Mustavalkoinen joulukuu

Joulukuun alku oli synkkä ja harmaa. Sitten tulivat viime viikonloppu ja parin tunnin auringonpaiste. Sen jälkeen synkkyys ja harmaus palasivat. 

Olen viime(kin) aikoina ajatellut paljon kuolemaa, maailman tuhoutumista ja auringon sammumista. Minulla ei ole lapsia, mutta olen miettinyt, mitä kertoa lapsille pahoista massamurhaajista, uskonsodista, sodista vallan takia, siitä että kaikki loppuu ennemmin tai myöhemmin auringon pimenemiseen. Tulin siihen lopputulokseen, että lapset kannattaa heti vauvasta asti totuttaa todennäköisyyslaskentaan. Todennäköisyysmatikka ei koskaan petä, ei lupaa liikoja eikä ammu selän takaa, eikä varsinkaan vaadi koskaan rakentamaan pommia ja räjäyttämään se keskellä ihmispaljoutta. Tuo viimeinen kuva--by the way--on optinen harha: savu ei tule savupiipusta, vaan savujuova on taivaalla kilometrien korkeudessa. 

Itsenäisyyspäivän ajatuksia 

Päivä Lahdessa oli kaunis ja aurinkoinen, tosin aurinkoa en juuri uskaltanut ihailla, koska tuijotin vain jäistä jalkakäytävää edessäni, jotta tietäisin, mihin seuraavan askeleeni ottaisin. Lahden jalkakäytäville on kyllä siroteltu sepeliä vähän kuten sokeria Dallas-pullan päälle, mutta en luota niihin muutamiin kiteisiin.  Liukastuin toissatalvena sen verran ikävästi rikkoen polveni nivelkierukan, etten enää halua toista kertaa joutua puoleksitoista kuukaudeksi kävelemään kepeillä. Sitä nyt vain mies ei enää tällaisessa kypsässä keski-iässä tahdo joutua samanlaiseen avuttomaan tilaan kuin oli joskus aikoinaan äitinsä kohdussa. Siispä sipsuttelin kaupungintalolle ottamaan pari valokuvaa, siitä Vapaudenkadun Lidliin ja siitä edelleen kotikorsuun näitä kalsarikännejä vetämään. Kello on nyt jo 18, enkä ole vielä avannut televisiota, vaikka alunperin suunnittelun ryyppääväni vain sen takia, että kännissä on kiva katsoa Linnan juhlien kättelyä. Nyt kun napanderia alkaa olla tuulensuojassa ja veressäkin barrelin verran, kättelyjonot eivät enää tunnukaan yhtä kiinnostavilta. Itse asiassa tässä on enää noin tunti aikaa, kun kättely alkaa, joten kun tämäkin juttu pitäisi saada naputeltua, voi olla, että Linnan kättelyt jäävät minulta katsomatta. Sinänsähän minä olen hyvin tyytyväinen päivän saldoon: kirjoitin vaihto-oppilas -aikani amerikanveljelleni pitkän sähköpostin, jossa kerroin Suomen itsenäisyyspäivän traditioista (Tuntematon sotilas, kynttilänsytytys, Linnan juhlien katselu kiroilujen kera), joten päivän hyvät teot ovat nyt tehdyt. Kaikki mitä tästä eteen päin teen, on vain plussaa--tämäkin blogikirjoitus.

Kuten kuvistani varmasti päättelittekin, tykkään linnuista. Ne nyt vain ovat niin palkitsevia ja vilpittömiä kohteita, etten voi parempia toivoa. Tiedän paikkani lintukuvaajana: olen hyvää amatööritasoa, en huono räpsijä, mutta en ammattilainenkaan. Minulla ei ole suhteita eikä taloudellisia mahdollisuuksia lähteä kuvaamaan kuukausiksi kondorikotkia
 Peruun, vaan kohteeni ovat paikallisia. Äh, tuntuu jotenkin turhantärkeältä selittää otoksiani, koska maailmassa ja Suomesskin on tuhansia amatöörikuvaajia, jotka ottavat vähintään yhtä hienoja kuvia kuin minä. Tärkein opetus valokuvauksessa ainakin minulle oli se, että et voi tulla hyväksytyksi tai peräti tähdeksi, jos salaat kaiken. Sinun pitää jossain vaiheessa joka tapauksessa jakaa se, joko oma-aloitteisesti tai sitten muiden toimesta.

