Kirjoitan muutaman sanan omasta olympiakokemuksestani näin jääkiekkofinaalin toisella erätauolla. Kanadan ja Ruotsin välinen finaali on ensimmäinen jääkiekkopeli näissä kisoissa, jonka olen katsonut alusta asti. Sekin johtuu siitä, että olen lyönyt vetoa Kanadan voiton puolesta. Jääkiekko nyt ei vain jaksa kiinnostaa kamalan paljon normaalistikaan, enkä ole sitten viitsinyt ruveta innostumaan siitä pelkästään olympialaisten takia. En jaksanut katsoa kuin yhden erän Suomen välierästä; pronssiottelu jäi kokonaan väliin. Tykkään enemmänkin ampumahiihdosta ja alppilajeista.
Kisoistahan puhuttiin paljon etukäteen--lähinnä siitä, että kisat ovat vain tekosyy, jolla Vladimir Putin ja hänen liittolaisensa saavat pakkolunastettua yksityisten ihmisten maat omaan käyttöönsä. Minkäs teet? Putin on vallanhimoinen ja turhamainen pikkumies, joka kävi piikityttämässä botoxia omaan naamaansa ihan vain näyttääkseen nuoremmalta, joten onko se nyt sitten ihme, että hän jyrää kaikki muut edestään, jotta saisi tehtyä näistä Sotshin kisoista oman valtansa symbolin? Kisojen jälkeen pakkolunastetut maat jäävät Putinin klaanin haltuun. Kansa maksaa turhien käyttämättömäksi jäävien areenoiden ja muiden rakennusten rakentamisen, mutta hei, kansanhan saa aina hiljaiseksi joko lähettämällä Siperiaan tai pelottelemalla Siperiaan lähettämisellä. Ei Putin tietenkään Stalinin kaltainen murhanhimoinen hirmuhallitsija ole, mutta ei mikään lempeä puppelipoikakaan. Tarja Halosen esimerkkiä noudattaen aika moni vasemmistonuori pitää Venäjää vaarattomana naapurin nallena, mutta me keski-ikäiset ja varsinkin meitä vanhemmat tietävät, että itänaapurin kanssa pitää aina olla varuillaan. Kavereita voidaan olla, mutta terve epäluuloisuus on syytä säilyttää. Tarja Halosen masinoima jalkaväkimiinojen yksipuolinen hävittämispäätös oli sinisilmäisyydessään ja idioottimaisuudessaan vertaansa vailla. Venäjä ei ikinä luopuisi omista miinoistaan, vaikka Tavja kuinka sitä yrittäisi mielistellä. Noh, onneksi meillä nyt sentään on 12 vuoden tauon jälkeen hyvä ja isänmaallinen presidentti. Harmi vain, ettei hänellä enää ole juurikaan valtaa.
No, se siitä... Kisojen suurin venäläispettymys oli luultavasti jääkiekkotappio Suomelle. Hajanaista miljonäärilaumaa ei saatu pelaamaan yhtenä joukkueena. Toista se oli ennen, kun kokovartalokyrvän näköinen Viktor Tihonov valmensi kravatti tiukalla Neuvostoliiton punakonetta. Silloin superlahjakkaat venäläiset ns. amatöörit harjoittelivat ympäri vuoden ZSKA:n joukkueessa pelkästään maaotteluita varten, vaikka nimellisesti olivatkin sotilaita.
Viktor Tihonov -- kuva Wikipedia.
Tihonov herätti pelkoa varmaan oman joukkueensakin sisällä, meistä suomalaisista puhumattakaan. Neuvostoliiton hajottua ja punakoneen menetettyä valta-asemansa Tihonovista tuli ainakin omissa silmissäni vaaraton ja lempeä pappa. Ehkäpä minustakin oli tullut jälkijunassa Tarja Halosen, Heidi Hautalan ja Satu Hassin kaltainen stalinisti, joka näki nämä pelätyt neuvostoliittolaiset kivoina kavereina? Nykyinen Venäjän maajoukkueen valmentaja Zinetule Biljaletdinov on varmaan saanut jo potkut, joista en vielä tiedä, mutta tuskin Putin jättää kostamatta hänen aiheuttamaansa kansallista häpeää. Venäjän tappio Suomelle oli nolo juttu, eihän siitä mihinkään pääse. Olisin halunnut nähdä Putinin ilmeen loppusummerin soidessa, vaikka eihän botox-naamassa juuri karvaskaan tappio näy.
En voi nimetä Top 10 -kisamisua, koska olen katsonut kisoja niin vähän. Katsomistani kilpailuista mieleeni ovat jääneet alppilajien puolelta Sveitsin ikisuosikkini Lara Gut ja Liechtensteinin Tina Weirather. Unelmatreffiseuralaiseni olisi kuitenkin joku räväkkä jenkkityttö, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi. Prototyyppi sellaisesta hurjasta typykästä on tietenkin Julia Mancuso. Vihaan karaokea ja kansantanhuja, mutta jos Julia oikein nätisti pyytäisi, vetäisin vaikka Pohjois-Pohjanmaan kansallispuvun päälleni ja menisin lavalle esittämään samalla tanhuten Cutting Crew'n biisin "I just died in Your Arms", jota vihaan enemmän kuin mitään muuta musiikkikappaletta ikinä.
Jokaisessa meissä asuu pieni muslimi. Itse huomasin sen, kun katselin naisten jääkiekon puolivälierää Ruotsi-Sveitsi. Ihastuin Sveitsin maalivahtiin, vaikka hänestä ei paksun pelipuvun ja maskin takaa näkynyt kuin suuret silmät. En ole vielä tähänkään päivään mennessä etsinyt kuvagooglesta, miltä hän mahtaa näyttää. Säilyköön salaperäisyys, vähän kuten burkhaan pukeutuneiden naisten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.