Venäjää aloittelijoille
Ajattelin tutustua venäjän alkeisiin. Eihän vieraista kielistä ole ollut täällä Lahdessa juuri hyötyä, varsinkaan pakkoruotsista, mutta venäläisiä täällä sentään näkee ja kuulee silloin tällöin. Uusien asioiden oppiminen on ainakin itselleni ollut sitä helpompaa, mitä innostavampi opettaja on ollut. Minulla on vuosien varrella ollut opettajia laidasta laitaan--kuten kaikilla muillakin--on ollut loistavia kykyjä ja sitten niitä, joiden ei olisi pitänyt alunperinkään hakeutua opettamaan. Kaksi opettajaa erottuu positiivisella tavallaan muista: vaihto-oppilasvuoden fysiikan opettaja, Mr. Hart, harmaatukkainen, vähän Paluu Tulevaisuuteen -leffojen Doc Brownia muistuttava mies, jolla oli harvinainen taito tehdä fysiikasta kiinnostavaa myös niille oppilaille, joita fysiikka ei entuudestaan kiinnostanut. Toinen erityislaatuinen opettajani oli eräs lahtelaisen lukion naispuolinen matematiikan opettaja, joka oli niin äärettömän tyylikäs ja elegantti, että sai minutkin nostamaan pitkän matematiikan numeromi seiskasta kymppiin vain koska halusin epätoivoisesti miellyttää häntä. Olemukseltaan hän muistutti hieman television Ranskan-kirjeenvaihtajaa, Helena Petäistöä, jolla myös käytöstavat ja pukeutuminen ovat moitteettomat.
Opettaja voi olla liiankin hyvän näköinen. Toisen vuoden ranskanopettajani lukiossa oli niin järkyttävän kaunis ja seksikäs, että yleensä tunneilla vain tuijotin hänen väriseviä töröhuuliaan lasittunein silmin, enkä yhtään rekisteröinyt, mitä hän sanoi. Korvissa alkoi suhista ja päässä pyöriä, jos hänen kävellessään ohitseni onnistuin erottamaan hänen pikkuhousujensa saumat hameen läpi. Ei ollut ihme, että yleensä tyttöjä kiinnostanut ranska houkutti tuolloin myös poikia. Olimme luultavasti kaikki rakastuneet siihen ihanaan polkkatukkaiseen opettajaan, joka oli kuin suoraan jostain ranskalaisesta elokuvasta--huulet kuin Sophie Marceaulla ja silmät kuin Clémence Poésylla. Yksipuolinen rakkaussuhteeni tähän opettajaan sai kuitenkin nopean ja väkivaltaisen lopun eräänä päivänä koulun ruokalassa. Olin näet löytänyt muiden keitettyjen kumiperunoiden joukosta potaatin, joka muistutti erehdyttävästi miehen sukupuolielintä. Esittelin tätä kikkeliperunaa erittäin äänekkäästi koko pöytäseurueelle, enkä huomannut, että valvojana ollut ranskanopettaja oli tullut aivan taakseni. Kun käännyin, hän näytti ihan lapsensa mekastamiseen kyllästyneeltä äidiltä. Ennen kuin hän lähti kävelemään pois, hän kehotti minua aikuistumaan. Häpesin niin paljon, että olisin voinut vajota maan alle. Tuon episodin jälkeen tiesin, ettei minun enää kannattanut unelmoida kiihkeästä lemmensuhteesta tähän ranskaa opettavaan jumalattareen.
Takaisin venäjään. Tuo videon tyttö ei ole yhtä kaunis kuin se muinainen ranskanopettajani, mikä varmaan ei ole ollenkaan huono asia. Eihän tässä maailmassa kukaan oppisi mitään, jos kaikki naisopettajat olisivat kuvankauniita ja kaikki miesopettajat adonisvartaloisia könsikkäitä. Mutta kyllähän tuotakin typykkää ihan mielellään katselee, jos ei muuta tekemistä ole.
http://www.youtube.com/watch?v=OULQrAGuvzU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.