 Harmaata

Tykkään tarpoa sumuisessa kaupunkimetsässä, sumuisilla rannoilla, hengittäen harmaata sumua sisääni, miettien harmaita asioita. 

Törmäsin kuvausreissulla metsässä ihanaan noin 30-35v koiranulkoiluttajaan, joka selvästi pelästyi nähtyään minut. Minäkin säikähdin häntä, koska olin juuri ottamassa kuvaa lumisesta puunrungosta. Nainen koirineen pakeni, siis katosi, ennen kuin ehdin sanoa jotain hauskaa. Näinhän minulle yleensä käy: nainen juoksee pois, illalla vedän käteen tai menen liiteriin ja rakennan linnunpontön. 

Trump

Eihän siinä ihan näin pitänyt käydä, että tv:stä tuttu oravannahkatupeinen öykkäri voittaa Amerikan presidentinvaalit. Media, suurin osa suomalaisista ja minäkin, uskoimme ja kai toivoimmekin viimeiseen asti, ettei tuo karikatyyri vain voisi viedä show'taan Valkoiseen Taloon asti. Amerikan kansa kuitenkin halusi toisin, joten tämän kanssa on nyt sitten elettävä ainakin seuraavat neljä vuotta.

Minä en niinkään vihaa Trumpin mielipiteitä tai edes hänen valheitaan, vaan ihan rehellisesti hänen oksettavan ylimielistä habitustaan ja varsinkin sitä karmeaa combover-oravannahkaa, joka hänen päälakeensa on liimattu. Katsoin dokumentista, kuinka Trump tunki itsensä valheellisilla lupauksillaan Skotlantiin, mihin hän lupasi rakentaa menestyvän ja totta kai ylellisen golf-kentän hotelleineen. Vituralleenhan se hanke meni, mutta Trump ei välittänyt jälkisiivouksesta, vaan jätti tuhotun rantamaiseman paikallisten asukkaiden siivottavaksi. Skottipoliitikot uskoivat Trumpin katteettomiin lupauksiin, kuten nyt näkyivät uskovan myös miljoonat amerikkalaiset äänestäjät. Pahiten petti media, joka väheksyi Trumpia ja mahdollisia protestiäänestäjiä loppuun asti. Suomenkin media jauhoi ihan viimeiseen asti Clintonin hyvyyttä ja Trumpin pahuutta. Miksi Suomen media teki vaalityötä Clintonin puolesta? En ymmärrä, emmehän me suomalaiset voi äänestää. Nyt sitten Suomen medialla on edessään nolo takinkääntöoperaatio, kun sen pitää yrittää totuttautua siihen ajatukseen, että Trump todellakin on Valkoisessa Talossa vähintään seuraaviin vaaleihin asti. Miksi Suoman media väheksyi ennen vaaleja Trumpin potentiaalista äänestäjäkuntaa? Nyt se joutuu kuuntelemaan syvän Amerikan valkoisten miesten ääntä.

Olen nyt, tätä kirjoittaessani, ottanut pari Lidlin Nobelaria ja pari bulkki-OLUTTA. No, minä halusin kokeilla, maistuuko OLUT yhtä keskentekoiselta litkulta nyt talvella kuin silloin kesällä. Ei maistu, vaan kylmyys tekee siitä siedettävän makuista. OLUT maksaa 82 centtiä bär tölkki, Nobelaner 92 centtiä. Ostin myös pari alkoholitonta (2.8%) tölkkiä 0.59c sakubisseä, ihan vain sen takia, että olen huomannut, että kun on tarpeeksi bisseä tuulensuojassa, on ihan sama, onko juotava keskikuraa vai vettä. Minun juopotteluni päätarkoitus ei ole tulla humalaan, vaan tulla nousukänniin ja säilyttää se mahdollisimman pitkään.

