Sankaruus
Rupesin miettimään sankaruuden käsitettä luettuani tämän viikon uutisointia Mikael Sundbergistä, kirkkonummelalaisesta teinipojasta, joka pelasti parakin taakse pakkaseen hylätyn pikkuvauvan hengen. Niille, jotka eivät tapausta tiedä, kerrottakoon, että lievästi pahoinpidelty parivuotias lapsi oli hylätty pelkissä vaipoissa ulos, ja olisi varmasti kuollut kylmyyteen pian, ellei ohikulkenut Sundberg olisi käynyt katsomassa, miksi jostain pimeydestä kuului lapsen itkua. Sankari oli syntynyt, vaikkei hän tehnyt muuta kuin pysähtyi katsomaan, oliko joku vialla, ja soitti apua.

Toinen sankari--kuten minä nimityksen tässä juuri tällä hetkellä kokemassani pienessä nousukännissä ymmärrän--on lentokapteeni Chesley "Sully" Sullenberger, joka teki lentokoneellaan hallitusti pakkolaskun Hudson Riveriin koneen osuttua lintuparveen JFK:ltä nousun jälkeen ja menetettyä moottorinsa.  Hänkään ei mennyt paniikkiin eikä työntänyt päätään pensaaseen, vaan vain teki perämiehensä kanssa työnsä, johon hän oli saanut koulutuksen.  Minä olen aina tykännyt termistä "arjen sankari", jollaisia sekä Sullenberger että Sundberg ovat.

Formulakisan voittaminen tai maalin tekeminen tärkeässä jääkiekkopelissä ei mielestäni ole sankaruutta. Miten se voisikaan olla? Sankaruus on jotain sellaista, että ei pakene paikalta, ei katso muualle, eikä vain seiso vieressä, kun kamalia asioita on tapahtumassa. Sankaruus on itsensä uhraamista tai oikeaksi kokemansa asian tekemistä, vaikka tietäisi saavansa siitä osakseen pilkkaa tai paskaa niskaan. Lätkänpelaaja ei uhraa itseään, vaan pelaa lätkää rahan ja glorian takia. Mitä paremmin hän pelaa, sitä enemmän omat kannattajat tykkäävät hänestä ja sitä enemmän hän saa palkkaa ja sitä paremman näköisiä tyttöystäviä.  Lätkää pelatessa ei voi menettää juuri mitään--jos pelaat huonosti, saat vähemmän palkkaa tai joudut työttömäksi. Niin moni muukin joutuu tekemään, eikä heitä kutsuta sankareiksi.

En tiedä, mitä Wikipedia sanoo sankaruudesta, enkä aio tätä jaaritustani varten sitä käydä etsimäänkään. Tiedän etsimättäkin, ettei Suomessa arvosteta oikeita sankareita kuten muualla. Media tekee meillä sankareita ja muita esikuvia vain tuhotakseen heidät. Missien ihanuutta hehkutetaan joka vuosi pää märkänä, mutta viikko missikisojen jälkeen alkaa tuttu loanheitto: missi olikin koulukiusaaja tai entinen strippari! Ooohh! Hyi!! On päivänselvää, että media tietää missin menneisyyden jo ennen kisoja, mutta ei kerro siitä, koska haluaa säästää kaiken kisojen jälkeiseen lokavyöryyn. Pelkään pahoin, että kirkkonummelalaispoika Mikael Sundbergille käy samoin. Hän on hyvän näköinen poika, sankari, kaikkien tykkäämä--joten hänestä ei voi keksiä enää mitään muuta kuin pahaa. Veikkaan, että ensimmäinen Sundbergin koulukiusaamisskandaalijuttu tulee ulos viikon sisällä. Sullenberger sentään on koskematon, koska jenkit kunnioittavat sankareitaan toisin kuin me, jotka nostamme sankareiksi ihmisiä vain päästäksemme alentamaan heidät.

Röyh.