Sotshin talviolympialaiset --  XXII Олимпийские зимние игры

Kirjoitan muutaman sanan omasta olympiakokemuksestani näin jääkiekkofinaalin toisella erätauolla. Kanadan ja Ruotsin välinen finaali on ensimmäinen jääkiekkopeli näissä kisoissa, jonka olen katsonut alusta asti. Sekin johtuu siitä, että olen lyönyt vetoa Kanadan voiton puolesta. Jääkiekko nyt ei vain jaksa kiinnostaa kamalan paljon normaalistikaan, enkä ole sitten viitsinyt ruveta innostumaan siitä pelkästään olympialaisten takia. En jaksanut katsoa kuin yhden erän Suomen välierästä; pronssiottelu jäi kokonaan väliin. Tykkään enemmänkin ampumahiihdosta ja alppilajeista.

Kisoistahan puhuttiin paljon etukäteen--lähinnä siitä, että kisat ovat vain tekosyy, jolla Vladimir Putin ja hänen liittolaisensa saavat pakkolunastettua yksityisten ihmisten maat omaan käyttöönsä. Minkäs teet? Putin on vallanhimoinen ja turhamainen pikkumies, joka kävi piikityttämässä botoxia omaan naamaansa ihan vain näyttääkseen nuoremmalta, joten onko se nyt sitten ihme, että hän jyrää kaikki muut edestään, jotta saisi tehtyä näistä Sotshin kisoista oman valtansa symbolin? Kisojen jälkeen pakkolunastetut maat jäävät Putinin klaanin haltuun. Kansa maksaa turhien käyttämättömäksi jäävien areenoiden ja muiden rakennusten rakentamisen, mutta hei, kansanhan saa aina hiljaiseksi joko lähettämällä Siperiaan tai pelottelemalla Siperiaan lähettämisellä. Ei Putin tietenkään Stalinin kaltainen murhanhimoinen hirmuhallitsija ole, mutta ei mikään lempeä puppelipoikakaan.  Tarja Halosen esimerkkiä noudattaen aika moni vasemmistonuori pitää Venäjää vaarattomana naapurin nallena, mutta me keski-ikäiset ja varsinkin meitä vanhemmat tietävät, että itänaapurin kanssa pitää aina olla varuillaan. Kavereita voidaan olla, mutta terve epäluuloisuus on syytä säilyttää.  Tarja Halosen masinoima jalkaväkimiinojen yksipuolinen hävittämispäätös oli sinisilmäisyydessään ja idioottimaisuudessaan vertaansa vailla. Venäjä ei ikinä luopuisi omista miinoistaan, vaikka Tavja kuinka sitä yrittäisi mielistellä. Noh, onneksi meillä nyt sentään on 12 vuoden tauon jälkeen hyvä ja isänmaallinen presidentti. Harmi vain, ettei hänellä enää ole juurikaan valtaa.

No, se siitä... Kisojen suurin venäläispettymys oli luultavasti jääkiekkotappio Suomelle. Hajanaista miljonäärilaumaa ei saatu pelaamaan yhtenä joukkueena. Toista se oli ennen, kun kokovartalokyrvän näköinen Viktor Tihonov valmensi kravatti tiukalla Neuvostoliiton punakonetta. Silloin superlahjakkaat venäläiset ns. amatöörit harjoittelivat ympäri vuoden ZSKA:n joukkueessa pelkästään maaotteluita varten, vaikka nimellisesti olivatkin sotilaita.

Viktor Tihonov -- kuva Wikipedia.

Tihonov herätti pelkoa varmaan oman joukkueensakin sisällä, meistä suomalaisista puhumattakaan. Neuvostoliiton hajottua ja punakoneen menetettyä valta-asemansa Tihonovista tuli ainakin omissa silmissäni vaaraton ja lempeä pappa. Ehkäpä minustakin oli tullut jälkijunassa Tarja Halosen, Heidi Hautalan ja Satu Hassin kaltainen stalinisti, joka näki nämä pelätyt neuvostoliittolaiset kivoina kavereina?  Nykyinen Venäjän maajoukkueen valmentaja Zinetule Biljaletdinov on varmaan saanut jo potkut, joista en vielä tiedä, mutta tuskin Putin jättää kostamatta hänen aiheuttamaansa kansallista häpeää. Venäjän tappio Suomelle oli nolo juttu, eihän siitä mihinkään pääse. Olisin halunnut nähdä Putinin ilmeen loppusummerin soidessa, vaikka eihän botox-naamassa juuri karvaskaan tappio näy.

