Kuolema--tajunnanvirtaa poismenosta
Olen miettinyt kuolemaa aika paljon viime viikkoina, kävellessäni yksin iltalenkkejä pimeillä pikkuteillä ja maatessani sängyssä saamatta unta. En varsinaisesti toivo omaa kuolemaani, mutta se sysimusta masennuskausi, mitä nyt elän, on saanut minut ajattelemaan, että jos elämä ei tästä parane, niin ainahan on olemassa kuolema, johon voi paeta tätä pahaa oloa ja toivon puutetta. En usko taivaaseen enkä helvettiin, vaan siihen, että kaikki vain loppuu ja kylmenneen ruumiini molekyylit siirtyvät ennemmin tai myöhemmin kiertoon--leviävät ympäri maailman, ihan kuten kaikkien muidenkin kuolleiden ihmisten molekyylit. En ole koskaan pelännyt kuolemaa, mutta silloin, kun elämäni oli vielä hauskaa ja ajoittain onnellista, en olisi halunnut kuolla ja jäädä kaikesta siitä hauskuudesta ja ajoittaisesta onnesta paitsi.
Ajattelen niin, että elämä vain pelkän olemisen takia on turhaa. Jos ihminen tietää, ettei tule saamaan elämässään enää mitään aikaan, kunhan vain hengittää ja syö, kunnes lopettaa hengittämisen ja syömisen, niin miksi jatkaa elämistä? Minulla ei ole lapsia eikä pysyvää parisuhdetta, mutta velkaa on niin paljon, etten pysty sitä todennäköisesti koskaan maksamaan. Ystäviäkin alkaa olla hyvin vähän, koska en ole masennukseni takia jaksanut pitää heihin yhteyttä. Olen siis aika turha ihminen muiden ihmisten ja yhteiskunnan kannalta, koska en kasvata uusia veronmaksajia enkä tuota läsnäolollani mielihyvää juuri kenellekään, jos satunnaisia kontakteja kaupankassoihin ja puolituttuihin ei lasketa. Sosiaalisessa mediassakin olen ollut viime kuukaudet lähinnä häirikkö, josta kukaan ei tykkää, mutta jonka monet toivoisivat katoavan jonnekin. En voi syyttää heitä. Olen lääkinnyt masennustani ja ahdistustani alkoholilla, mistä johtuen olen sitten kännissä avautunut siellä, missä ei olisi pitänyt avautua. Häpeäisin kännikirjoituksiani enemmän, ellei tämä pohjaton synkkyys peittäisi häpeäntunnettakin alleen.
Lapsena, kun minua kiusattiin koulussa ja vähäteltiin kotona, fantasioin usein itsemurhasta. Itku silmässä purin tyynyä ja vannoin, että sittenpähän tietävät, että olin tosissani, kun minua ei enää ole. Opettajat ummistivat silmänsä koulukiusaamiselta ja avioeron partaalla olleet vanhempani eivät olleet tippaakkaan kiinnostuneet minun elämäntuskastani, mutta onneksi minulla olivat hienot isovanhemmat ja muutama hyvä kaveri, joiden ansiosta en ole vielä hajonnut molekyyleiksi ja levinnyt ympäri maailman. Nykyään en enää tekisi itsemurhaa sen takia, että haluaisin näpäyttää tai muistuttaa olemassaolostani muita ihmisiä, vaan sen takia, että haluan vain lopettaa olemassaoloni kurjuuden. En ole suunnittelemassa itsemurhaa aivan lähiaikoina--koska kaikesta synkkyydestä huolimatta pidän edelleen mahdollisena sitä, että elämäni kääntyy onnelliseksi--mutta siitä olen aika varma, että jos lähestyn kahdeksaakymppiä yksinäisenä vanhuksena, jonka kunto alkaa pettää, päätän päiväni mieluummin itse suhteellisen hyvässä kunnossa kuin makaan laitoksessa täysin muiden armoilla, kunnes tukehdun omiin ruumiinnesteisiini. Mieluiten tietysti kuolisin lempeän eutanasian avulla, mutta koska sisäministeri Päivi Räsäsen kaltaiset pelottavat fundamentalistiuskovaiset eivät halua antaa toisille oikeutta päättää edes kuolemastaan, niin luultavasti joudun tekemään itsemurhan kävelemällä viimeisillä vanhuksenvoimillani junan eteen. Miksi, Päivi Räsänen, ette halua, että ihminen itse saisi päättää, annetaanko hänelle kuolinapua? Miksi vanhusten ja muiden parantumattomasti sairaiden pitää kärsiä laitoksissa sanoinkuvaamattomia tuskia, vaikka he haluaisivat vain pois täältä? Onko teillä, Päivi Räsänen, mielestänne oikeus päättää kirkkoon kuulumattomienkin ihmisten elämästä ja kuolemasta vain oman kristillisen vakaumuksenne takia? Äh, eihän se Räsänen tätä kuitenkaan lue, koska hänen aikansa menee siihen, että hän lukee foliohattu päässä Vanhaa Testamenttia.