En halunnut kumpaakaan näistä karmeista ehdokkaista Amerikan presidentiksi. Trumpin jo haukuin. Hillary on kylmä, laskelmoiva akka, joka tuhosi vastuksensa ja raivasi tieltään Bernie Sandersin ja demokraattipuolueen säälimättömällä vallanhimollaan. Hän joukkoineen raivasi tieltään kaikki oman puolueensa vastustajat, viimeisenä Bernie Sandersin, joka olisi voittanut Trumpin, jos siihen olisi annettu mahdollisuus. Hillaryn ahneus maksoi Amerikalle todella paljon.

Sitä ja tätä -- kuvakertomus kotikorsusta

Ensimmäinen lumi satoi tänään, mutta se tuskin kestää edes aamuun asti. Kirjoitan kuvien väleihin muutamia satunnaisia ajatuksia asioista, joita mietiskelen näinä aikoina. Korkkaan kohta kolmannen tölkin, mutta ensimmäinen oli alkoholitonta olutta (2.8%), jonka mahdollista placebo-vaikutusta humaltumiseen olen tutkinut. Perusongelmani kännikirjoittelun sarallahan on ollut se, että tykkään kyllä kirjoitella kännissä, mutta sitä luovaa jaksoa kestää vain ehkä 5-6 ensimmäistä bisseä, jonka jälkeen alkaa monotoninen ördäilyvaihe, joka sitten kestää yleensä niin kauan kuin kassissa riittää bisseä (normaalisti 18-24 tölkkiä). Yritän kehitellä keinoja, millä sitä ihanaa ja luovaa nousuhumalaa saisi pitkitettyä. Toistaiseksi parhaalta tuntunut kokeilu oli se, että join vuorotellen keskikepardia ja alkoholitonta olutta, koska jatkuva juomis- ja nielemistoiminto ovat kivaa ja nautinnollista puuhaa, vaikka itse humaltumisen haluaisikin pysäyttää siihen noin 4-5 bissen kohdalle. Nuo alla olevat kuvat on otettu lokakuussa. 

Kuten kuvasta näkyy, taivas on harmaa, eikä aurinkoa näy. Minun osaamisellani ja ilman jalustaa on ihan turha edes yrittää kunnianhimoisia luontokuvia. Tuo kuva on otettu Pöysälässä, ainakin kartan mukaan. Lahen kielellä sanottuna paikka on Möysän ja Joutjärven kirkon väliltä.

Tämä on jo hieman kunnianhimoisempi auringonlaskukuva: Mustankallionmäki Hirsimetsäntieltä nähtynä. Kiipeän tuolle harjulle 3-4 kertaa viikossa, koska olen huomannut, että mäkien kapuaminen tekee hyvää selälle ja perseelle. En kapua sen takia, että perseeni näyttäisi paremmalta, vaan siksi, että kiipeäminen tuntuu ihan vitun hyvältä alaselässä ja lonkkanivelissä.

Nätti muotikuva tuntemattomasta koirasta. Laitoin tuon kuvan Facebookiin ja huomasin, että sen jälkeen rupesi tulemaan ihan urakalla samanlaisia koirakuvia. Minuahan ei peukutettu, koska olen ärtyisä vanha äijä, mutta niitä jäljittelijöitä tietysti peukutettiin sormet ruvella. Kiittämättömyys on maailman palkka--ja sama latinaksi.

Tämä ulvova talonvahti on tuon ylemmän kuvan liehulettikoiran kaveri. Tunnustan, että onhan se kai lapsellista provosoida piskiä haukkumaan, mutta kun se oli niin helppoa. Otin tuon kuvan julkiselta kävelytieltä, jonka kulkijoita nuo piskit tervehtivät haukkuen. Kokeilin, miten piskit reagoisivat, jos minä pysähtyisin paikalleni--ja tuo lumipallohan sai tietysti ihan karmean raivarin, koska mitä pienempi piski, sitä kovemmin se puolustaa reviiriään!  :D