En voi nimetä Top 10 -kisamisua, koska olen katsonut kisoja niin vähän.  Katsomistani kilpailuista mieleeni ovat jääneet alppilajien puolelta Sveitsin ikisuosikkini Lara Gut ja Liechtensteinin Tina Weirather. Unelmatreffiseuralaiseni olisi kuitenkin joku räväkkä jenkkityttö, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi.  Prototyyppi sellaisesta hurjasta typykästä on tietenkin Julia Mancuso. Vihaan karaokea ja kansantanhuja, mutta jos Julia oikein nätisti pyytäisi, vetäisin vaikka Pohjois-Pohjanmaan kansallispuvun päälleni ja menisin lavalle esittämään samalla tanhuten Cutting Crew'n biisin "I just died in Your Arms", jota vihaan enemmän kuin mitään muuta musiikkikappaletta ikinä.

Jokaisessa meissä asuu pieni muslimi.  Itse huomasin sen, kun katselin naisten jääkiekon puolivälierää Ruotsi-Sveitsi. Ihastuin Sveitsin maalivahtiin, vaikka hänestä ei paksun pelipuvun ja maskin takaa näkynyt kuin suuret silmät. En ole vielä tähänkään päivään mennessä etsinyt kuvagooglesta, miltä hän mahtaa näyttää. Säilyköön salaperäisyys, vähän kuten burkhaan pukeutuneiden naisten kanssa.

Penkkarit

Eilen vietettiin penkkaripäivää, mutta koska minulla ei ollut aikaa käydä ottamassa kuvia tämän vuoden kyyditettävistä, kaivoin arkistojen kätköistä muutaman dian 80-luvulta. Nuo kuvat ovat siltä vuodelta, kun itse olin "vanha". Muistelen, että vanhojen päivän tanssit ja pukuesiintymiset jäivät kohdaltani väliin, koska olin vesirokossa. Se ei kuitenkaan estänyt minua käymästä kuvaamassa abien ajelua, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi mahdollisena taudinlevittäjänä pitänyt ehdottomasti pysyä kotona. 

Tunsin muutaman noista abeista ulkonäöltä. Tuo neljännen kuvan nätti tyttö panta päässä oli muistaakseni nimeltään Tiina. Toisen kuvan kypäräpäinen kaveri taisi kuulua kokoomuksen nuorisojärjestöön. Se oli niitä aikoja, kun juppius oli tulossa muotiin, pankit jakelivat lainarahaa kaikille pyytäjille ja niillekin, jotka eivät pyytäneet; eikä tulevasta 90-luvun lamasta ollut tietoakaan. Paljon muuttui noiden vuosien jälkeen Lahdessakin. KOP:n konttori katosi torin vierestä, sivukonttoreita muutettiin keskikaljabaareiksi ja lama vei monta työpaikkaa ja ihmishenkeä.  Sää sentään on pysynyt samana.  Tänä vuonna oli yhtä synkkä loskakeli kuin tuolloin neljännesvuosisata sitten. 

You'll never walk alone
https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=4195278232579596522#editor/target=post;postID=1557406163807099759

http://www.youtube.com/watch?v=pobbwioAIO8

Mä voisin katsoa tätä uudestaan ja uudestaan!!!! Torressssssssssssssssss!!!!

You'll never walk alone.

http://www.youtube.com/watch?v=OV5_LQArLa0

http://www.youtube.com/watch?v=vDqr60YL4ws'

Tää on hieno kooste:

http://www.youtube.com/watch?v=pobbwioAIO8

Fernando Torres ei koskaan tykittänyt Chelseassa maaleja kuten Liverpoolissa. Torres------mä rakastan suaa!!!! 