Heh, tuollainen huumori vähän paransi oloani. Tuli mieleen Karjalan-mummoni, joka oli selvinnyt Ryssän hyökkäyksestä ja evakkotaipaleesta osin huumorin avulla. Kun pikkupoikana kyselin häneltä, miksi hän aina luki lehdestä kuolinilmoitukset, hän vastasi, että siksi, jotta näkisi, onko oma nimi siellä. Tuollaista mustaa huumoria hän viljeli yleensä silloin, kun sitä vähiten odotti. Kaipaisin tähän aikaan samanlaista henkeä. Nyt kun ajat ovat vaikeat ja uhkia on siellä täällä, ei pitäisi aina pelätä ja murehtia--koskee myös minua--vaan ottaa lunkisti ja tajuta se, että aina ei voi itse määrätä kohtalostaan, eikä kaikkea voi kerta kaikkiaan suunnitella etukäteen. Välillä pitää vain antaa mennä. Go with the flow man, sanoisi vanha hippi. Huumorilla ne sorretut neuvostoliittolaiset selvisivät ja nykyiset iranilaisetkin selviävät (kunhan heidän huumorinsa ei tule valtaapitävien tietoon). Tarkoitan oikeaa, tavallista elämää koskettavaa huumoria, en sellaista konemaista vitsailua, minkä mestari Robin Williams oli. Hän teki itsemurhan masennuksessaan, koska ei kai enää uskonut, että hänellä oli mitään uutta annettavaa maailmalle. Williamsin kuolema kosketti minua paljon, koska luulen tietäväni, ainakin hieman, miltä hänestä tuntui, vaikken itse rakastettu koomikko olekaan: hän halusi elämyksiä, sitä, että jokainen päivä olisi erilainen; hän pelkäsi, että juuttuisi toisiaan toistavien murmelinpäivien jatkumoon. Kun hän tajusi, ettei mikään luultavasti muuttuisi, hän päätti nopeuttaa kuolemaansa. Suren hänen ratkaisuaan, koska nautin hänen jokaisesta esityksestään ja hänestä ihmisenä, mutta ymmärrän häntä. Ehkäpä joku nauttii minunkin esityksestäni--vaikkapa näistä blogiteksteistä?
