Itsenäisyyspäivän ajatuksia 

Päivä Lahdessa oli kaunis ja aurinkoinen, tosin aurinkoa en juuri uskaltanut ihailla, koska tuijotin vain jäistä jalkakäytävää edessäni, jotta tietäisin, mihin seuraavan askeleeni ottaisin. Lahden jalkakäytäville on kyllä siroteltu sepeliä vähän kuten sokeria Dallas-pullan päälle, mutta en luota niihin muutamiin kiteisiin.  Liukastuin toissatalvena sen verran ikävästi rikkoen polveni nivelkierukan, etten enää halua toista kertaa joutua puoleksitoista kuukaudeksi kävelemään kepeillä. Sitä nyt vain mies ei enää tällaisessa kypsässä keski-iässä tahdo joutua samanlaiseen avuttomaan tilaan kuin oli joskus aikoinaan äitinsä kohdussa. Siispä sipsuttelin kaupungintalolle ottamaan pari valokuvaa, siitä Vapaudenkadun Lidliin ja siitä edelleen kotikorsuun näitä kalsarikännejä vetämään. Kello on nyt jo 18, enkä ole vielä avannut televisiota, vaikka alunperin suunnittelun ryyppääväni vain sen takia, että kännissä on kiva katsoa Linnan juhlien kättelyä. Nyt kun napanderia alkaa olla tuulensuojassa ja veressäkin barrelin verran, kättelyjonot eivät enää tunnukaan yhtä kiinnostavilta. Itse asiassa tässä on enää noin tunti aikaa, kun kättely alkaa, joten kun tämäkin juttu pitäisi saada naputeltua, voi olla, että Linnan kättelyt jäävät minulta katsomatta. Sinänsähän minä olen hyvin tyytyväinen päivän saldoon: kirjoitin vaihto-oppilas -aikani amerikanveljelleni pitkän sähköpostin, jossa kerroin Suomen itsenäisyyspäivän traditioista (Tuntematon sotilas, kynttilänsytytys, Linnan juhlien katselu kiroilujen kera), joten päivän hyvät teot ovat nyt tehdyt. Kaikki mitä tästä eteen päin teen, on vain plussaa--tämäkin blogikirjoitus.

Kuten kuvistani varmasti päättelittekin, tykkään linnuista. Ne nyt vain ovat niin palkitsevia ja vilpittömiä kohteita, etten voi parempia toivoa. Tiedän paikkani lintukuvaajana: olen hyvää amatööritasoa, en huono räpsijä, mutta en ammattilainenkaan. Minulla ei ole suhteita eikä taloudellisia mahdollisuuksia lähteä kuvaamaan kuukausiksi kondorikotkia
 Peruun, vaan kohteeni ovat paikallisia. Äh, tuntuu jotenkin turhantärkeältä selittää otoksiani, koska maailmassa ja Suomesskin on tuhansia amatöörikuvaajia, jotka ottavat vähintään yhtä hienoja kuvia kuin minä. Tärkein opetus valokuvauksessa ainakin minulle oli se, että et voi tulla hyväksytyksi tai peräti tähdeksi, jos salaat kaiken. Sinun pitää jossain vaiheessa joka tapauksessa jakaa se, joko oma-aloitteisesti tai sitten muiden toimesta.