Kivimäentien hidaste

Eihän näitä minun valituksiani kukaan lue, kuten ei yleensäkään ihmisten valituksia virkamiesten typeristä ratkaisuista. Olen hyväksynyt sen. Jos virkamies jotain päättää, se pysyy, vaikka se olisi kuten idioottimaista tahansa, kuten tuo Kivimäentien hidaste.

Se pystytettiin keskelle-ei-mitään joskus 5-6 vuotta sitten, ilmeisesti yksittäisen kivimäentieläisen vaatimuksesta. Yleensä hidasteita pystytetään turvaamaan liikennettä, mutta mitä Kivimäentiellä turvataan? Kivimäentietä ajaa 1-2 autoa tunnissa. Tiedän sen, koska asun lähistöllä ja kuljen sitä tietä melkein päivittäin.  

Hidaste teki Kivimäentiestä jalankulkijoille kuolemantien. Se oli ennen kiva ja leppoisa tie kävellä, nyt sinne pitää lähteä henkensä uhalla.

En tajua, mikä oli Kivimäentien hidasteen tilaajan ja suunnittelijan ajatus, mutta nyt sillä tien pätkällä voidaan odottaa kuolemantapauksia. Kivimäentie oli ennen kaksikaistainen asuinkatutie--hidaste teki siitä yksikaistaisen hurjasteluväylän, jota molempiiin suuntiin ajavat autot kiihdyttävät ehtiäkseen ensin kapeaan hidasteeseen. Talvella hidaste on jäinen ja kammottava surmanloukku kävelijöille. Autoja tulee harvoin, mutta nyt, kun ne on pakotettu nokikkain, jalankulkija on häviäjä.

Kun noita kuvia katselee, niin eihän siitä voi tulla muuhun lopputulokseen kuin, että tuo Mersun omistaja halusi hidasteen, ettei kukaan vain törmäisi hänen rakkaaseen autoonsa...

Sekin tulee mieleen, että onko tuon hidasteen sijoituspäätös tehty kännissä.Viereinen katu on Purokatu, mikä on aika vilkasliikenteinen--siellä kulkee bussilinja, siinä on leikkipuisto, koulu lähellä. Silti Purokadulle, missä on liikennettä, ei tehty mitään hidastetta. Ehkä Lahden kaupungin virkamies, joka päätti asiasta, oli "ottanut pari ruokajuomaa" liikaa ja lykkäsi vahingossa neulan Kivimäentielle sen sijaan että olisi lykännyt sen Purokadulle? Muuta syytä ei kerta kaikkiaan voi keksiä sille, että hidaste pystytetään täysin autiolle kadulle. Kreikan systeemi?

Jos Lahden kaupungilla koetaan, että näillä vihjailuillani loukkaan heidän mainettaan, olen valmis oikeudessa puolustamaan puheitani. Minulla on satoja kuvia ja myös muistiinpanoja tuon Kivimäentien vaarallisuudesta, ja olen valmis puolustamaan niitä myös oikeudessa. Itse asiassa toivon, että tuossa hidasteessa mahdollisesti loukkaantuneet ihmiset ottaisivat yhteyttä, jotta saataisiin Lahden kaupunki kunnolla vastuuseen.

Kuvia, jotka jäivät ottamatta
Olen vaatimattomalla kalustolla räpsivä amatööri, joka on ottanut elämänsä aikana satoja tuhansia huonoja kuvia ja ehkä pari sataa hyvää kuvaa. Loistavia kuvia olen ottanut alle kymmenen. Yhtä monta loistavaa kuvaa on jäänyt ottamatta.

