintana. Yritin katsoa sitä ensimmäisellä kerralla, mutta se oli niin raaka, etten jaksanut katsoa toista jaksoa. Mies putosi jääkylmään Yukoniin ja sitten rämpi ylös pakkaseen märissä raskaissa vaatteissaan. Hrrr...tuli vilu jo katsoessa!  Haluaisin kyllä joskus käydä pohjoisessa Kanadassa, Alaskassa tai Siperiassa ihan niiden äärimmäisten olosuhteiden takia, mutta jotenkin tuntuu, etten enää näin päälle nelikymppisenä vähän laiskanpulskana miehenä jaksaisi rääkätä itseäni kuten ne lännen- ja idänmiehet aikoinaan tekivät.