Vaikka suhtaudun aika joviaalisesti omaan kuolemaani, ei se tarkoita sitä, että väheksyisin myös muiden ihmisten kuolemia. Itse asiassa yksi syy tuskaisuuteeni ovat viime aikojen järjettömät random-surmat: Vaasassa 16-vuotias romanipoika tappoi täysin satunnaisen vastaantulijan uhattuaan tehdä niin Facebookissa; Utsjoella vanha kolmekymppinen linnakundi ja tunnettu taparikollinen tappoi viattoman teinipojan. Eniten vihastuttaa se, että viranomaiset tiesivät nämä henkilöt riskeiksi, mutta eivät tehneet yhtään mitään. Romanipojan kohdalla kuvio on melkein sama kuin Kauhajoen-kouluampumisessakin: poliisi oli tietoinen uhkaavasta tekijästä, mutta ei välittänyt. Utsjoen-puukotuksessa taasen mitkään viranomaiset eivät välittäneet, vaikka väkivaltarikollinen oli aiheuttanut häiriötä ja vanhemmat olivat hänestä jo valittaneet. Viranomaiset vain ummistivat silmänsä kuten pari vuotta sitten murhatun Eerikan tapauksessa. En tiedä, pitäisikö tässä olla vihainen näille tappajille vai viranomaisille, jotka välittävät enemmän rikollisten kuin tavallisten kansalaisten oikeuksista. Se kai tässä eniten vituttaa, että sekin Vaasan-puukottaja, joka oli netissä uhonnut tappavansa valkolaisen, ja myös teki sen, selviää luultavasti pelkällä tappotuomiolla, vaikka kyseessä oli ilmiselvä ennalta suunniteltu rasistinen murha. Sitä voi vain kuvitella, mikä meteli olisi syntynyt siitä, jos valkolainen olisi netissä uhannut tappaa mustalaisen ja myös toteuttanut uhkauksensa...
Vaasan-romanipuukottaja selvinnee teostaan noin 2,5 vuoden istumisella, senkin jossain lomahotellia muistuttavassa avolaitoksessa makkaraa paistellen, koska hän saanee 8-9v tappotuomion, josta nuorena ensikertalaisena istuu 1/3. Ei se ole reilua kenenkään muun kuin hyvillä asuinalueilla kaukana rikollisuudesta asuvien eliittivasemmistolaisten ja cityvihreiden mielestä. Mikä sitten olisi reilua? Olisiko kuolemantuomio oikeutettu ratkaisu tällaisissa tapauksissa?
Muistan elävästi, kun historianopettaja kysyi luokalta vuonna 1985 ollessani vaihto-oppilaana Salt Lake Cityssä (Utah), että oliko kuolemanrangaistus oikein. Yli kolmekymmentä vastasi KYLLÄ. Minä olin ainoa, joka vastasi EI. En edelleenkään tiedä, mistä sain rohkeuden olla eri mieltä kuin kaikki muut, mukaan lukien opettaja. En edes ollut komea urheilija, vaan se Rillit Huurussa -tyyppi vakosamettihousuissa. Se nyt vain oli minun mielestäni väärin, että ihmiseltä riistetään henki tieten tahtoen ja etukäteen tarkasti suunnitellen. Luokka supisi. Kuiskuteltiin, että kuka muka ei kannata kuolemanrangaistusta. Taustatietona voin kertoa, että Utah'n asukkaista puolet on vanhoillisia mormoneita, jotka eivät hyväksy ryypiskelyä eivätkä homostelua, ja äänestävät republikaaneja. Utah eroaa Teksasista oikeastaan vain siinä, että Teksasissa käytetään isompia hattuja, syödään isompia pihvejä ja tapetaan kaikki vähänkin rikollisilta vaikuttavat, varsinkin mustaihoiset. Utah'ssa ei ainakaan 80-luvulla ollut yhtään mustaihoista henkilöä--paitsi Jazzin tähtipelaaja Karl "The Mailman" Malone. Mutta eihän Suomessakaan ollut muita mustia kuin ne, jotka pelasivat korista.
Kun Utah'n-kouluvuosi päättyi, istuskeltiin viimeisenä koulupäivänä koulun käytävillä ja kirjoiteltiin toisten Yearbookeihin omia tekstejä, yksi tyttö tuli sanomaan, että ihaili minua sen takia, että olin ainoana luokasta vastustanut kuolemanrangaistusta silloin joskus kuukausia aiemmin historiantunnilla. Hänkin kuulemma olisi, mutta kun se ryhmäpaine, tiedäthän sä. Kirjoitin hänen Yearbookiinsa, että "Haista sinä huora vittu!" ja sanoin, että se on suomea ja tarkoittaa, että "We'll never meet again, but I will always miss you!". En ole oikein koskaan osannut sietää nuoleskelijoita ja opportunisteja.