Joka kerta, kun kävelen erästä rauhallista asuinkatua pitkin, mieleeni tulee yksi viime kesäinen ilta, kun laskeva aurinko paistoi lämpimin värein ja värjäsi rintamamiestalojen katot syvän vihreiksi ja punaisiksi. Yhden talon katonharjalla oli harakkaemo nokka menosuuntaani; sitä kohti seisoivat rinnakkain ruokaa kerjäävät kolme poikasta nokat auki ja keltaiset kitalaet selvästi erottuen taustan merensinisestä taivaasta. Valo oli täydellisen pehmeää ja sitä olisi ollut riittävästi kuvaamiseen ilman jalustaa--jos vain kamera olisi ollut mukana. Siitä olisi tullut täydellinen kuva: viinpunainen katto, sininen taivas, keltaiset kidat, rytmiä, kontrastia, loistava sommittelu, kaikki kohdillaan. Jos saan vielä toisen tilaisuuden ottaa tuo kuva, en missaa sitä.  Ehkä en koskaan enää näe harakkaemoa katonharjalla kolmen poikasensa kanssa, mutta siellä päin on myös närhiä ja muita lintuja, joista joku saattaa istahtaa poikasensa kanssa samalle katonharjalle juuri silloin, kun olen ilta-auringon aikaan kävelemässä ohi.  Pidän aina kun valo on hyvää, iltalenkillä kameraa mukana. Sen lisäksi olen ruvennut pitämään päiväkirjaa siitä, mistä suunnasta aurinko minäkin vuodenpäivänä tietyssä mielenkiintoisessa paikassa paistaa.

Siihen sain idean, kun olin vaeltelemassa Kiveriön metsissä viime kesänä. Olin tulossa Hirsimetsäntien ja entisen Kiveriön ala-asteen suunnasta, Palolammen takana, kun puroa ylittäessäni vastaani tuli suoraan auringosta pari suunnistajaa. Sekin kuva jäi ottamatta, vaikka kamera olikin mukana. Siitäkin olisi tullut hieno otos: silhuetti miehistä, kartat käsissään, tulossa auringosta, minä alempana puron uomassa. Ehkä olen profiloitunut vähän liikaa vastavalokuvaajaksi, mutta tällä hetkellä minusta vain on mielenkiintoisempaa ottaa kuvia vasten aurinkoa kuin siitä pois päin. Jos aurinkoa on liikaa, en näe mitään mieltä ottaa tavallisia ns. turistikuvia, joissa ei näy varjoja, vaan mieluummin vedän sitten överiksi ja otan kuvan päin aurinkoa. Ensi kesänä menen joka torstai samaan aikaan--niitä suunnistuskisoja järjestetään torstai-iltaisin--siihen samaan paikkaan Palolammen taakse niin kauan kuin saan sen kuvani auringosta tulevista suunnistajista :)

Sitä ennen aion ottaa kuvan eräästä westiestä (länsiylämaanterrieri), joka tuijottaa minua yhdestä ikkunasta melkein joka kerta, kun käyn lähikaupassani eli Kivistönmäen Liidelissä. Iso valkoinen talo, yksi päätyikkuna, ja siinä mustassa ikkunassa yksi pieni valkoinen koira. En ole vielä tehnyt valopäiväkirjaa siitä talosta, enkä muista, koska siihen valkoisen seinän ainoaan ikkunaan paistaa aurinko hyvästä suunnasta, mutta kunhan kevät tulee, sekin homma alkaa edetä. Ikkunoiden ja varsinkin niistä tuijottavien koirien kuvaaminen on kuitenkin erittäin tarkkaa ja joskus vaarallistakin puuhaa. Muistan vieläkin, kun pari vuotta sitten näin yhden omakotitalon ikkunassa valtavan dobermannin ja sen vierellä pienen kääpiöpinserin tai jonkun muun rotan kokoisen koiran--ikkunan alla oli sohva, jolle koirat olivat kiivenneet, ja molemmat räksyttivät minulle, joka olin kävelemässä talon ohi. Ajattelin, että tuosta tulee mieletön kuva--iso koira ja pieni koira, suut auki--jos vain sattuisivat haukahtamaan samaan aikaan!  Juuri, kun olin tarkentamassa koiriin, huomasin, että siellä takanahan käveli 4-5-vuotias lapsi ilman rihmankiertämää! Tuntui, kuin sydän olisi noussut kurkkuuni ja niskakarvani pystyyn, jos minulla vain olisi ollut niskakarvoja! Verenpaineeni romahti hetkessä ja jalkani alkoivat muistuttaa aladoobia, kun vain keskityin siirtelemään raajojani eteen päin, jotta pääsisin tilanteesta pois. Olin ihan varma, että siellä ikkunan takana oli ollut myös aikuinen, joka oli nähnyt minut ottamassa kuvia hänen alastomasta lapsestaan, ja oli nyt soittanut poliisille. Kävelin hitaasti kohti kotikorsua--miksipä kiirehtimään, kun kohta kuitenkin joutuisi mustaanmaijaan ja putkaan, ja sen jälkeen perseraiskattavaksi vankilaan. Poliisia ei kuitenkaan koskaan kuulunut, joten muutaman tunnin odottelun jälkeen uskalsin jo korkata ensimmäisen Nobelanerin ja naurahtaa sille läheltä-piti-tilanteelle. Olin selvinnyt kuin koira veräjästä--vaikken edes ollut tehnyt mitään! Cave canem!

