Väistämissääntö
Törmäsin tuohon romaneiden maailmasta tuttuun sääntöön viime talvena. Tai siis en törmännyt--koska väistin. Olin kävelylenkillä Möysässä ankarissa lahtelaisissa talviolosuhteissa: tuuli, jalkakäytäviä ei ollut aurattu moneen päivään, vaan ne olivat parinkymmenen sentin pakkaslumikerroksen peitossa--ja keskellä oli kapea ihmisten tallaama polku. Lahdessahan aurataan jalkakäytävät vain keskustassa ja siellä, missä äänestetään eniten kokoomusta, demareita ja vihreitä. Duunareiden ja työttömien Tonttila ja sen vieressä sijaitsevat Metsäpelto, Kiveriö ja Möysä aurataan, kun jaksetaan, viimeistään kun kevätaurinko on jo sulattamassa viimeisiä lumia.

No, eniwei, tuona lumisena ja viimaisena talvipäivänä survoin itseäni hangen läpi Tonttilan suunnasta kohti Möysän legendaarista liikenneympyrää. Jalkoja särki ja muukin roskakala; nenästä oli tullut ajatusten ja rään Tonava. Sain taivaltaa Joutjärven kirkolta asti näkemättä muita jalankulkijoita, kunnes vihdoin paloaseman kohdalla huomasin öbaut viisikymppisen isohameisen romanirouvan tulevan vastaan sitä samaa parin kymmenen sentin levyistä polkua keskellä pakkaslunta. Kumpi väistäisi? Nainen oli yksin, kuten minäkin. Jos vastaan olisi tullut tavallinen valkoinen nainen, olisin ilman muuta päättänyt väistää jo hyvissä ajoin--no, kun miesten nyt vain kuuluu väistää naisia, ihan kuten miehen kuuluu avata ovi naiselle. Isohameinen läheni. Päässäni jyskytti. Viimein viitisen metriä ennen törmäyskohtaa astuin sivuun hankeen antaakseni tälle romanirouvalle ja hänen hameelleen tietä. Muistan vieläkin hämen ilmeensä ohituksen hetkellä: aavistuksenomainen hymy, jopa hieman epäuskoinen--olinko ensimmäinen mies, joka häntä väisti?  Minulla ei ole mitään systemaattista romaneita vastaan--en ole mielestäni rasisti, päivän muotisana--mutta tunnustan suhtautuvani epäluuloisesti romaneihin, varsinkin usean hengen "seurueihin".  Ennenvanhaan tuota käytöstä kutsuttiin terveeksi varovaisuudeksi--nykyään rasismiksi.

Tykkään joustavasta liikenteestä, jossa kaikki liikkuvat sujuvasti ja rauhallisesti virran mukana--Go With the Flow, Man!--ja väistän mielelläni vaikka lapsia, jos heillä on se Tami Tammisen lanseeraama momentum puolellaan. En halua pysäyttää kenenkään sujuvaa liikettä.  Jos näen, että rekka on talvella tulossa mäkeä ylös kohti suojatietä, jonka yli aioin, en hyökkää sen eteen, vaan jään monen metrin päähän suojatien reunasta, jotta rekkakuski tajuaa, etten tule alle--ja ajaa rauhassa mäen päälle. Minun egoni ei vaadi, että minun pitää aina saada käyttää etuajo-oikeuttani. Voin väistää, eikä siitä jää ikuista traumaa sieluuni. Toki jatkuva väistäminen pistää suomeksi sanottuna vituttamaan.  En ole naimisissa, mutta voisin kuvitella, että aika moni mies joutuu väistämään koko avioliittonsa ajan--naisista puhumattakaan. Missä vaiheessa kohteliaisuus muuttuu vittuiluksi?

Romaneista ja väistämisestä vielä sen verran, ettei minulle jäänyt pysyviä haavoja siitä talvisesta kohtaamisestani sen romanileidin kanssa. Minä tein kuten kuten mummoni oli opettanut, eli kunnioitin naista, ja hän teki kuten pitikin, eli käveli eteen päin lumisella polulla.  Olen tykännyt kovasti, jos joku vanhempi romani "tulee juttusille", kuten edesmennyt mummoni sanoi. Tykkään jutella ihmisten kanssa, olkoon sitten romaneita tai meitä kantapeikkoja.  Ainoa ihmisryhmä, mihin aina suhtaudun hyvin epäluuloisesti ja mitä pyrin välttämään, on parikymppiset humalaiset miehet. Rotuun ja etniseen taustaan katsomatta lähes aina väkivallan tekijä on parikymppinen kännissä oleva mies.  Hoitakaahan se homma kuntoon, hallituksen ministerit, ja miettikää vasta sitten rasismia ja muita olemattomia ongelmia. Röyh ja burp, sori, nyt meikäläinen lähtee saunaa sukupuolielinten pesuun.