Voisin verrata omaa takinkääntämistäni kuolemantuomion vastustajasta sen kannattajaksi muslimien radikalisoitumiseen. Olin nuori, meni hyvin, ei ollut mitään syytä vaihtaa kantaa. Sitten pääsin opiskelemaan alaa, jossa veri virtasi. Kesät olin töissä teurastamossa. Minulle tapahtui kuten Taksikuski-elokuvan "Travis Bicklelle" (Robert DeNiro): kun on liikaa yksinään, ei nuku, ei tapaa ihmisiä kuin työn puolesta, alkaa nähdä omia näkyjään, elää omaa unimaailmaansa toisten maailmassa. Alussa työni teurastamossa oli kauhistuttanut kaupunkilaispoikaa: veri virtasi lattiaviemäriin, lehmien jalat nykivät tahdottomasti vielä puoli tuntia tainnutuksen jälkeen; sitten siihen vain tottui, jopa naureskeli, jos sika pääsi karkuun ja sitä jahdattiin porukalla ruhonhalkaisusahan soidessa kimeästi taustalla. Ei Lahden Kaupunginteurastamossa koskaan eläimiä rääkätty, mutta onhan se eläimelle valtava stressinpaikka, kun sitä tuodaan rakennukseen, jossa saha soi, veri virtaa ja varsinkin sikojen puolella seuraava näkee, että edelliseltä on vedetty kurkku auki ja se roikkuu katossa. Sitä vain jotenkin sulkee silmänsä siltä eläimen kauhulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Ei teurastaja voi muuten nukkua öitänsä. Sama pätee minun mielestäni myös näiden tappajamustalaisten ja tappajahuppupäiden kanssa. He vain eivät kerta kaikkiaan kykene tajuamaan, että jos he pistävät jonkun kuoliaaksi, se ei ole vain suoritus, vaan se on vuosikymmenten tuska heidän uhriensa omaisille ja niille uhreille, jotka jäävät henkiin. Olen miettinyt paljon elämää ja kuolemaa ja kuka saa päättää niistä ja olen tullut siihen tulokseen, että henkilö on luopunut oikeudestaan elää ja kuolla, jos on yrittänyt murhata toisen ihmisen. Hetken mielijohteesta tehdyt henkirikokset ovat toinen asia.
Voisinko tappaa toisen ihmisen? Helposti. Minut on koulutettu Vekaranjärvellä ampumaan tykinkranaatteja vihollisen niskaan. Olen kaiken lisäksi hyvä siinä touhussa. Voisinko tappaa toisen Suomen kansalaisen tai jonkun entisen kaverini? Voisin, jos hän hyökkäisi minua tai rakkaintani (jota ei siis tällä hetkellä ole) kohden. Olen ampunut pulttipistoolilla kauniita, hyvin käyttäytyviä lehmiä, joten miksen voisi tainnuttaa niin myös ihmisen? Samoista soluista naudat ovat tehty kuin ihmisetkin. Samoista soluista ne ryssät ja muut vihollisetkin ovat tehtyjä kuin ihmisetkin. Ihmissolujahan sodassa ammutaan. Ja ammutaanhan siellä hevosiakin. Tuttua sotapropandaa ja Jane Fondan elokuvaa.
Tunnen outoa ja kai sairasta yhteenkuuluvaisuutta jihadistien kanssa. Jotenkin ymmärrän--vaikka vihaan--niitä uskonsotureita, jotka lähtevät Suomestakin antamaan henkensä islamin puolesta. Suoraan sanottuna haluaisin tappaa heidät otsalaukauksella--no, koska he tappavat naisia, lapsia, kristittyjä, tarvitseeko jatkaa? Mutta hehän tekevät ihan samaa: he mestaavat muita täysin ilman tunteita, vain päästäkseen omista demoneistaan. Uskon, ettei kovin moni jihadisti ihan oikeasti edes usko näihin paratiisisatuihin, vaan lähtee ISIS:n mukaan vain sen takia, että tappaminen tuntuu kivalta ja Suomessahan siitä selviää parin vuoden kakulla. Se tuntuu pahalta, että SDP:n ja kokoomuksen naiset (Laura Räty) ovat valmiita ottamaan nämä jihadistit ja kurkunleikkaajat takaisin kuten omaa maataan puolustaneet Suomen-sotiemme-veteraanit.