  

Suhteeni, osa 3.
Lintuihin.
Rakastan ja ihailen lintuja.Minun ei tarvitse mennä Korkeasaareen katsomaan papukaijoja--riittää, kun kävelen nurkan taakse ja katselen variksia. Olen niin umpi-ihastunut paikallisiin variksiin, harakoihin ja naakkoihin etten ihan oikeasti tajua, miksi joku isä voisi pitää lapselleen parempana Korkeasaaren-reissua kuin rämpimistä lähimetsässä.

Varis näykkäisi meidän kissan häntää joskus 80-luvulla. Kissa oppi ja piti häntänsä piilossa loppu elämänsä. Jos kissa olisi tajunnut elävänsä sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa, se olisi keskittänyt elämänsä variksen näykkäisyn vahtimiseen. Kaikkia kissoja olisi rangaistu häntien typistämisellä SDP:n hallitsemassa valtiossa.

Suhteeni, osa2.
Musiikkiin
Olen jämähtänyt 80-luvulle. Kuuntelen kännissä Iron Maidenia, Judas Priestiä, Duran Durania ja The Eaglesia ja olen siihen tyytyväinen. En tiedä, kuka on Lady Gaga, enkä halua tietääkään. Itken, kun Karen Carpenter laulaa, koska hänellä oli niin ihana ääni ja hän kuoli niin nuorena.

Jalkapalloon.
Rakastan FC Liverpoolia. Suomen jalkapallo on amatöörien puuhastelua, eikä kiinnosta minua. Anfield on uskontoni alttari. Kun kuulen Anfieldin yleisön laulavan You'll never Walk Alonen, tekee mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan. Se vain on hieno fiilis. Tunnustan punaista, enkä mitään muuta väriä. Voi olla, että olen glory hunter, mutta olen odottanut kohta neljännesvuosisadan Liverpoolin mestaruutta ja odotan niin kauan kuin on tarvis. Rakastan FC Liverpoolia. Sen pelaajista tykkään eniten Ian Rushista, Kenny Dalglishista, Steven Gerrarradista ja Fernando Torresista. Sydän meinasi särkyä, kun Torres siirtyi Chelseaan, mutta hei, se on elämää. En vielä rakasta Luis Suarezia, mutta jos hän tykittää Poolin Mestareiden Liigaan, niin whattahey, liitän hänet tykkäyslistalleni.

http://www.youtube.com/watch?v=5s-k8Q_40cA

Vedonlyöntiblogissani on kohta käynyt neljän kuukauden aikana 8000 vierailijaa--tässä kunnianhimoisessa känniblogissa 800. Mikä meni vikaan? No ei mikään. Ihmiset vain ovat kiinnostuneet voittamisesta--ja luulevat, että minä voin sitä heille tarjota. Monikaan ei ole kiinnostunut ajatuksistani.