Varikset ovat ihan parhaita urbaanilintukohteita. Haluaisin kokeilla onneani myös koskikaran ja kuukkelin kanssa, mutta tiedän omat rajani kuvaajana, eivätkä ne linnut sitä paitsi käy lähelläkään kaupunkia, joten olen tyytyväinen pikkunätteihin variskuviini.  Nämä eivät ole mitenkään erityisen hyviä variskuvia, mutta puolustaudun sillä, että oli todella harmaa päivä, eikä auringonvalosta ollut tietoakaan. Möysän uimarannalla--missä nuo kuvat otin--on paljon variksia syksyin talvin, joten suunnittelen tekeväni sinne kokopäiväniskua eli menen sinne eväsjuomien kanssa koko päiväksi väijymään kraakkuja.

Ei helvettiä, jo nyt? Jaahas, tässä kävi niin, että univelka alkaa niittää satoaan: tiesin kyllä alusta asti, että parin viime yön huonot unet iskevät päälle jossain vaiheessa, joten nyt sitä satoa niitetään, mitä aiemmin kylvettiin. Olen väsynyt, mutten uupunut kuten usein, joten ihan positiivisella mielellä tässä mennään kohti sammumista. Verannalla ulkoilmassa on iso kassi bisseä--ehkä 8-10-tölkkiä--mutta en tiedä, jaksanko suorittaa sitä loppuun. Kyllä, luit oikein, ryyppääminen on nykyään minulle lähinnä suorittamista: ei voi lopettaa kesken, koska jos juot vain pari bisseä, ne menevät hukkaan. Pakko suorittaa koko kassi. Pakko päästä niin känniin, että ei muista, miten päätyi punkkaan.

 Viimeinen kuva on tältä päivältä. Se on tyypillinen typerä tusinakuva, mutta en oikein nähnyt keinoja ottaa parempaakaan kuvaa noin huonossa valaistuksessa. Jos olisin ollut kunnianhimoisempi kuvaaja, olisin mennyt asfaltille rähmälleni ja ottanut lähellä maan pintaa kuvan, jossa näkyy suuria vaahteranlehtiä ja taustalla pieniä autoja. Jos menen rähmälleni, se ei ole Neuvostoliiton, islamin tai vaahteranlehtikuvan takia, vaan siksi, että minä itse päätin niin tehdä.

 Julmin kuu

T.S. Eliot kirjoitti aikoinaan julmasta huhtikuusta, mutta itselleni se julmin kuukausi taitaa olla lokakuu: kesän värit ovat menneet, syksyn kauniit lehdet myös; talven valkoiseen valoon on vielä kuukausia, kevään muodonmuutokseen vielä enemmän. 

Tekisi mieli kirjoittaa vihapuheesta, jota torjumaan hallitus aikoo löytää lisärahaa. Mitä se kuuluisa vihapuihe on, jota niin hehkutetaan ja pelätään? Sitä miettiessäni laitan jakeluun muutamia syksyisiä kuviani, jotka olen ottanut viime viikkojen aikana. 

Tarkoituksenani oli ottaa hieno aterioimiskuva tuosta oravapizzasta ja variksesta, joka aterioi tuon oravan päällä, mutta varis pakeni sitä lähestyessäni, kuten oletin. En minä käy ketään opettamaan eläinten kohtelussa tai auton ajamisessa, mutta sanonpa vain sen, että kuskit, jotka jättävät jälkeensä noita kituvia oravia, kissoja tai muita eläimiä, ovat kusipäitä. Jos näen sellaisen yliajajan ja menen jutustelemaan hänen kanssaa, eikä hän näytä osoittavan mitään katumusta, töräytän nyrkillä turpaan. Ilman katumusta. 

Syksy saapuu

Ensi viikoksi on ennustettu hyvää säätä, mutta kyllähän tämä Lahden syyskuu on ollut muutoin aika harmaa. Aurinko on uhkaillut tulemisellaan, mutta jäänyt yleensä sinne jonnekin pilviverhon taa. Tuossa on muutamia satunnaisia kuvia viime viikoilta. Formaatti on se tuttu: ensin luontokuvia ja sitten muita kuvia.