Kannatan nykyään kuolemanrangaistusta--vaikka toki tiedän, ettei se Suomeen enää koskaan palaa (ainakaan ennen kuin tänne tulee sharia-laki). Jos tässä maassa pistetään vanhukset kotihoitoon 300 miljoonan säästöjen takia, vaikka tiedetään, että kotihoidossa ei heistä moni pärjää, tulee kotikuolemia ja epämääräisiä kuolemia, joita kukaan ei tutki (koska kokoomuksen aiheuttama poliisin resurssipula)--ja helvetin kalllis taksiralli laitosten ja vanhusten kotien välillä on tiedossa. Miksi kokoomus haluaa suomalaiset vanhukset kotiin kuolemaan, mutta samalla haluaa Syyrian-jihadisteille Kelan tuen? Pistää miettimään, eikö?
Ketkä sitten ansaitsevat kuolemanrangaistuksen? Breivik on helppo vastaus. 77 murhaa, ei katumusta. Minusta tuollaiset molekyylikasat pitää eliminoida niin pian kuin mahdollista. Sama koskee Suomen Porvoon-autokaistasurmaajaa. Esa Åkerlund tappoi viinapäissään kolme ihmistä ja sai siitä 15v pyttytuomion. Hänellä oli jo yksi "elinkautinen" alla ja yksi tappo, josta häntä ei saatu tuomittua. Åkerlund on sellainen tapaus, mikä tappaa aina kun saa viinaa koneeseen. Häntä ei pitäisi koskaan laskea vapaaksi. Nykyisessä kustannustehokkaassa yhteiskunnassa hänet voisi mielestäni eliminoida myrkkyruiskeella. No miksi ei? Vanhuksia käytännössä murhataan tuhansia tässä maassa, miksei näitä vaarallisia vankeja? Vanhus ei saa itse päättää kuolemastaan tässä maassa, eikä saa kukaan muukaan. Vaarallisia vankeja liikkuu koko ajan keskuudessamme. Utsjoki, Vaasa, Kuusankoski.
Minähän olen harkinnut itsemurhaa. Olen harkinnut sellaista skenaariota, että hyödyttääkseni edes jotenkin yhteiskuntaa tekisin "kiertueen" ja eliminoisin kymmenkunta murhaajaa ja raiskaria, ennen kuin lopettaisin omat kärsimykseni. Olen laskelmoinut, että voisin tappaa jopa 5-6 raiskaajaa ennen kuin jäljilleni päästäisiin, koska kukapa nyt raiskaajien murhaa osaisi odottaa. Heidän jälkeensä lähtisin eliminoimaan tappajia, jotka selvisivät parin vuoden linnatuomiolla. Napsisin heitä niin monta kuin pystyisin ennen kuin jäisi kiinni. Luulisin, että voisin napsia 1-4. En tietysti napsisi syyttömiä, vaan ainoastaan niitä, jotka olisi tuomittu oikeudessa liian pieniin tuomioihin. En halua ottaa oikeutta omaan käteeni, vaan ainoastaan iskeä vähän kovemmalla kädellä.