Rakastan rakastumista ja rakastan rakastamista. Törmäsin kadulla tänään siihen parikymppiseen tyttöön, joka on niin ihana, että vie jalat alta. Kun hän oli mennyt, minun piti ottaa tukea lyhtypylväästä. En ole raiskaaja enkä ole ahdistelija, mutta tykkään siitä tytöstä niin että sattuu. Jos olisin 20v nuorempi, pyytäisin hänet kaffelle. Hän on kuin venäläinen pianonsoittaja--korkea otsa, ylväs askel, pieni peppu--ja minä tykkään hänestä kuin hullu puurosta. 80-luvulla länteen loikannut venäläinen viulunsoittaja Viktoria Mullova muistuttaa tuota minun unelmatyttöäni.

Unelmatytölläni on uskomattoman seksikäs sisko. Upeat reidet, mehukas peppu, kauniit, joskin pulloposkiset kasvot. Silti tykkään siitä rinnattomasta venäläisestä pianonsoittajasta enemmän kuin hänen seksikuningatarsiskostaan. Mikä siinä on? No onhan tuon nätti biisi.

http://www.youtube.com/watch?v=xe0CZxfS-fw

EDIT 4.helmikuuta. Jaahas, että tällaista säälittävää sontaa sitä tuli sitten kirjoiteltua lauantaina pienessä laitamyötäisessä. No, jääköön nyt poistamatta, niin on jotain hävettävää tulevaisuudessakin, heh. Minkäs ajatuksilleen voi. Onneksi Suomessa saa vielä sentään ajatella, eikä vihervasemmistolainen ajatuspoliisi ole ehtinyt sitä huvia kieltää. Kaiken muun hauskan se onkin jo kieltänyt. 

Suhteeni, osa 1.

Ruokaan

En voi sietää tv-ohjelmia, joissa leikitään sapuskalla tai peräti tuhotaan sitä. Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen Karjalan-kannakselta paenneilta evakkoisovanhemmiltani, että pöydästä ei lähdetä, ellei lautanen ole tyhjä. Joka pala syödään. Kastikkeet pyyhitään leivänpalalla aterian lopuksi, koska koskaan ei voi tietää, milloin on seuraava ruokailukerta.  Nykyään rahaa ja ruokaa on tuhlattavaksi asti, mutta muodostan mielipiteeni ihmisestä sen mukaan, miten hän kohtelee ruokaa: jos jättää ruokaa lautaselleen tai peräti pelleilee sillä, ei osaa arvostaa sitä, että on hyväosainen. Nämä tuhlarit sitten ostavat itselleen taivasosan ja hyvän omantunnon äänestämällä vihreitä ja antamalla rahaa keräyksiin, vaikka he todellisuudessa eivät välitä pätkääkään siitä, kuka tässä maailmassa syö ja kuka kärsii nälkää.

Liikuntaan

Olen hyötyliikkuja--en käy salilla enkä himohiihdä kuntoladulla--mutta käytän yleensä portaita enkä hissiä ja kävelen lähikauppaan sen sijaan, että ajaisin sinne. Kävelen 3-4 päivänä viikossa 3-5 kilometrin lenkin, usein metsässä. Vieläkin naurattaa, kun muistelen opiskeluaikoja 90-luvun alussa: kävin punttisalilla lähellä asuinpaikkaani Helsingin Eirassa. Punttisali sijaitsi 8. kerroksessa ja aika usein sinne mentiin hissillä--nämä samat testosteronia uhkuvat ja puhkuvat uroot, jotka hississä lukivat Kauppalehteä, polkivat stepperiä kymmenen minuuttia myöhemmin. Ja se oli 90-luvulla, jolloin ei ollut keksitty näitä kaikkia salin helvetinkoneita, mitä nykyään on. Mikseivät nuo 80-luvun jupit kävelleet portaita ylös 8. kerrokseen? He tulivat sinne hissillä, ja sitten menivät laitteeseen, joka simuloi portaiden kävelyä. Öh, did I miss something? En ole käynyt salilla 20 vuoteen, joten en tiedä, vieläkö tuo on maan tapa.