(Tekstiä on muutettu 18.11.2014--poistettu loppukappale)
Vaikka suhtaudun aika joviaalisesti omaan kuolemaani, ei se tarkoita sitä, että väheksyisin myös muiden ihmisten kuolemia. Itse asiassa yksi syy tuskaisuuteeni ovat viime aikojen järjettömät random-surmat: Vaasassa 16-vuotias romanipoika tappoi täysin satunnaisen vastaantulijan uhattuaan tehdä niin Facebookissa; Utsjoella vanha kolmekymppinen linnakundi ja tunnettu taparikollinen tappoi viattoman teinipojan. Eniten vihastuttaa se, että viranomaiset tiesivät nämä henkilöt riskeiksi, mutta eivät tehneet yhtään mitään. Romanipojan kohdalla kuvio on melkein sama kuin Kauhajoen-kouluampumisessakin: poliisi oli tietoinen uhkaavasta tekijästä, mutta ei välittänyt. Utsjoen-puukotuksessa taasen mitkään viranomaiset eivät välittäneet, vaikka väkivaltarikollinen oli aiheuttanut häiriötä ja vanhemmat olivat hänestä jo valittaneet. Viranomaiset vain ummistivat silmänsä kuten pari vuotta sitten murhatun Eerikan tapauksessa. En tiedä, pitäisikö tässä olla vihainen näille tappajille vai viranomaisille, jotka välittävät enemmän rikollisten kuin tavallisten kansalaisten oikeuksista. Se kai tässä eniten vituttaa, että sekin Vaasan-puukottaja, joka oli netissä uhonnut tappavansa valkolaisen, ja myös teki sen, selviää luultavasti pelkällä tappotuomiolla, vaikka kyseessä oli ilmiselvä ennalta suunniteltu rasistinen murha. Sitä voi vain kuvitella, mikä meteli olisi syntynyt siitä, jos valkolainen olisi netissä uhannut tappaa mustalaisen ja myös toteuttanut uhkauksensa...
Vaasan-romanipuukottaja selvinnee teostaan noin 2,5 vuoden istumisella, senkin jossain lomahotellia muistuttavassa avolaitoksessa makkaraa paistellen, koska hän saanee 8-9v tappotuomion, josta nuorena ensikertalaisena istuu 1/3. Ei se ole reilua kenenkään muun kuin hyvillä asuinalueilla kaukana rikollisuudesta asuvien eliittivasemmistolaisten ja cityvihreiden mielestä. Mikä sitten olisi reilua? Olisiko kuolemantuomio oikeutettu ratkaisu tällaisissa tapauksissa?
Muistan elävästi, kun historianopettaja kysyi luokalta vuonna 1985 ollessani vaihto-oppilaana Salt Lake Cityssä (Utah), että oliko kuolemanrangaistus oikein. Yli kolmekymmentä vastasi KYLLÄ. Minä olin ainoa, joka vastasi EI. En edelleenkään tiedä, mistä sain rohkeuden olla eri mieltä kuin kaikki muut, mukaan lukien opettaja. En edes ollut komea urheilija, vaan se Rillit Huurussa -tyyppi vakosamettihousuissa. Se nyt vain oli minun mielestäni väärin, että ihmiseltä riistetään henki tieten tahtoen ja etukäteen tarkasti suunnitellen. Luokka supisi. Kuiskuteltiin, että kuka muka ei kannata kuolemanrangaistusta. Taustatietona voin kertoa, että Utah'n asukkaista puolet on vanhoillisia mormoneita, jotka eivät hyväksy ryypiskelyä eivätkä homostelua, ja äänestävät republikaaneja. Utah eroaa Teksasista oikeastaan vain siinä, että Teksasissa käytetään isompia hattuja, syödään isompia pihvejä ja tapetaan kaikki vähänkin rikollisilta vaikuttavat, varsinkin mustaihoiset. Utah'ssa ei ainakaan 80-luvulla ollut yhtään mustaihoista henkilöä--paitsi Jazzin tähtipelaaja Karl "The Mailman" Malone. Mutta eihän Suomessakaan ollut muita mustia kuin ne, jotka pelasivat korista.
Kun Utah'n-kouluvuosi päättyi, istuskeltiin viimeisenä koulupäivänä koulun käytävillä ja kirjoiteltiin toisten Yearbookeihin omia tekstejä, yksi tyttö tuli sanomaan, että ihaili minua sen takia, että olin ainoana luokasta vastustanut kuolemanrangaistusta silloin joskus kuukausia aiemmin historiantunnilla. Hänkin kuulemma olisi, mutta kun se ryhmäpaine, tiedäthän sä. Kirjoitin hänen Yearbookiinsa, että "Haista sinä huora vittu!" ja sanoin, että se on suomea ja tarkoittaa, että "We'll never meet again, but I will always miss you!". En ole oikein koskaan osannut sietää nuoleskelijoita ja opportunisteja.
Voisin verrata omaa takinkääntämistäni kuolemantuomion vastustajasta sen kannattajaksi muslimien radikalisoitumiseen. Olin nuori, meni hyvin, ei ollut mitään syytä vaihtaa kantaa. Sitten pääsin opiskelemaan alaa, jossa veri virtasi. Kesät olin töissä teurastamossa. Minulle tapahtui kuten Taksikuski-elokuvan "Travis Bicklelle" (Robert DeNiro): kun on liikaa yksinään, ei nuku, ei tapaa ihmisiä kuin työn puolesta, alkaa nähdä omia näkyjään, elää omaa unimaailmaansa toisten maailmassa. Alussa työni teurastamossa oli kauhistuttanut kaupunkilaispoikaa: veri virtasi lattiaviemäriin, lehmien jalat nykivät tahdottomasti vielä puoli tuntia tainnutuksen jälkeen; sitten siihen vain tottui, jopa naureskeli, jos sika pääsi karkuun ja sitä jahdattiin porukalla ruhonhalkaisusahan soidessa kimeästi taustalla. Ei Lahden Kaupunginteurastamossa koskaan eläimiä rääkätty, mutta onhan se eläimelle valtava stressinpaikka, kun sitä tuodaan rakennukseen, jossa saha soi, veri virtaa ja varsinkin sikojen puolella seuraava näkee, että edelliseltä on vedetty kurkku auki ja se roikkuu katossa. Sitä vain jotenkin sulkee silmänsä siltä eläimen kauhulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Ei teurastaja voi muuten nukkua öitänsä. Sama pätee minun mielestäni myös näiden tappajamustalaisten ja tappajahuppupäiden kanssa. He vain eivät kerta kaikkiaan kykene tajuamaan, että jos he pistävät jonkun kuoliaaksi, se ei ole vain suoritus, vaan se on vuosikymmenten tuska heidän uhriensa omaisille ja niille uhreille, jotka jäävät henkiin. Olen miettinyt paljon elämää ja kuolemaa ja kuka saa päättää niistä ja olen tullut siihen tulokseen, että henkilö on luopunut oikeudestaan elää ja kuolla, jos on yrittänyt murhata toisen ihmisen. Hetken mielijohteesta tehdyt henkirikokset ovat toinen asia.
Voisinko tappaa toisen ihmisen? Helposti. Minut on koulutettu Vekaranjärvellä ampumaan tykinkranaatteja vihollisen niskaan. Olen kaiken lisäksi hyvä siinä touhussa. Voisinko tappaa toisen Suomen kansalaisen tai jonkun entisen kaverini? Voisin, jos hän hyökkäisi minua tai rakkaintani (jota ei siis tällä hetkellä ole) kohden. Olen ampunut pulttipistoolilla kauniita, hyvin käyttäytyviä lehmiä, joten miksen voisi tainnuttaa niin myös ihmisen? Samoista soluista naudat ovat tehty kuin ihmisetkin. Samoista soluista ne ryssät ja muut vihollisetkin ovat tehtyjä kuin ihmisetkin. Ihmissolujahan sodassa ammutaan. Ja ammutaanhan siellä hevosiakin. Tuttua sotapropandaa ja Jane Fondan elokuvaa.
Tunnen outoa ja kai sairasta yhteenkuuluvaisuutta jihadistien kanssa. Jotenkin ymmärrän--vaikka vihaan--niitä uskonsotureita, jotka lähtevät Suomestakin antamaan henkensä islamin puolesta. Suoraan sanottuna haluaisin tappaa heidät otsalaukauksella--no, koska he tappavat naisia, lapsia, kristittyjä, tarvitseeko jatkaa? Mutta hehän tekevät ihan samaa: he mestaavat muita täysin ilman tunteita, vain päästäkseen omista demoneistaan. Uskon, ettei kovin moni jihadisti ihan oikeasti edes usko näihin paratiisisatuihin, vaan lähtee ISIS:n mukaan vain sen takia, että tappaminen tuntuu kivalta ja Suomessahan siitä selviää parin vuoden kakulla. Se tuntuu pahalta, että SDP:n ja kokoomuksen naiset (Laura Räty) ovat valmiita ottamaan nämä jihadistit ja kurkunleikkaajat takaisin kuten omaa maataan puolustaneet Suomen-sotiemme-veteraanit.
Kannatan nykyään kuolemanrangaistusta--vaikka toki tiedän, ettei se Suomeen enää koskaan palaa (ainakaan ennen kuin tänne tulee sharia-laki). Jos tässä maassa pistetään vanhukset kotihoitoon 300 miljoonan säästöjen takia, vaikka tiedetään, että kotihoidossa ei heistä moni pärjää, tulee kotikuolemia ja epämääräisiä kuolemia, joita kukaan ei tutki (koska kokoomuksen aiheuttama poliisin resurssipula)--ja helvetin kalllis taksiralli laitosten ja vanhusten kotien välillä on tiedossa. Miksi kokoomus haluaa suomalaiset vanhukset kotiin kuolemaan, mutta samalla haluaa Syyrian-jihadisteille Kelan tuen? Pistää miettimään, eikö?
Ketkä sitten ansaitsevat kuolemanrangaistuksen? Breivik on helppo vastaus. 77 murhaa, ei katumusta. Minusta tuollaiset molekyylikasat pitää eliminoida niin pian kuin mahdollista. Sama koskee Suomen Porvoon-autokaistasurmaajaa. Esa Åkerlund tappoi viinapäissään kolme ihmistä ja sai siitä 15v pyttytuomion. Hänellä oli jo yksi "elinkautinen" alla ja yksi tappo, josta häntä ei saatu tuomittua. Åkerlund on sellainen tapaus, mikä tappaa aina kun saa viinaa koneeseen. Häntä ei pitäisi koskaan laskea vapaaksi. Nykyisessä kustannustehokkaassa yhteiskunnassa hänet voisi mielestäni eliminoida myrkkyruiskeella. No miksi ei? Vanhuksia käytännössä murhataan tuhansia tässä maassa, miksei näitä vaarallisia vankeja? Vanhus ei saa itse päättää kuolemastaan tässä maassa, eikä saa kukaan muukaan. Vaarallisia vankeja liikkuu koko ajan keskuudessamme. Utsjoki, Vaasa, Kuusankoski.
Minähän olen harkinnut itsemurhaa. Olen harkinnut sellaista skenaariota, että hyödyttääkseni edes jotenkin yhteiskuntaa tekisin "kiertueen" ja eliminoisin kymmenkunta murhaajaa ja raiskaria, ennen kuin lopettaisin omat kärsimykseni. Olen laskelmoinut, että voisin tappaa jopa 5-6 raiskaajaa ennen kuin jäljilleni päästäisiin, koska kukapa nyt raiskaajien murhaa osaisi odottaa. Heidän jälkeensä lähtisin eliminoimaan tappajia, jotka selvisivät parin vuoden linnatuomiolla. Napsisin heitä niin monta kuin pystyisin ennen kuin jäisi kiinni. Luulisin, että voisin napsia 1-4. En tietysti napsisi syyttömiä, vaan ainoastaan niitä, jotka olisi tuomittu oikeudessa liian pieniin tuomioihin. En halua ottaa oikeutta omaan käteeni, vaan ainoastaan iskeä vähän kovemmalla kädellä.
(Tekstiä on muutettu 18.11.2014--poistettu loppukappale)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.